Joulutarina Nøgne Ø Sunturnbrew’n ääreltä…

While most people think differently, Norwegians are convinced that the sun turns and actually changes direction on every December 21^st. We at Nøgne Ø want to pay tribute to this rather stubborn idea by making a sunturnbrew. It is brewed at the same time as the sun changes direction. This brew is for the changing direction of the sun, the change of mind and the change of perception. Don’t fight it. Turn with it!

Norjalaispanimo on tosiaan valmistanut talvipäivänseisausta tai oikeastaan siihen liittyvää symboliikkaa ja kansan uskomuksia kunnioittavan oluen. Onkin sopivaa, että kyseinen olut saa vuosittain alkunsa talven pimeimpänä päivänä, tuona nimenomaisena seisauksen merkkipaaluna 21. joulukuuta. Varsin osuvaksi voidaan myös tituleerata oluen reseptiikkaa, sillä kyllähän rukiinen, savuinen barley wine kuulostaa pohjoisen henkeä uhkuvalta, ikiaikaista pohjolan luonnon kunnioitusta ja perinteitä kantavalta olutnautinnolta… Tämän oluen myötä onkin sopivaa hieman raottaa tarinan hengenmukaista symboliikan verhoa, joka kätkee taakseen uskomattoman monisyisen ja merkityksellisen tarinoiden kirjon. Ovathan talvipäivänseisaus, valon määrään liittyvät muutokset ja näihin liittyvät "vanhan kansan" perinteet näytelleet suurta roolia eri kansojen historiassa kautta aikojen.

Pakanallinen herkku...

Sunturnbrew on tosiaan maltainen kunnianosoitus norjalaisille perinteille ja uskomuksille talveen ajoittuvan auringon aseman muutokselle - tökerösti suomennettuna auringon kääntymiselle siis. Näin joulun alla elämme vuoden pimeintä aikaa ja tuona nimenomaisena päivänä valon aika on lyhimmillään. Talvipäivänseisauksen myötä maan ja auringon välinen asema saavuttaa ääriasentonsa ja tästä eteenpäin päivät alkavat hiljalleen pidentyä kesää kohti kuljettaessa. Uhrilahjoja, muinaisuskoja, luonnonjumalia, mytologiaa, perinteitä ja tähtitiedettä… Oikeastaan määritelmä ”pohjolan mystiikka” kuvannee hyvin maistossa olevan oluen kertomaa tarinaa.

Suomessahan seisauksen ajankohta livahti tänä vuonna niukasti seuraavan päivän puolelle (22.12. klo 01:03), mutta lyhinpänä päivä näyttäytyy edelleen perinteisesti 21.12. Nykyisin seisaus on varsin arkinen ilmiö, joka tuntuu hukkuvan CocaCola-joulupukkien ja muun maallisen rihkaman täyttämään materiajoulun hässääkkään. Kyseiseen luonnonilmiöön liittyy kuitenkin myös runsaasti muinaisia riittejä, rituaaleja, uskomuksia ja kunnioitusta – aina germaanisista kansoista Kreikan kulttuureihin ja roomalaisista pohjoisen viikinkeihin.

Nøgnen näkemys kulttuurioluesta toki viittaa lähinnä norjalaiseen mystiikkaan, mutta ajankohta on luonnollisesti ollut merkityksellinen myös meille suomalaisille. Talvipäivänseisauksen aikaanhan osuu myös Tuomaan päivä, joka vanhan kalenterin mukaan aloittaa joulun ajan. Tällöin hiljennyttiin työaskareista ja rauhoituttiin nauttimaan pimeän ajan tarjoamasta rauhasta. Teeman mukaisesti myös oluella on osuvasti ollut tärkeä rooli joulurauhan alkamisessa ja Tuomaan päivänä olikin tapana makustella aiemmin käymään pantua, juhlan kunniaksi valmistettua mallasjuomaa. ”Tuomas tuleepi tuoppi kainalossa”, kuuluu vanha sanonta. Tuomaan päivästä alkoivat niin sanotut pesäpäivät, kolmen päivän ajanjakso jolloin auringon sanottiin piileskelevän pesässään ennen nousemistaan jouluaamuna kohti kesää pitenevää päivää… Pesäpäivät pyhitettiin levolle, eikä esimerkiksi puunhakkuu tai kehruu ollut suvaittua toimntaa – päinvastoin näistä aktiviteeteista uskottiin olevan seurauksena onnettomuutta karjalle tai viljalle. 

Useissa uskomuksissa pesäpäivien päätöstä, auringon uudelleen syntymisen ajankohtaa pidettiin myös useiden jumalten syntymäpäivänä. Skandinavian kansoilla oli pakanuuden aikana tapana uhrata lahjoja valon paluun varmistamiseksi – tätä rituaalia kutsutaan yleisemmin keskitalven uhriksi ja käsittääkseni uhrausaika vaihteli alueittain joulun ja tammikuun lopun välisenä aikana... Yleisesti lahjana toimi sika, joka uhrattiin hedelmällisyyden, auringon, sateen ja sadon jumalalle Freylle. Onkin ajateltu, että joulupöytiimme vakiintunut kinkkuperinne juontaa juurensa tästä nimenomaisesta tavasta. Frey kuului vaanien jumalsukuun ja hän oli tunnettu naurettavan suuresta peniksestään, kuten hedelmällisyyden jumalten sukuun kuuluvalta sopii odottaakin. Tästä huolimatta Frey omasi myös päteviä egon jatkeita, kuten veden ja tulen läpi ratsastavan hevosen sekä ihmeellisen, maalla, merellä ja ilmassa kulkevan ajoneuvon – Skidbladnirin. Ehkä hienoimpana yksityiskohtana kuitenkin löytyy miekka, joka osasi taistella itsekseen… Kenties yksi "äijjimmistä" jumalhahmoista koskaan?

Nykypäivän arkkitehtuurinen kunnianosoitus valon määrän muutoksille...?

Vaikkei aihetta sen suuremmin esimerkiksi Sunturnbrewin etiketissä auki puretakaan, uskoisin että tässäkin tapauksessa syvemmän symboliikan pääosassa on blót (verbistä ƀlōtan -  uhraus, palvonta mutta myös vahvistuminen), pakanallinen uhrilahja norjalaisille jumalolennoille ja maanhengille. Yleisesti uhrilahja oli edellä mainitusti sika mutta usein myös hevonen, jonka siunattua verta roiskittiin seinille, jumalpatsaisiin sekä alttareille – myös toimitukseen osallistuneet saivat kasteen osakseen. Liha sen sijaan keitettiin kuumien kivien avulla ja kun uhriaika koitti, kerääntyi kansa piiriin “ruokailemaan jumalten ja muiden palvottujen olentojen kanssa”. Yleisesti juomana käytettiin joko olutta tai meadia (hunajaviini), mutta paikoin myös muualta rahdattu viini ajoi myös asian. Til árs ok friðar – hyvää vuotta ja rauhaa, kerrotaan toiveen kuuluneen. Ja samaa saagaa haluaa Olutkellarikin lukijoilleen toivottaa.

• Tyyli: Savuolut (Barley Wine)
• Alk.%: 11,0
• Panimo: Nøgne Ø, Grimstad, Norja

Oluesta tulikin jo tarpelliset tiedot kerrottua ja symboliikankin osalta karattiin kerronnassa melko kauaksi. Nyt onkin sopiva tilaisuus pureutua itse juoman saloihin ja hiljentyä ihmettelemään vuodenajan parasta antia eli hiljaisuutta. Oma olueni on valmistettu päivälleen kaksi vuotta sitten eli hetken se on ehtinyt kypsyyttäkin kehittämään - pari lisävuotta ei varmastikaan pahitteeksi olisi, mutta minkäs teet kun on malttamaton...

Nøgne Ø Sunturnbrew

Varsin tumma, turpeisen ruskea, hieman reunoilta punertava olut on läpitunkematon, melko vuolaasti vaahtoava ja jähmeän näköinen. Aika rouhea väritys sopii teemaan mainiosti. Tuoksultaan tervaisen turpeinen, laavumaista savuisuutta henkivä, mutta myös aittasäilötyn leivän rukiinen tunnelma pääsee hyvin esiin. Lakritsista karamellia, rantasaunan tunnelmaa… Maanläheinen, ajatukset teeman mukaiselle matkalle vievä – ehkä kuitekin enemmän maaseudun lumetonta aikaa kuin talvikauden maisemia kuvastava? Alta paljastuu kuivan rusinainen, hivenen ylikypsää, kuivattua hedelmäisyyttäkin nostattava tunnelma joskin tämä barley wine-aspekti jääkin selvästi tervan, savun ja turpeen alle... Kokonaisuus kuitenkin toimii ja tuoksun perusteella vaikuttaa erittäin lupaavalta.

Maku hemmottelee… Sopivasti turpeista tervaisuutta, edelleen laavun valkean yllä leijailevaa savua, mutta myös rohkeaa, suurirakeista suolaisuutta sekä ruislimpun tummuutta. Salmiakkia, hieman lakritsia, ehkä myös kuivahkoa mausteisuutta sekä suhteessa hieman vienoa, kypsänä kuivattua hedelmää sekä rusinaa. Lopussa sopuisaa katkeroa, samoin hillittyjä viitteitä kohtalaisesta paahteisuudestakin. Tuntumasta löytyy syvyyttä, paksuutta ja miellyttävää pehmeyttä. Vaikka kokonaiskuvassa onkin melko runsaasti kuivuudenkin lähteitä sekä rehtiä kulmikkuutta, maalataan suuret linjat mukavan sulavalla, soljuvalla pensselillä.

Tuomio: Terva, merisuola, turve, savu, ruis… Ehkä siinä ne tärkeimmät makujen runsaasta kirjosta. Tunnelma, matka, perinteet ja pohjoisen taika… Siinä mielikuvia matkan varrelta. Kaunis, pakanallista symboliikkaa kuvastava olut on taideteos, joka jokaisen pitäisi kokea…

Pisteet: 43/50