keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Vastaisku alkoholipolitiikan järjettömyydelle: Saimaan Tolkku Ale


Tolkun touhua...
Löytyihän sitä Tolkkua kun riittävän pitkään malttoi etsiskellä! Selvyyden vuoksi tarkennan, että tällä viittaisin Saimaan Juomatehtaan Tolkku Käteen Alkoholiverotuksessa –yhteisölle tekemään, suomalaisen alkoholipolitiikan järjettömyyttä kritisoivaan olueen… En väitä, etteikö sitä ihan oikeaakin tolkkua asian suhteen olisi mahdollista esimerkiksi Arkadianmäeltä löytää, mutta kovin kehnolta tämänhetkiset ennusmerkit kyllä näyttävät… 

Tolkku on tosiaan kantaa ottava, american pale ale-tyyppinen olut (humalina Amarillo, Cascade ja Columbus), jonka on tarkoitus rahoittaa omakustanteisella hartiapankilla tähän saakka toiminutta vastaiskua EHYT Ry:iden ja muiden kiristyspropagandan lobbaajien suuntaan sekä luonnollisesti herättää myös päättäjät raittiusideologioitaan tuputtavien hohkaajien luomasta horroksesta. Hankkeen taustahahmo, Tolkun ääni Cyde Hyttinen avaakin toiminnan ja oluen merkitystä Jaskan Kaljat-blogin puolella – kannattaa käydä lukemassa!

Jaskan Kaljat: Tolkku Käteen ja muita tolkullisiatarinoita!!!


Oma olueni on nopeasti kauppansa tehnyttä ensimmäistä, 5.000-litran erää joka saa lähiaikoina jatkoa tuplasti suuremman Tolkku-rintaman myötä. Lisää aiheesta:

Saimaan Tolkku Ale
Kirkas, aika viljavan keltainen ja kohtalaisen vaahdokas, tolkullinen olut. Tuoksultaan ihan toimiva ja hyvällä tapaa kevyt. Sitruksista happamuutta, rehtiä ruohoisuutta sekä viljaisaa maltaisuutta selkeässä paketissa. Melko suoraviivainen, aika kaukana Amerikan unelmista seilaileva APA tosin.

Maultaan Tolkku on tuoksun kaltainen: viljaisa, tuoreen ruohoinen ja hieman yrttinen. Sitruksen rooli on hieman vaisu, mutta sen tuomaa hapanta purevuutta kyllä löytyy. Tunnultaan raikas, kevyt ja vaalea – jotain kyllä jää puuttumaan, vaikka mieluusti tätä siemaileekin.

Tuomio: Vähän sellainen välimallin APA, joka lopulta liikuskelee melko kaukana uuden mantereen rannoista. Selvästi enemmän luonnetta olisi sanoman tueksi tarvittu, vähän hyssyttelevä mielenilmaushan tämä lopulta on. Oluena kuitenkin ihan mukavan oloinen ja saunajuomana varmasti pistämätön.

Pisteet: 29/50

Tolkun taustoja...

3 kommenttia:

  1. Omaan suuhun Tolkku tuntuu vähän sellaiselta "porttioluelta", joka saattaa rohkaista salkkulagerkansaa kokeilemaan vähän humalaisempiakin vaihtoehtoja.

    VastaaPoista
  2. Sisäistit muuten homman kertalaakista. Pienin askelin pienin askelin;)

    VastaaPoista
  3. Iltaa itse kullekin. "Porttiolut" lienee aika sopiva termi Tolkulle ja ymmärrän Jarinkin päätöksen sellaisen teettämisestä - sanoisinko näin omasta näkökulmasta että "pelätyn" odotettu peliliike... Tämä ehkä siksi, että sanoma kuitenkin on painavaa asiaa, tietyllä tapaa radikaaliliikkeenkin omainen, niin olisi se saanut (näin harrastajan näkökulmasta) enemmän vakuuttavuutta ronskimmalla otteella tehtynä. Noh, makuasioita ja näkemyseroja, Jari kuitenkin on lähes ainoana saanut tässä maassa jotain näkyvää vastarintaa aikaan - nostan hattua toiminnalle! Hemmetin hankala oli muuten Tolkkua ylipäänsä löytää, eli menekki on ainakin ollut kohdillaan ja hyvä niin, keep up good work!

    VastaaPoista