torstai 11. lokakuuta 2018

Olutta Kreetalla – Agia Marina

Miltä Kreikan oluttarjonta näyttää Agia Marinasta käsin?
Muutaman vuoden takainen matka Rodokselle tarjosi oluen ystävälle vaihtelevan skaalan paikallisten panimoiden vaaleita lagereita sekä kansainvälisiin bulkkibrändeihin, perusvarmoihin saksalaisiin ja tuttuihin belgeihin nojaavan yleisolutvalikoiman ilman suurempia tähtiä tai tuntemuksia. Kreikkalainen pienpanimorintama teki jo tuolloin tuloaan, muttei suuremmissa määrin vielä lomasaarella näkynyt. Onko aika ajanut asiaa eteenpäin vai toistuuko karu tarina neljä vuotta myöhemmin myös Kreetalla?

No ei toistu, vaikka haarukointi aiheen äärellä taas melko pintapuoliseksi jäi. Punaviherkeltaiset siivet lennättivät meidät perhelomalle Hanian tuntumaan. Isolle kylälle ei Agia Marinan hiekkarannoilta tällä kertaa tullut lähdettyä, mutta paikalliskräftit näkyivät levittäytyneen myös turistien suosimiin rantakyliin. Ei järin suurella voimalla, mutta viikon sivuaktiviteettistatus huomioiden riittävällä tarjonnalla. Etsivä kuitenkin löytää ja yllättyy varsin iloisesti.

Septem tuli todettua kelpo toimijaksi.

Kreikkalainen olut…


Kreikassa kuuluu olevan useitakin kansainvälisen tai ainakin hyvän tason pienpanimoita, joista itsekin pari jo nimeltä olen nähnyt mainittavan. Pikatarkastus Ratebeeristäkin paljastaa, että Suomen ja Kreikan Top50-olutlistaa vertailtaessa härmäläiset ovat pistekeskiarvoissa takamatkalla: kymmenen parhaan suomalaisoluen keskiarvo on 3,75/5,0, kreikkalaisten taasen 3,81/5,0. Pitkässä juoksussa asetelmat kuitenkin vaihtuvat ja Suomen top50-listalle pääsee pisteillä 3,52/5,0, Kreikan vastaavan rajan ollessa selvästi matalalampi, vain 3,34/5,0.

Kärkioluissa Kreikan kaksikko Seven Island x Sknipa Bare Handed Whiskey Barrel Aged Imperial Stout (4,11) ja Satyr Brews Menace IPA (3,94) vetää kohtalaisen eron kotomaan kirittäjäparista Plevnan Siperia Imperial Stout (3,90) ja Sinebrychoff Koff Porter (3,86). Suomen paras olisi siis vasta Kreikan kolmas. Kreikan kärkijuomat ovat luonnollisesti IPA-painotteisia muutamin paahdepommein kompattuna, kun taas meilläpäin arvostusta saavat itseoikeutetusti Imperial Stoutit ja muut hitaat nautinto-oluttyylit.

Taustakartoitusta maan olutkulttuurista sen valta-asemista löytyy muutaman vuoden takaisesta matkaraportista: Kreikka olutmaana?

Tavernoissa oli tunnelmaa, vaihtelevan tasoista, mutta toimivaa ruokaa ja hyvin paikkariippuvainen olutvalikoima.

Viiniä olivipuiden alla? Toimii... Fetalla ryyditetty kasvispizza samoin.

Pikkukujilta löytyy aika kutsuvia soppia.

Kohteessa


Panimomäärässä Kreikka on Suomea melko selvästi jäljessä noin kuudenkymmenen panimon ja parinkymmenen kiertolaisen voimin. Kreetalla näistä vaikuttaa ainakin matkakohdetta lähellä toimiva, Charma-oluita valmistava Cretan Brewery, hanialainen Lafkas, Rethymnian Brewery sekä Heraklionissa vaikuttavat Σόλο (Solo) ja Notos.

Agia Marinasta ja Plataniaksesta pääsisi ”pääkatua” kulkevalla possujunalinjalla käymään Cretan Brewerylläkin, mutta rantatuolissa harvinaisen pahviseksi todetun Charma Lagerin jälkeen ajatus ei juurikaan houkutellut. Muista saaren panimoista maistoin etukäteen kiinnostavimman eli Σόλοn mainiota Saisonia ja APAa, mutta myös muita alueen toimijoita tuli juomalistoilta ja kylteistä bongattua. Varsin paikkariippuvaista tuo oluttarjonta toki vieläkin on.

εζα oli usein erikoisin vaihtoehto, mutta poikkeuksiakin löytyy.
Solon Choriatiki oli loman maistuvin olut. Todella hieno juoma!
Oma pääpaikka sijaitsi kylän hiljaisemmalla nurkalla, aivan Kato Staloksen rajamailla. Sattumaa tai ei, lähimarkettimme oli Ratebeerissäkin mainittu, kohtalaisen kokoinen Mega-SYN.KA, josta löytyi kourallinen mielenkiintoista maisteltavaa sekä muutamia tuttuja tuontioluita. Kreikkalaisista pienpanimoista parhaiten oli esillä kehuttavaksi osoittautunut Septem sekä perusvarmoja Voreia-oluita tekevä Siris. Viinihylly olikin sitten taas aika reippaankin levyneinen ilmestys...

Plataniaksen suunnalla oleva Atlas World olisi kai ollut toinen hyvän valikoiman kauppa, samoin kuin OLEA ”kauppakeskuksen” viinipuotistatuksella pyörivä Vinoteca Del Mundo. Näissä en valitettavasti päässyt käymään, mutta lienevät parhaat lisätärpit lähiseudulla. Muista ruokamarketeista ei Karhua suurempaa eksotiikkaa nimittäin ollut tarjolla.

Kissamoun varsi jäi ruokatarjonnaltaan aika vähälle huomiolle, sillä rauha ja rakkaus sai hakemaan ruokapaikkaa vähän ylempää, hiljaisten kyläkujien varresta. Perustavernoissa ei suurpanimolagereiden lisäksi juuri muuta näkynyt, joten yleinen ruokajuomavalinta oli kehno talon viini. Vaalea on huonolla tapaa jännän hedelmäistä ja alkoholista, joskin ruuan kanssa harmitonta, punainen taas käytännössä aivan liian makeaa mihin tahansa tilanteeseen sovitettuna. Ja se lasillinen on tosiaan sitten ihan oikeasti lasillinen.

Eräässä paikassa tosin tilattiin pullollinen varsin suunmukaista, vaaleaa ja kuivaa saarelaisviiniä, jonka juomatta jäänyt osa oli sivistysmaan tapojen mukaisesti mukaan otettavissa. Olisittepa nähneet ne naapuripöytien suomalais- ja ruotsalaismatkaajien ilmeet ja supattelut, kun pullomme koolerista kangaskassiin kietaisin. Härrekuut, kun tuli syyllinen olo...

Craft-touhut vaikuttivat varsin hyvätasoisilta kautta linjan.
Silmät auki kun kulkee, voi löytää vinkkejä peruslinjasta poikkeavasta valikoimasta.
Mutta itse olueen. Katujen varsilta voi löytää kylttejä, joissa mainostetaan paikallista olutta. Osa paikoista tosin mainostaa olutvalikoimaa, jonka päätähti on parhaimmillaankin Alfa Weiss, tumma Fix tai EZA [εζα] Pilsener (hyviä oluita kyllä nekin), joten pienpanimo-oluita etsivän kannattaa kärsivällisesti paikantaa oluita ihan oikeilla nimillä mainostavaa anniskeluravintolaa. Ainakin Charmaa ja Lafkasta osui katumainoksissa silmään.

Etukäteen lupaavalta vaikuttanut Nostos jäi meiltä tällä kertaa kokematta, sillä eksyimme kaksi kertaa tien toisella puolella olevaan Nymfiin. Toinen kerta oli ihan oikeasti puhdas sattuma, mutta ruoka oli hyvää eikä olutlistaa tarvinnut hävetä, joten menkööt tämän kerran, ajattelimme. Listoilta (kuva alemapana) löytyi pari kourallista kreikkalaisia nyrkkipajaoluita ja mm. BrewDogia. Mainittu Nostos on toki kannatettava käymispaikka oluiden suhteen. Lukemani perusteella mallasjuomalista on hyvinkin vertailukelpoinen Nymfin kanssa ja henkilökuntaan kuuluu kotiolutharrastajia, joiden tuotoksia myydään talon omina oluina – näin ainakin annoin itseni ymmärtää*. Sama EU, eri säännöt…

Suuria tuliaisvarastoja en oluen suhteen harrastanut, vaikka Soloja sun muita olisi Nymfistäkin varmaan mukaan voinut ostaa. Lähikaupasta löytyneet Septemin tynnyrisarjan oluet riittivät tällä kertaa kotiintuomisiksi muun pakollisen sälän ohella ja niihin palataan varmaan syvemmän talven saapuessa iloksemme. Matkalla tuli myös muutama arvio raapustettua, mutta laitetaan niitä sitten eri julkaisuihin tässä syksyn mittaan.

Lähikaupan maltaiset tuliaiset itselleni.
Luvattu myrskykin lipui huomaamatta ohi...
Nymfin olutlistaa...

Hellasin varassa ei Agia Marinassa tosiaan tarvitse olla. Ainakaan jos vähän tekee taustatyötä.
Ruokakuvia otin vähän, koska mitään erityismaukasta ei vastaan tullut. Alkupalat oli tosin todella toimivia, kuten aina. Kunnon kleftikon metsästyksen lopetin kahden pettymyksen jälkeen.
Tähän kuvaan liittyy varoituksen sana: hotellin mainostama aulan ja baarin ilmainen Wi-Fi ei suinkaan ole ilmainen. Tai ainakin itse huomasin, että iltaistunto tuli maksamaan keskimäärin 3,50€/kerta, mikä on kutakuinkin sama kuin pienen Mythoksen hinta.


Cretan Breweryn kiertokäynti kuuluu yhden turistijunareitin ohjelmistoon. Lippuja tyrkytetään pääkadulla.
*Pari kuvaa Nostoksen oluista Trip Advistorin puolella: Yksi, kaksi, kolme. Ohessa vielä ravintolassa asioineen katsaus: Tale of Ale – Beer in Crete

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti