 |
| Wieninger Winter Festbier |
- Tyyli: Märzen
- Alk.%: 5,8
- Panimo: Privatbrauerei MC Wieninger, Teisendorf, Saksa
Tutustuminen Alkon tämänvuotiseen joulutarjontaan on
käynnistynyt jo alkuunsa melko vähäisiä odotuksia verkkaisemmin. Matkaan on
tarttunut vain Autenriederin makeahko vehnäbocki ja pullollinen aina niin
ihanaa Ayingerin WinterBockia. Kolmaskin osto on nyt tosiasia ja edelleen
mennään saksalaisvoimin, mikä tuntuukin tänä vuonna olevan koko kattauksen kantava
taustavoima.
Wieningerin vaalea, Spalterilla humaloitu hieman kaupparajaa
rungokkaampi Winter Festbier oli omalla listalla siellä ”jos ehtii” -oluiden
joukossa. Lageria alkoi kuitenkin tekemään mieli ja kuten ennakossakin totesin,
kiinnosti tämä nimenomainen tuote lähinnä panimon oivallisen doppelbockin ansiosta.
Netin arviopalstat eivät sen sijaan kovinkaan kummoista makukokemusta enteilleet,
mutta mistäpä sen itse maistamatta tietäisi. Viitteitä mukaillen se maistelu
kuitenkin sitten meni.
Eipä se sitten kovinkaan mielenkiintoiseksi arvaksi osoittautunut.
Perusvarma, vaalea ja melko suoraviivainen olut on sinällään varsin mallikas
kokonaisuus, muttei tarjoa mitään, mikä tekisi siitä lajityypin selkeää kärkiryhmää.
Neutraali, asiansa ajava kokemus, jota kohtaan tuskin tulee uusintaostoon
edellyttävää kaipuuta.
A gold coloured Spezial beer, brewed especially for the most beautiful hours of the year. The Privatbrauerei M.C. Wieninger wishes you a Merry Christmas. This beer that’s strong of character is for the peaceful time, strong when drunk, but nevertheless reservedly full tasting, with noticable pleasant bitterness; gold in appearance.
 |
| Wieninger Winter Festbier |
Kullankeltainen, hieman utuinen olut kauniilla vaahdolla. Tuoksu
on vaalean maltainen, yrttinen ja kepeän ruohoinen. Kepeä ja raikas, hieman
keksiä rungostaan antava.
Maku on alkuun aika kalsean oloinen, mutta avautuu onneksi
melko pian. Ei se nyt mikä aromipommi ole, mutta hyvänlaatuinen lagerolut suht
napakalla loppurutistuksella. Vaalea maltaisuus on hivenen keksimäistä ja
hunajaistakin, mutta pysyttelee pitkälti kevyenä ja ehkä vähän kuivanakin.
Loppupuolen tarjonta painottuu enemmän yrttisen ja ruohoisen humalan antiin,
josta tuo rapea loppupurentakin voimansa ammentaa.
Jälkimaku on edelleen vähän metallinkaikuinen, mutta sieltä
tuntuu löytyvän vastapainoksi hieman sitruksistakin kirpeyttä. Ei pöllömpi,
muttei oma suosikkikaan tässä lajissa. Ei tee kunniaa panimon oivalliselle
doppelbockille.
Pisteet:
31/50
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti