 |
Illan pääesiintyjä. |
Viime
perjantaina vietettiin hieman normaalia pidemmälle vietyjä olutjulkkareita
Savutuvan Apajan pitopöytien äärellä. Apajalaiset ja Panimoyhtiö X nimittäin
juhlistivat savunmakuista yhteistyötään uuden, Sauhu Savulager -oluen muodossa,
joka tulee vastedes olemaan tuttu näky myös pitopaikan valikoimissa ja
savusaunan tunnelman viimeistelijänä. Illan ohjelmaan kuului pitkä, juhlapaikan
filosofian mukaisesti paikallisten raaka-aineiden varaan rakennettu pitopöytä,
jota lähipanimon oluet etuoikeutetusti täydensivät.
Vaalea,
hennon mutta tunnistettavan savuinen Sauhu on Panimoyhtiö X:n ensimmäinen
lagerolut. Kuten jo erillisessä arviossakin totesin, ei sitä ole tehty bambergilaiset
esikuvat mielessä, vaan lähestymiskulmaksi on otettu matalalentoisempi,
helpommin lähestyttävä ja sessioitavampi savuisuusasteikko. Tavoitteessa on
onnistuttukin varsin hyvin ja oluen monikäyttöisyyttä pääsi testaamaan perjantaina
varsin monipuolisella tavalla.
 |
Oat of Nowhere toimi valkosuklaa-pakuri- ja ruis-suklaa -tryffelien seuralaisena. |
Pitopöydässä
Sauhu oli sijoitettu makkara-hapankaali -slidereiden kumppaniksi, mutta se
osoittautui hyväksi pariksi myös pulled pork- ja savukalkkunatäytteisten torpparinleipien kanssa. Kevyt, mutta selkeästi esillä oleva savuisuus tuntuu antavan
oluelle omaa, tärkeää leimallisuutta, muttei silti dominoi ruokapöydässä ylitse
vuotavalla runsaudellaan.
Täytyy
jopa sanoa, että sen taipuminen erilaisten makuparien rinnalle pääsi jopa hieman
yllättämään, sillä jotenkin olen aina ajatellut, ettei savuolut olisi se
kaikkein helpoiten ruokapöytään sovitettava mallasjuoma. Ei varmaan olekaan,
jos Urbockia joka paikkaan yrittäisi tyrkyttää, mutta Sauhun tapaisen, kevyemmän ja
vaaleamman, kokonaisuuden kanssa rajoja voi venytellä vapaammin. Ja vatsan jo
täytyttyä, tuli siihen tutustua lähemmin seurustelun lomassa.
 |
Savutuvalla on aina tunnelma kohdillaan. |
 |
Ja samaa voi sanoa myös talon antimistakin. |
Sauhun
(sekä panimon muiden oluiden) toimivuutta olisi päässyt illan päätteeksi koettelemaan savusaunassa ja paljuissakin, mutta tuo ohjelmanumero jäi tällä kertaa itseltämme
väliin. Jatkossa oluen valmistuksessa käytetyt maltaat olisi aikomus savustaa tuossa
samaisessa Savutuvan Apajan savusaunassa, josta innoitus koko oluellekin on
ilmeisesti lähtöisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti