keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Vehniän Juhannussahti 2019


Vehniän Juhannussahti 2019

Keskikesän juhla saapui tänä vuonna odottavissa tunnelmissa. Pelko muutamia viikkoja aiemmin koetun mäkäräisinvaasion vakiintumisesta pysyvämmäksi olotilaksi hämärsi aikomuksia maaseudun rauhaan paluuseen lähes yhtä pitkälle, mitä päiväkin vielä jaksoi pidentyä. Mutta pakkohan se oli lähteä kokemaan, olihan Vehniältä toimitettu taas sahtiakin evääksi – eikä se juhannussahti samalta pientaloalueen takapihalla maistu, vaikka kuinka maalaiskylänä sitä pitäisikin.

Mikko tosiaan huuteli tuossa jokunen aika sitten, että sahtia olisi juhannukseksi tuloillaan. Perinteinen kuriiriketju toi arvotuotteen kätteni ulottuville ja odottavan ajan pitkäksi tehnyt juhannussuunnitelmien kanssa jahkaileminen sai uutta virtaa taakseen. Edellisestä sahtierästä onkin jo jonkin verran aikaa, mutta juhlasahti olikin sitten sitäkin tömäkämpää ja varmasti kantavaa tavaraa alusta loppuun. 9,1-prosenttiseksi nostatettu mallasjuoma onkin sieltä Vehniällä valmistettujen sahtien vahvimmasta päästä ja täytyy sanoa, että tässä kohtaa vahvuus oli kyllä käännetty, noh, vahvuudeksi.

Sahti on valmistettu Mikon vanhassa pihasaunassa. Normaalisti eräkoko on noin 50litraa, mutta ryhdikkäämmän olomuodon myötä saanti putosi nyt seitsemällä tuosta. Reseptiikkaan sisältyy 25kg sahtimallasta, 1,5kg ruismallasta, hiven katajaa ja tietenkin hiivaa. Humalalajike vaihtui saantiongelmien vuoksi Perlestä Hallertau Hersbruckeriin, mutta tuohon homma ei ainakaan maun puolella kaatunut. Erinomaista!

Vehniän Juhannussahti 2019
Rusehtava, samean keltainen sahti. Tuoksussa neilikkaista mausteisuutta, toffeista leivoksisuutta ja hienoista hedelmää, muttei suoranaista banaania. Myös vahvuus nousee nenään, muttei häiritsevästi. Jyhkeää ja voimakasta.

Maku on hieno ja vahva. Melko makea aloitus tarjoaa toffeista mallasta, leivoksisuutta ja kevyttä banaanisuutta. Loppumaku kuitenkin kuivuu kohtalaisen paljon alkoholin katkun, runsaahkon mausteisuuden ja neilikkaisuuden noustessa päärooliin. Huulet hieman tahmaantuvat, nielua polttelee hitusen ja mieli rentoutuu. Oivallinen juhannusnektari.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti