perjantai 26. lokakuuta 2018

Olvi Jouluolut 5,0%

Olvi Jouluolut 5,0%
  • Tyyli: Amber Lager
  • Alk.%: 5,0
  • Panimo: Olvi, Iisalmi, Suomi
Kuten omassa lähikaupassaan viime viikkoina asioinut on saattanut jo huomatakin, on joulu kohta jo ovella. Joulusuklaat ja –oluet on ladottu jo hyvin esille, eikä määrä näytä viime vuosille ainakaan kalpenevan, ehkä päinvastoin. Glögin saapumisesta olen tosin iloinen, se sopii pimeisiin syysiltoihin.

Vastaan on tullut yllättävän montakin ko. sesongin sesonkiolutta, niin suurilta kuin pieniltäkin toimijoilta. Isoilta panimoilta jouluoluen saapuminen on yleensä selviö, mutta pienemmistä ei ennakkoon aina ole varma, kuka tähän leikkiin tänä vuonna lähtee. Nyt kirjo näyttäisi olevan jopa ennätyslaaja.

Olvin tämänvuotinen jouluolut hyödyntää lageriakin suosivaa, kevyttä kaupparajan nostoa. Viisiprosenttiseksi käytetty, punakkaan ja vähän old schooliin tölkkiin pakattu Olvi Jouluolut on erityisesti ruokapöytään sovitettu, täysmaltainen ja punakan sävyinen lager. Panimo laittoi purkillisen ihmeteltäväksi ja hyvä niin, sillä nämä kolmen suurimman sesonkijuomat ovat viime vuosina jääneet itseltä läpikäymättä. Ja hyvä siksikin, että tämänvuotinen iisalmelainen oli oikeastaan varsin hyvä tuote, jolla olisi varmaan käyttöä myös loppuvuoden kattavaa sesonkia laajemminkin.

Olvi Jouluolut 5,0%
Punakanruskea, kaunisvaahtoinen ja muutenkin nätti olut. Keskirunsas tuoksu on leipäisen maltainen, hieman pähkinäinen ja imelletyn limppuinen. Makeaksi se ei silti muutu, enempi kuivaan tuntuu taittuvan, lämpö hieman toki muuttaa asetelmaa, muttei liiaksi. Mukana on myös kevyttä yrttiä, eikä tunnelmaa voi pöllömmäksi haukkua. Vaikuttaa varsin toimivalta.

Maku on tuoksua runsaampi ja samalla hieman makeampikin. Mallaspainotteinen kokonaisuus henkii pinnalta paahtuneen, mieltyneen ja tumman limpun taikaa, josta myös siirappisuutta löytyy. Taustalla pähkinää, lopussa yrttisyyttä. Suutuntuma korkeintaan keskirunsas, mutta riittävä. Hyvin toimiva olut näin yksinään, mutta takuuvarma hitti ruokapöytään. Vaikka sitten siihen jouluiseen. Voisi minusta olla valikoimissa laajemminkin, ei vai joulun alla.

Pisteet: 33/50

2 kommenttia:

  1. Viime vuotinen jouluolut oli huomattavasti parempi kuin nykyinen 5%:n olut.
    Siitä pidettiin jopa UK:ssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä tuoretta ei ole vielä tullut korkattua. Liekö reseptiä sitten muutettu vai mistä muutos? Pitääpä maistella josko pääsisi hajuille. Harmi sinänsä jos näin, viime vuonna ainakin oli kivan maltainen tuote.

      Poista