maanantai 22. maaliskuuta 2021

Karhu Pale Ale

Karhu Pale Ale

Karhu-perhe kasvoi tänäkin keväänä useamman yksilön voimin ja tarjolle tuli saunaoluen ohella myös diipadaapaa Pale Alen sekä Summer Alen muodossa. Ja hyvä että tulikin, se nimittäin kertoo, että kysyntää muullekin kuin salkkulagerille suurpanimoidenkin tahoilta on. Olin neljä vuotta sitten tosiaan varsin epäileväinen, että noinkohan kuluttajille saadaan rukiista Karhu IPAa muka kaupiteltua. Kyseinen IPAhan pyyhki diletantin markkinatietämyksellä samointein pöytiä tehden kesän aikana tiliä tuplasti tavoitteidensa verran. Nyt neljä vuotta myöhemmin olut on edelleen tuttu näky kauppojemme hyllystöissä.

Karhu Speltti IPAn kohdalla ei siis enää hirveästi stereotyyppiset mielikuvat naurattaneet, vaan suu oli kääntynyt jo asiaa syvällisemmin pohtivampaan hymyntapaiseen. Speltti IPA käänsi suun olemusta jo varsin tyytyväiseen asentoon, sillä vaikka Ruis IPAkin ihan toimivan makuinen oli ollutkin, osui spelttinen seuraaja sitäkin paremmin makuhermoon. Sittemmin brändin alla julkaistu Karhu Vehnäolut on jäänyt toistaiseksi kokonaan maistamatta, mutta tuoreimmista tulijoista esittelyyn nyt päässyt Pale Ale päätyi saunan jälkiolueksi lähikaupan kylmälaarista. Heräteostos, vaikka aihe aidosti kyllä kiinnostaakin*.

Vihertävän tunnusvärin korostama tölkki sisältää viisiprosenttista, ”raikasta, täyteläisen rungon omaavaa Pale Alea.” Se on humaloitu Citralla, Mosaicilla ja Simcoella, joten lähtökohdat ovat varsin mukavan kuuloiset. Täysmaltaisuus ei nykyisin ole enää mikään harvinaisuus, eli siinäkin suhteessa kehitys on ollut toivotunlaista.

Kokonaisuus on isojen panimoiden tapaan hyvin kliininen ja ehkä vähän hillittykin, mutta toisaalta se sopii hyvin sekä odotuksiin, että ko. olutbrändin oluille ajateltuun käyttötarkoitukseenkin: mutkattomaan nautiskeluun, kuten itsekin saunan päätteeksi totesinkin. Humaloinnista riittää sen verran vivahteikkuutta, ettei tätäkään Karhua tölkkikaupalla varmastikaan törpötellä, mutta yleinen raikkaus takaa, että purkillinen hupenee ikeniin vaivatta. Ja tämä on kehuksi tarkoitettu. Ostohinta sen sijaan jää pienen kylän omassa marketissa sen verran korkeaksi (muistaakseni noin 3,75€/kpl), ettei tästä varmaan tapaa kuitenkaan tule. Tarjottaessa taas tartun tölkkin hyvinkin mielellään.

Etikettitaide ja yleisilme muutoinkin miellyttää silmää. Tällä kertaa kontion taiteellisesta olemuksesta on vastannut luontoaiheisiin erikoistunut taitelija ja muotoilija Teemu Järvi. Metallinen vihreys luo varsin freesin kuvan valkoista etikettiä vasten ja minusta tuo olemuksen raikkaus välittyy hienosti myös tölkin sisältöön.

*Syksyinen Laku Portteri olikin jo pyyhkiytynyt mielestäni ja näemmä myös panimon listoilta. Se ei haittaa.

Karhu Pale Ale

Tummemmankeltainen, jopa kevyen kuparinen olut riittoisalla vaahdolla. Kevyehkö tuoksu on sitrushedelmäinen, kevyen mäntyinen sekä vähän mallastakin antava. Aika hillitty.

Maku on tuoksua runsaampi ja varsin raikkaan tuntuinen. Ei tosin mitenkään pirskahteleva tapaus kuitenkaan vaan aika hillitty ja tarkkaan harkittu paketti. Sitrushedelmäinen, havuinen humalkattaus saa hyvin tilaa melko kevyeltä maltaisuudelta. Voimakkuutta voisi olla napsun verran rennomminkin mukana niin aromi- kuin katkeropuolellakin. On toki kelpo hörpittävää ilman suurempaa mystiikkaa tai yllätyksiä, mutta ei sinällään nouse tässä trendikkäämmässä Karhu-perheessä mitenkään isommin esiin, joskaan ei jalkoihinkaan jää.

Tasaisen varma, ehkä vähän turhan varovainen omaan makuun, mutta toisaalta kepeyden tukema suoraviivaisuus myös toimittaa tehtävänsä. Sivuhuomiona todettakoonkin, että olut on erittäin nopeaa kumottavaa saunan päälle.

Pisteet: 33/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti