E. Indicus ja Hiisin uudet vaatteet

Hyvää olutta ja uutta ilmettä...

Hiisi on ollut syksyn aikana tuottelias taas monella saralla. Paljon uutta koettavaa on syntynyt oluiden muodossa, mutta myös kansalaisten muita aisteja on lähdetty herättelemään uuden ilmeen myötä. Ajattelinkin, että näin vuoden viimeiseksi blogimerkinnäksi voisi sopia kevyt tarina siitä, kuinka kaadoin lasiini norsunnäköisen oluen ja kurkistin samalla hieman brändi-ilmeen verhon taa… Aloitetaan vaikka jälkimmäisestä:

Hiisin uudet vaatteet

Jututtelin E. Indicuksen tiimoilta panimon lapionkääntäjää, olutmestari-Tatua, joka valotti myös graafisen ilmeen ja etikettien kertomien tarinoiden taustoja. Etiketteihin on haluttu sisällyttää nauttijaa mahdollisesti kiinnostavaa tietoa, kuten esimerkiksi lyhyt kertomus oluen taustoista tai tarjolla olevasta makukokemuksesta. Tuotteista riippuen painetusta sanasta on löydettävissä lakisääteisten merkintöjen lisäksi myös ruokasuosituksia, tarjoilulämpötilaehdotuksia sekä aiemmista vakiotuotteistakin tuttuja musiikkiparituksia, joista tämä viimeisin Tatun mukaan kertoo ehkä eniten panimolaisten fiiliksistä olutta kohtaan. Näin tilastoniilon näkökulmasta katkeropitoisuuden ja väriarvon (sekä eränumeron) esittäminen pullon kyljessä on oikein mukavaa asiakaspalvelua. Myös Hiisin aiemmin huonosti esille tuodut tunnuspiirteet kuten suodattamattomuus, pastöroimattomuus sekä lisä- ja säilöntäaineettomuus on nyt painettu pullojen kylkiin… Tämä oli hyvä liike. 

Norsumme kylki kertoo seuraavaa tarinaa...

Tietosisältöä näkyvämpi muutos on oluiden ja oikeastaan koko panimon graafisen ilmeen päivittyminen, joka koskee näkyvästi myös Hiisin kotisivuja. MEOMin väkihän se taas on pahojaan ollut tekemässä ja huhujen mukaan heikompia on suorastaan hirvittänyt, sillä nyt on sitä räiskettä ja tyyliä tarjolla isolla kauhalla! Jag tycker… Aiempi, vähän liiankin virtaviivainen ilme on nyt korvattu esittävämmällä taiteella, joka kantaa matkassaan mukavaa graafista leikittelyä. Muutoksen myötä myös oluiden nimet ja tarinat sulautuvat aiempaa paremmin etikettien grafiikoihin…

Hiisin omiin nimiin tehdyt oluet ovat pitkälti olleet nimeämispolitiikaltaan hahmopohjaisia, eli joko on ensin keksitty olut ja ruvettu luonnehdinnan kautta miettimään sille sopivaa vastaparia mm. kotimaisesta mytologiasta, tai toisin päin eli ollaan hoksattu joku siististi cool hahmo ja mietitty, minkälainen olut kuvastaisi tätä hahmoa.

Uudistuksen myötä panimo sai myös oman hovigraafikkonsa, sillä ilmeen yhtenäisyyden vuoksi kuvitukset syntyvät yksinoikeudella MEOMin Simo Heikkisen kynästä. Vaikka panimolla tehdäänkin vilkasta aivotyötä tarinoiden, oluen ja ulkomuodon yhteensovittamisen eteen, on taiteelliselle luovuudelle jätetty hyvin tilaa eikä Simoa ole Tatun sanojen mukaan haluttu liikaa kahlita ylitarkalla ohjeistamisella. Tämä kuulostaa hyvältä toimintatavalta ja jälki puhuu puolestaan, omaan silmään uudistus on ollut pelkästään positiivinen.

Pläkkin etikettiä kuvittaa hieman hymyilevä Pikku-Hiisi ja komea on myös Iku-Turson jyhkeä silhuetti...

Sitten olisi aika vilkaista etiketin taakse – mitä norsumme pitää sisällään:

E. Indicus

• Tyyli: Porter
• Alk.%: 5,7
• Panimo: Hiisi, Jyväskylä, Suomi

Perinneolut, heritagesarja…  Muun muassa tällaisia luonnehdintoja on Hiisin suunnalla käytetty uudesta, perinteisempiin oluttyyleihin suuntautuneesta ristiretkestään. E. Indicus, norsuolut, on sarjan ensimmäinen ei-belgihenkinen edustaja. Insipiraatiota onkin haettu 1800-luvun puolivälin brittiläisistä export porttereista – ajalta, jolloin Iso-Britannia oli imperiumi ja sen sotilaat maailmalla janoisia. Tatu sanailee aiheesta seuraavasti:

Tarina ainakin kertoo, että vaaleammat, pale alet olivat kikkanokkaisten, yläluokkaisten, upseereiden juomaa - miehistö suosi portereita. Voimakas humalointi paranti säilyvyyttä ja niin eespäin. Hyvät lähtökohdat oluelle, siis. 

Rahvaan mallasjuomaa olisi tätä taustaa vasten peilattuna siis tarjolla – pienellä hiisimäisellä päivityksellä tosin… Oluen mallaspohja on kuitenkin pyritty pitämään mahdollisimman lähellä aitoa brittiexportteria eli runkoa ja makua on haettu brittiläisistä amber- ja brown-maltaista, joiden lisäksi on käytetty kotimaista perus- ja paahtomallasta. Humaloinnissa on kuitenkin haettu särmää uuden maailman lajikkein, Columbuksen ja Chinookin muodossa. 

Humalaahan Hiisillä on tykätty käyttää ennenkin, mutta olutmestarin sanoin tällä kertaa on käytetty hieman ehkä normimeininkiä aggressiivisempaa yhdistelmää, jolla on ollut tarkoituksena saada aikaan vähän tiukempaa greippi/hartsi/havumeininkiä, ei niinkään kukkais- tai hedelmätuoksuja. Nimensä olut saa etiketissäkin komeilevan intiannorsun, Elephas maximus indicusin mukaan.

Hiisi E. Indicus

Todella tumman ruskea, läpitunkematon, reunoilta kevyen punertava. Pullosta kaadettuna vaahdonmuodostus on todella voimakasta ja hiljalleen tiivistyvä, vaalean ruskea kumpupilvi jättää jälkeensä kestävämmän, tiiviin vaahtokerroksen. Tuoksu toimii, se henkii kahvista paahteisuutta, kevyttä suklaata sekä greippistä taustakaikua – ehkä hiven salmiakkiakin. Runsas, syvä ja tasapainoinen.

Maultaan niin ikään onnistunut, mukavan pureva ja paahteinen yhdistelmä. Tummaa, paahtunutta maltaisuutta, kahvia ja suklaata löytyy mukavasti, mutta vastapainoa vähintäänkin yhtä tehokkaasti antaa greippinen, hieman mäntyisen tuorekin humalointi, joka on läsnä läpi maun. Lopussa greipin puristus ottaa hyvän otteen ja tanssahtelee paahteen tahdittamana pitkään jälkimakuun… Olut on yleisesti ottaen hienosti tasapainossa ja tarjoilee runsaita makuja – ehkä tuntumaltaan se jää hieman kalvamaan, sillä pitäisin ryhdikkäämpää, hitaampaa suutuntumaa optimaalisen nautinnon perustana.

Tuomio: Hienosti greippistä aromaattisuutta sekä sopuisaa purentaa yhdessä paahteisen maltaisuuden kanssa yhdistelevä portteri. Jyhkeyttä jään hieman kaipailemaan, mutta runsaiden makujen ja syvän tunnelman myötä kyseessä on oikein onnistunut olut.

Pisteet: 38/50