Tila, isäntä ja oma olut: Varjolan Pentti

Paikallinen oluentuottajani, Heinämäessä taikojaan tekevä Hiisi on nousut vuoden aikana eräänlaiseksi ilmiöksi Keski-Suomessa. Nykyisin maakunnan alueelta ei löytyne niemeä saati notkoa, jonneka Hiisin maltaiset* maut eivät olisi levittäytyneet. Tämä luonnollisesti lämmittää oluen ystävän mieltä. Vakiovalikoima on yleisesti hyvin esillä markettien oluthyllyillä eikä vahvempia tuotteita etsivänkään monen olutravintolan ovea tarvitse kolkutella löytääkseen janoamansa. Tarjontaan kuuluu myös erinäisiä kollaboraatio-oluita sekä kokeiluluontoisempia erikoiseriä, mutta erityisen hyvin alueella on otettu vastaan mahdollisuus oman oluen valmistuttamiseen. Tilausoluita tuntuukin sikiävän eri suunnilta toimialarajat ylittävien tahojen toimesta. Sekin osaltaan kertoo suomalaisen olutkulttuurin muutoksesta sekä ennen kaikkea positiivisesta suhtautumisesta kotimaiseen käsityöolueen.

Tilausoluesta puhutaan tänäänkin, sillä viikonlopun juhlahumussa tutustuin Varjolan Penttiin. Pentti on laukaalaisen juhlapaikan Varjolan tilan oma olut, joka lainaa nimensä tilan kolmannelta isännältä, perunanviljelyn, apilatutkimuksen ja typen sidonnan analysoinnin parissa aikaansa viettäneeltä Pentiltä. Olutta on ollut saatavilla tilan omasta ravintolasta tämän kesän ajan ja olin positiivisesti yllättynyt sen läsnäolosta vielä näin syksynkin kynnyksellä. Syyllistä oluelle ei tarvitse kaukaa lähteä hakemaan, sillä Hiisihän tämänkin on valmistanut. Cascadella humaloitu american pale ale kantaa kyljessään luomu-merkintää eli paikallispanimon sertifikaatin lunastamisella on löytynyt ilahduttavasti käyttöä. Vahvuutta APAlle sopuisasti 5,3% ja rungon virkaa toimittaa ohraisen pohjan lisäksi rukiinen loppusilaus – Vikingmalt taipuu tarjonnassaan luomunkin puolelle ilmeisen hyvin.

Varjolan Pentti

Itse paikkana Varjolan tila on viihtyisä, voidaan kai puhua idyllisestäkin maalaismiljööstä luonnonkauniissa koskimaisemassa. Vanhan navetan alakertaan mahdutettu tilava bistro, yläkerran juhlasali sekä heinäladon ylisiltä löytyvä tanssipermanto luovat tunnelmaa juhlaan kuin juhlaan. Juhlatilaisuuksien lisäksi tila tarjoaa puitteet yritysten tilaisuuksiin sekä virkistystapahtumiin, mutta tarjolla on myös ekstremempääkin harrastusaktiviteettia koskenlaskusta erinäisiin safareihin, koskikalastukseen sekä muuhun elämysmatkailuun. Lisäksi kosken rannoilta löytyy vuokrasaunoja sekä –mökkejä. Matkaa Jyväskylästä kertyy reilut kolmekymmentä kilometriä, joten etäisyydenkin puolesta paikka sopii tilaisuuksien järjestämiseen mainiosti – viikonloppuna tanssitut häät olivatkin omalta osaltani jo toiset Varjolan miljöössä reilun vuoden sisään (tarkennetaan nyt tähän väliin, että molemmissa olin paikalla vieraan muodossa).

Suurta analyysia en tilanteen luonteen vuoksi oluesta lähtenyt kirjailemaan, mutta tilaisuudessa ilahduttavasti ruokajuomaksikin nostettua Penttiä ehti illan mittaan kuitenkin hyvillä mielin tuumailemaan. Tiituspohjan Palvarin kokonainen palvipossu hupeni juhlakansan lautasilta hyvää tahtia ja Penttiä näkyi tilattavan ruokajuomaksi hyvällä menestyksellä – yleinen palautekin oluesta kuului olevan oikein positiivista. Myös possu maittoi allekirjoittaneelle todella hyvin eikä uunijuureksin höystetty annos huonoa paria kevyen rukiisesta APAsta saanut – varsin mainiosti yhdistelmä pelasi. Eli possun poskea poskeen ja maistuvaa luomuolutta kyytiin, mikäpäs sen parempi tapa viettää hämärää syysiltaa. "Oli sikahyvää!"

Pentin lisäksi alakerran bistrosta löytyi vielä Hiisin Rakkia ja Lumoojaa, joista ensiksi mainittu kuitenkin ”karkasi” ennen kuin ehdin itse sitä tilaamaan… Katsotaanpa sitten hieman tarkemmin, että millä mielin sitä Penttiä sitten siemailtiin.

*Hiisin tapauksessa pitäisi varmaan ennemminkin puhua katkerista tai aromaattisista?

Kuva: Varjolan Tila

Pentti on kevyen tumma, meripihkan sävyinen olut, jonka makumaailma keräsi kiitosta laajalla rintamalla. Melko runsas, aromaattinen, mukavan tuhdisti sitrusta ja kukkaista tuntua sekoitteleva kokonaisuus. Todistetusti oivallinen pari esimerkiksi palvatun porsaan kumppaniksi, mutta istuu käteen myös juhlavassa illan vietossa. Rungoltaan hienoisen leipäinen, aavistuksen makea ja tasapainoinen tulematta kuitenkaan liikaa esille tunkea saati muutoinkaan – hennon rukiinen ote sekoittuukin kauniisti etenkin humaloinnin kukkeaan puoleen ja saa aikaan miellyttävää syvyyttä makujen kirjoon. Minä pidin ja niin teki moni muukin!

Oluen väriä Hiisin Tatu muuten kommentoi seuraavasti:  

”…ja meikäläisen toiminnallinen vamma on se, että jos vaan saa tommosta meripihkan väriseksi taittuvaa olutta tehdä, niin semmonen sieltä sitten tulee.”

Arvostan!

Lisätietoja:

• Varjolan Pentti
• Varjolan tila
• Panimo Hiisi