tiistai 8. joulukuuta 2020

Timothy Taylor's Knowle Spring

 

Timothy Taylor's Knowle Spring

Timotein kutsu oluthyllyn äärellä on kova aina kun sellainen sattuma vain kohdalle osuu. Tähän saakka kulutukseni – ja tarjontakin – on keskittynyt lähes yksinomaan maanmainion Landlordin äärelle, mutta uudistuneen Palokan panimo-osaston lehtereille oli viimekäynnilläni nostettu myös pari muutakin vaihtoehtoa. Bolt Maker oli toki valikoimissa jo viime keväänä, mutta nyt mukaan oli mahdutettu myös perinteikkään panimon uusin, hyvin vähän vuosikymmenten varrella eläneeseen core-valikoimaan kehitelty Knowle Spring Blond Ale.

Aivan uunituoreesta tuotteesta ei suinkaan ole kyse, vaan Knowle Springiäkin ollut saatavilla jo keväästä 2017 lähtien. On kuitenkin hyvä muistaa, ettei Timothy Taylor’sin vakiotuotteiden sarjaan ole lisätty oluita sitten vuoden 1952, jolloin jo klassikon asemaan aikapäiviä sitten noussut Landlord esiteltiin maailmalle. Bolt Maker onkin jo sitten vielä kaukaisempaa perua, vaikka nykyisen nimen olut saikin vasta 2012.

Knowle Spring saa nimensä panimon alla sijaitsevaan akviferiin puhkaistun arteesisen kaivon mukaan. Oivallinen kunnianosoitus arvoitetulle vesilähteelle, josta nousevaan pohjaveteen panimo on saanut maineeseen nousseita bittereitään hyvillä mielin valmistaa. Penniinien lähdevesistä kerääntyvän kaivon puhdasta pohjavettä kehutaan raikkaaksi kuin sulanut lumi, mikä ehkä noissa marraskuun taannoisissa loskakeleissä tuntui vähän kummalliselta suitsutuksen aiheelta. Taikaa lähteessä joka tapauksessa tuntuu piilevän, joten suotta asiaa liian kyynisesti kannattaa murehtia.

Itse olut sitten hakee vähän – muttei liialti – pontta nykyaikaisemmista tuulista. Sen runko on rakennettu Golden Promise -maltaiden varaan ja hiivana toimii panimon Taylor's Taste Strain -kanta. Humalointi sen sijaan kantaa hedelmää hieman kauempaa, sillä luomukseen kokonaisina käytetyt kävyt edustavat alsacelaista Strisselpalttia sekä Minstreliä, Cascadea ja Chinookia – kolme viimeistä tosin poimittu ihan brittiläisistä humalatarhoista. Ja onhan taas hieno, brittitunnelmaa uhkuva olutkokonaisuus.

Timothy Taylor's Knowle Spring

Kauniin keltainen, lähes kirkas olut nätillä vaahdolla. Tuoksu on kaunis. Vaalea brittimallas väistyy kukkaisan, mandariinin kuorisen raikkauden edestä. Kepeä, mutta runsasarominen, hyvin kesäinen tuoksu kietoo mukaansa.

Maku on oivallinen. Kaunis kesäolut. Brittitunnelmaa pääsee tai tulee harvoin maistettua näin raikkaan kepeässä ja huolettoman kauniissa muodossa. Tunnelma on rento ja raikas, mutta makua piisaa varsin riittämiin. Kukkea, sitruskuoren ja mandariinin sävyttämä, pirskahteleva ja raikas aromimaailma on taidokas luomus, jonka lopun hieman greippisempi, mutta brittiläisen hillitty puraisu viimeistelee. Huh, onpa hieno olut. Nyt menee harkintaan, tarttuuko seuraavan kerran Landlordiin vaiko tähän.

Pisteet: 37/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti