maanantai 29. marraskuuta 2021

Naïlo Flower Dust DDH Pale Ale

Naïlo Flower Dust DDH Pale Ale

Oluthommat Oulussa eivät suinkaan ole mitään tervanjuontia, vaikka kaupungilla vahva historia siltäkin saralta löytyy. Maamme olutkartalla paikkansa jo vakiinnuttaneet Sonnisaari ja Maistila ovat monien (myös minun) kirjoissa Suomen kärkitoimijoiden joukkoon kuuluvia tekijöitä, mutta myös syksyllä toimintansa käyntiin saanut Naïlo Brewing on jo ehtinyt saamaan kovaa ennakkosuitsutusta osakseen.

Naïlo on aiemmin Mallaskellarinkin taustalla vaikuttaneen unkarilaispanija Bence Czuran ja tsekkiläisen Anna Zajícovan yhteisprojekti. Bencellä on historiaa myös budabestiläisen Corvinus-yliopiston tutkimuspanimon sekä Horizont Brewinginkin joukoista. Suomeen hän saapui alun perin Erasmus-vaihtoon ja päätti asettua tänne hieman pysyvämmin. Anna taasen päätyi pohjolaan suomen kielikurssin myötä ja tutustui Benceen Mallaskellarissa. Nyt he pyorittävät yhdessä monien huulilla jo noussutta Naïloa Limingantullin kulmilla.

Panimon oluita saapui myös Jyväskylään, tarkemmin sanottuna Palokan Citymarketin herkkuosastolle. Tarjolla oli muutamia IPA-tuotteita, mielikuvitusta käyttäen maustettuja hapanoluita ja lageria. Tölkkipakattujen oluiden visuaalinen ilme on omaan makuun todella hieno ja nykyiseen modernin värikkääseen menoon hyvin sopiva, mutta myös selkeästi esiin nousevan logon ansiosta saman tekijän tekeleiksi tunnistettava.

Ensimmäisenä testiin pääsi Loralilla ja Nelson Sauvinilla kuivahumaloitu (DDH) Flower Dust. Samean ja runsasmakuisen oluen rungosta löytyy ohramaltaiden ohella myös kauraa ja ruista. Makuprofiili on humalat tuntien perustrooppisesta menosta poikkeavampaa, enemmän kukkaisiin, valkoviinimäisiin ja toki sitruksisiin sävyihin viittailevampaa. Oikein hieno ensikosketus kehutun tulokkaan tekemisiin.


Naïlo Flower Dust DDH Pale Ale

Samea olut todella nätillä ja kestoisalla vaahdolla. Värisävy taittuu vaaleaan keltaisuuteen. Tuoksu on hyvä. Ei niinkään hedelmäinen saati trooppinen, vaan enemmissä määrin yrttinen, valkoviinimäinen, kukkainen ja toki sitruksinen.

Maussa jatkuu sama meno. Kuiva valkoviinimäisyys on tosi hyvin esillä. Sitrusta, yrttisyyttä, kukkaisuutta ja lopussa katkeron mukana hentoa mausteisuuttakin, joka voi olla rukiistakin lähtöisin. Varsin täyteläinen tyylissään eikä makujen runsaudesta voi kuin nauttia. Ajan mittaan myös kevyttä hedelmäisyyttä alkaa löytymään. Mangoa ainakin. Vakuuttava ensikosketus.

Pisteet: 37/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti