Shepherd Neame Spitfire Golden Ale

Shepherd Neame Spitfire Golden Ale

• Tyyli: Golden Ale
• Alk.%: 4,3
• Panimo: Shepherd Neame, Faversham, Englanti

Sepi Niemen maut osuvat usein sinne tunnelmalliseen brittimakuhermoon, mutta on panimon tarjonnassa poikkeuksiakin. Spitfirejä, kuten useita muitakaan kepeän ohuita ja turhan mietoja bittereitä (huom. yleisnimenä tässä) en oikein ole oppinut ymmärtämään, mutta toisaalta niiden maistelu onkin useiden takavuosien pettymysten jälkeen jäänytkin vähille.

Voisin ehkä salaa myöntääkin, etten ole ihan varma, olenko edes kaikkia Spitfire-nimikkeitä edes lasissani pyöritellyt, mutta mieleeni ei joka tapauksessa nouse yhtään ihastuksen hetkeä ko. olutmerkin äärellä - eikä vastaavien kilpailijoidenkaan kohdalla. Pääsin taannoin ottamaan aiheesta revanssia, joskin melko puhtaasti olosuhteiden pakosta, kun Tahkonkauppatarjonnastaa ei viimereissulla oikein makrolageria kummempaa vaihtoehdoksi löytynyt.

Spitfire-oluen, kuten monen muunkin pitkäikäisen brittiklassikon tarina tosin on kiehtova. Shepherd Neamehan on iäkkäin edelleen toiminnassa oleva brittipanimo, joten se on nähnyt maailmansodat ja monta muutakin mullistusta. Spitfire Amber Ale onkin tehty Ison-Britannian ilmasodan 50-vuotismuisteloiden kunniaksi ja nimensä se luonnollisesti lainaa ilmateitä hallinneelta Spitfire-konetyypiltä. Alkuperäistä Spitfireä oli tarkoitus valmistaa vuonna 1990 vain kertaerän verran, mutta oluen suuri suosio sementoi sen aseman pysyväksi tuotteeksi. Sittemmin sen rinnalle on tullut muutama muukin variaatio, kuten nyt käsiteltävä Spitfire Golden Ale.

Shepherd Neame Spitfire Golden Ale

Spitfiren valikoituminen kanaalin ja Etelä-Englannin yllä käydyn taiston muistoa kunnioittavan oluen nimeksi ei suinkaan ole sattumaa. Toki koneet olivat osa brittien saavuttamaa tärkeää voittoa, mutta tarinasta löytyy myös suora olutyhteyskin: ne kuljettivat sota-aikaan olutta Normandian etulinjaan. Varsinaisista olutlennoista ei toimituksissa tietenkään ollut kysymys, vaan kanaalin yli tehtiin todella paljon erityyppisiä huolto- ja viestiliikennelentoja.  Myös jo itse ilmatilan herruus vaati aktiivista lentotoimintaa, joka piti taivaan täytenä ja vihulaisille uhkaavan näköisenä. Lisäksi Normandian rannikon satamien puute piti tarvikevirran ilmatilassa niiltä osin, kuin se oli mahdollista.

Spitfiret sahasivat kahden maan väliä muun muassa kuriiripostia ja kiireellistä pientavaraa kuljettaen. Myös huolto keskitettiin Englantiin, muun muassa Biggin Hillin tukikohtaan. Biggin Hillissä, kuten muutamassa muussakin tukikohdassa keksittiin hyötykäyttöä Spitfire-konetyypin toimintasädettä laajentaneiden lisätankkien ripustuksille. Huoltoreissuilla lisätankeille ei ollut tarvetta, joten tyhjänpanttina seisseisiin ripustuksiin alettiin kiinnittämään oluttynnyreitä rintamalle kuskattavaksi. Biggin Hillin naapurissa toimivan Westerhamin panimon ohella moni muukin saarivaltion oluttehtailija yhtyi ”tukemaan” sotilaita rintamalla.

Koneisiin sai nippanappa kiinnitettyä 18 gallonaisen tynnyrin, jolloin siiven alle ei jäänyt liikkumavaraa juuri nimeksikään. Englannista saapuvia ”olutlentoja” jännitettiinkin Normandian puolen lentotukikohdissa suurella mielenkiinnolla, sillä pienikin töyssy laskeutumisen yhteydessä saattoi aiheuttaa oluttynnyrille kohtalokkaan maakosketuksen. Sivuhuomiona kerrottakoon, että Britannian tullilaitos ei tästä toiminnasta ollut lainkaan mielissään ja koetti kääntää myös valtiovallan katsetta laittomien oluttoimitusten suitsimiseen. Spitfire-lennoista kun ei tullimaksuja valtion kirstuun tavattu toimittaa…

Shepherd Neame julkaisi ensimmäisen lentokoneoluensa vuonna 1990. Tahkolta paikantamani Spitfire Golden Ale on sen sijaan tuoreempi, ilmasodan 75-vuotisjuhlan kunniaksi vuonna 2015 julkaistu olut. Vaalea, mieto brittiale on humaloitu sarjan teema huomioiden ehkä hieman erikoisestikin Centennialilla ja Saazilla. Toki kotoperäistä Challengeriakin löytyy. Oli mitä oli, ei tämä omaan suuhun kyllä edelleenkään oikein istu.

Shepherd Neame Spitfire Golden Ale

Kullankeltainen olut nätillä, mutta katoavaisella vaahdolla. Tuoksu on aika mieto ja tympeäkin. Karamellinen, toffeinen maltaisuus tulee ensimmäisenä vastaan, mutta melko riisuttuna esityksenä. Kevyttä hedelmäisyyttä, sitruksen tuntua ja kukkaista yrttisyyttä. Jotain puisen kuivakkaa omena-appelsiini-hillokkeisuutta myös. Se on elementti, jonka miellän näissä joissain briteissä jotenkin metsämättäiseksi piirteeksi. Siitä en pidä.

Maku on miellyttävämpi. Toffeinen, keksinen maltaisuus avautuu ja makeutuu tuoksua pehmeämmäksi. Mukaan nousee vahvempaa yrttisyyttä, mutta myös sitrus ja greippisyys pitävät pintansa. Kukkaisuutta löytyy, samoin hedelmäisyyttä sekä tuoreessa että kuivatussakin muodossa. Puumaisuutta, tuoksussa mainittua appelsiinimarmeladiakin. Aika helposti juotavaa toki, mutta omaan suuhun yleisesti jotenkin laimean haalea. Mielikuvallisesti kädenlämpöistä ja kuivaa. Ei kuulu brittisuosikkieni joukkoon. 

Pisteet: 25/50