tiistai 4. huhtikuuta 2017

Hiisi X One Pint X Pien Gosebump

Hiisi X One Pint X Pien Gosebump
  • Tyyli: Gose
  • Alk.%: 4,5
  • Panimo: HIISI, Jyväskylä, Suomi

Olutoppaan vuosiäänestyksen menestyjät, sarjansa voittaneet HIISI, One Pint Pub ja Pien yhdistivät talven viileyksissä voimansa ja kokoontuivat Jyväskylään punomaan juomiaan. Tarjolla olikin kunnollista mestarit panimolla –henkeä tuvan täydeltä. Vadelmalla ja passionhedelmällä maustettu gose laitettiin aluilleen ”jokakeväisen” sour nightin pimeydessä ja sen hedelmiä päästiin poimimaan ensikerran viime viikon torstaina.

Vuoden olutkauppana palkittu Pien tarjosi Gosebumpia pullopakkauksissa, olutravintoloiden herruuden napanneen One Pintin laskiessa sitä ulos hanamuodossa. Itse seurasin mestareiden otteita Palokan Citymarketin oluthyllyiltä käsin ja tuotetta kuuluu levinneen myös muiden anniskelu- ja vähittäismyyntipisteiden tarjontaan. Kannattaa kulkea silmät auki muuallakin, mutta One Pint ja Pien ovat ainakin varmat tärpit.
Gosebump - olut jonka makuisuustaso on niin päräyttävä, että iho menee gosenlihalle. Vadelmalla ja passionhedelmällä maustettu kirpsakan suolainen janonsammuttaja on pantu kunnioittamaan parhautta. Siis tekijöidensä parhautta. Vaatimattomasti.
Gosebump tuo sanana mieleen jonkinlaisen hauskan ysärihenkisen aerobic-muodon, mutta viittaa samalla myös ihmisen ihon kananlihataipuvaisuuteen. Suolaista menoa joka tapauksessa, marja- ja hedelmälisäyksen antaessa kokonaisuudelle hyvin omaleimaisen maun ja päävärin. Ja homma muuten toimii. Suorastaan räikeä etiketti pisti kieltämättä hymyilyttämään, samalla kun yritin miettiä, että mitäs hemmettiä se taas oikein esittää. Jonkinlainen suokristus lienee jälleen kyseessä, mutta jotenkin tuo ilmestys vain sopii tähän oluen henkeen, makumaailmaan ja tekijäkaartinkin veikeyteen. Emmä tiiä, hyvän fiiliksen siitä harmaaseen perjantai-iltaan joka tapauksessa sai.

Gosebump on tosiaan kauppavahvuinen, suolaisen hapan Gose, jonka makumaailma tunkeutuu syvälle suun sopukoihin. Happamuus, suola, marjat, hedelmät… Balanssi on todella hyvä, maista itte!
Gosemetti liemen keitti / Maustoi liemen suolalla / Hetelmätkin sekaan heitti / ”Voi kun onkin makoisaa” / ”Kirpsakkuutta vielä kaipais” / Happoa siis laittamaan / Happoa niin valtavasti / Kohtuutta ei ollenkaan.

Hiisi X One Pint X Pien Gosebump
Varsin mehumainen, hailakan samea ja marjapuuroisen punainen olut. Aika sakea näky. Hauska. Tuoksussa happamuutta, sormin murskattua vadelmaa, suolaisuutta ja miellyttävän lihaisaa hedelmää. Taustalla kaikuu vadelman, ehkä mansikankin suuntaan viittoileva marjaisa makeus.

Maultaan "aika jännä". Hyvä. Ensalkuun tuhdin vadelmainen. Jaa, on täällä muutakin. Ootas... Pensastuore vadelmaisuus nousee tosiaan voimakkaana kielen päälle ja saa lisämuhkeutta alla makaavan passionsmoothien myötävaikutuksesta. Happamuus jää odotuksia kevyemmäksi, sellaiseksi rennon keskirunsaaksi. Se nousee esiin maun puolivälissä vadelman kääntyessä liiskatumpaan, hieman käyneeseen suuntaan.

Hiilihappopuoli on melko pehmyttä kauraa, mikä tuo tunnelmaan hauskaa hapansmoothiefiilistä. Jälkiliuku on muhevan vadelmainen, suolakiteinen ja marjaisan hapan. Vadelma tuntuu dominoivan passionia, mutta tämä uskomus juontanee juurensa parivaljakon hyvästä yhteispelistä, jossa hedelmä antaa marjalle sointuvan makulisän ohella hyvää tuntumaa. Nyt on kunnollista...

Tuomio: Vadelmainen hapansmoothie kolmen kovan yhteistuumin työstettynä. Nyt on jännä sanan kutkuttavassa merkityksessä.

Pisteet: 37/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti