sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Kotka Steam Breweryn oluita: Albatross IPA, Skipper’s Ginger, Skipper’s Ale ja Smuggler


Ensikosketukset Kotka Steam Breweryn tuotantoon.
Kotkan panimokäynnistä on vierähtänyt jo useita viikkoja, joten joko nyt olisi hyvä hetki puhua heidän oluistaan? Niin minustakin.

Panimopuodiin tarjonta elänee ajan ja kausien mukaan, mutta tuon alkusyksyisen vierailun aikaan tarjolla oli kaikkiaan neljää eri Steam Brewery –olutta – kaikki sopuisasti alle 5,5% vahvuisia. Tuolloin tankeissa kypsyi toki jo vähän vahvempaakin tuotantoa, jota ei vielä tölkkiin ollut laitettu, joten panimokaupan valikoimia kannattaa kunkin käydä omasilmäisesti ihmettelemässä parhaan käsityksen aikaansaamiseksi.

Kotka Steam Brewery tosiaan purkittaa oluensa, mikä sopii omaan pirtaan vallan mainiosti. Näppärä ja reppulogistisesti toimiva paketti puhuttelee ja on jotenkin pulloa mukavampi käyttää. En tiedä miksi näin, eipä siinä ja nykypäiväähän se alkaa jo muutenkin olemaan. Panimollahan ei omaa linjastoa ole, eikä sellaista tiloihin pysyvästi mahtuisikaan, vaan avuksi kutsutaan mobilisoitu malli aina purkituspäivän koittaessa.

Omalta visiitiltäni kotiutin tuplakappaleet seuraavia oluita: Albatross IPA, Skipper’s Ginger, Skipper’s Ale ja Smuggler. Melko vaaleasävytteinen katras tottelee kutakuinkin seuraavaa, kronologista tyylilajittelua: White IPA / inkiväärillä maustettu, raikas Blond Ale / Blond Ale / Amber Ale. Smugglerin tosin muistin ennen lasiinkaatoa olevan Porter, mutta aika hailakkahan sen väritys ko. tyyliin olisi ollut.

Nelikko edustaa varsin toimivaa ja laadukasta linjaa, ilman suuria huipun hätistelyä, saati pohjaan kurkotuksia. Vierailulla mainittu panostus laatupuoleen ja puhtauteen toimii selvästikin hyvin, eikä mauissa ole valittamisen sijaa, vaikka itselle hankalia elementtejäkin mukaan mahtui (inkivääri ja Amber Ale…). Ja IPAhan se tietty eniten puhutteli....

Kotka Steam Brewery Albatross IPA

White IPA / 5,5% / 75 EBU

Pisteet: 37/50

Albatross IPA on raikkaasti humaloitu ja keyen sitruksinen White IPA. Se sopii niin Kap Hornin kiertäjille kuin tavallisille Heiskasille.
Vaaleankeltainen, valkeavaahtoinen olut. Tuoksu on raikas ja toimiva. Sitrusvetoista hedelmää, greipin kuorta ja kevyttä kukkaisuutta vaalean viljavaa taustaa vasten. Kevyttä valkopippurisuutta. Erittäin kesäinen.

Maku toistaa tuoksua. Raikasta on, sopivan kepeääkin mausta tinkimättä. Sitrusviba on vahva, sen seurana vaikuttaa kevyempi, vaalea hedelmäisyys, hento yrttisyys ja vieno kukkaisuus. Greippiseksi kääntyvä lopetus on varsin napakkaotteinen purennaltaan ja saa seuraksi kuivattavaa valkopippurisuutta. Rapea ja railakka. Kesän makuja...

Kotka Steam Brewery Skipper’s Ginger

Blond Ale / 5,2% / 30 EBU

Pisteet: 34/50

Skipper’s Ginger on vaaleankeltainen, inkiväärillä maustettu pirteän raikas pintahiivaolut. Sopii loistavasti niin kipparin rouvan kuin maajussin janon sammuttamiseen.
Vaalea, valkeavaahtoinen olut. Tuoksu on vaaleasävyinen, raikas ja todella tuoreen inkiväärinen.

Maku toistaa edellä kuvattua tunnelmaa eli tarjolla on äärimmäisen raikas, kepeä ja runsaan inkiväärinen olut. Alkupuoli tarjoilee kevyen hedelmäistä, hivenen pehmyttäkin ale-tunnelmaa, mutta pian esiin astuva inkivääri ottaa tilanteen haltuun aika kokonaisvaltaisesti. Sitrusta toki löytyy, ehkä yrttiäkin, mutta aika vähiin nuo muut selkeät vivahteet jäävät. Etenkin pitkä jälkimaku kertoo käytetystä mausteaineesta.

Rehtiä menoa inkiväärin ystäville.

Kotka Steam Brewery Skipper's Ale

Blond Ale / 5,2% / 30 EBU

Pisteet: 32/50

Skipper's Ale on vaaleankeltainen, kevyen hedelmäinen ja raikas pintahiivaolut. Se sopii loistavasti niin kipparin kuin maakravunkin janon ehkäisyyn.
Vaaleankeltainen, melko vähävaahtoinen olut. Tuoksu on raikas, vaalean hedelmäinen, kukkainen ja hivenen vehnävä. Selvää belgivibaakin on ilmoilla eli sopuisaa hiivan kautta nousevaa mausteisuutta.

Maku on tuoksua voimakkaampi, edelleen vaalea ja raikas, mukavan hedelmäinen, lopussa kohtalaisen pureva ja yleisesti kukkainen. Tuoksun menoa on maussakin eli pientä mausteen tuntua. Varsin kelpo belgityyppinen Blond Ale siis.

Kotka Steam Brewery Smuggler

Amber Ale / 5,0% / 30 EBU

Pisteet: 34/50

Smuggler eli salakuljettaja on kippari Heiskasen hämäräpuuhiin taipuvainen serkku. Smuggler on meripihkanruskea, kevyen hedelmäinen ja karamallisen maltainen pintahiivaolut.
Aika ruskea, kirkas ja kevytvaahtoinen olut. Tuoksussa kevyelti paahtunutta mallasta, karamellia ja hedelmäisyyttä. Yllättävän voimakas ja luonteikas, ei mitään perushaalean pehmyttä amberimössöä.

Ja maku tekee samat tepposet: luonnetta ja sopivaa särmää piisaa. Paahtunut maltaisuus ei itseasiassa ole niin paahtunutta kuin se salaa antaa ymmärtää, mutta pidän sen vaikutuksesta makumaailmaan. Keskitummaa hedelmää löytyy, samoin karamellia ja kohtalaista katkeruuttakin. Lopussa myös pientä lisäsärmää ja hentoa maustemaista kuivuuttakin. Homma toimii, vaikkei laji omaan makuun juuri olekaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti