torstai 8. elokuuta 2013

Kotiolut: Ukonmalja Atrain IPA

Ukonmaljan kolmas maistamani kotiolut on tyyliltään kutkuttava india pale ale. Tommi ei omien sanojensa mukaan ole täysin tyytyväinen tuotteeseen ja oikeastaan hieman empikin sen antamista Olutkellarin arvioitavaksi. Mitä sitä suotta ujostelemaan, ei täällä niin nirsoja olla – eihän? Atrain ei siis täyttänyt itse valmistajan odotuksia, mutta hyvän ja kehityskelpoisen pohjan hän siinä kuitenkin näkee. Tästä on siis tarkoitus lähteä reseptiä viilaamaan. Katsotaanpa millaiselta pohjalta jatkoa lähdetään rakentamaan.

Ajatus IPAn tekemisestä lähti kuuleman mukaan hetken mielijohteesta. Alun perin kyseinen olut oli ajoitettu loppukesän tietämille, mutta lämmittävä kevätaurinko sai mielen harhautumaan maltaiden ja niihin liittyvien suunnitelmien pariin. Raaka-ainevaraston tilanne näytti IPAn teolle suotuisalta, joten tuumasta toimeen sitten! Atraimen resepti myötäilee Lagunitas IPAa, joka vaikutti silmämääräisesti varsin mielekkäältä. Reseptiä tosin viilattiin raaka-ainevarastoon sopivaksi, lähinnä humalalajikkeissa ja määrissä tapahtui rotaatiota. Humalakombinaatioksi muodostuikin Target-, Amarillo-, Cascade- ja Perle-lajikkeet. Mallaspuolelta löytyy Ukonmaljan suosima sahtimallas, Münich- ja Crystal-maltaat. Tarkemmin oluen valmistuksen vaiheita voit käydä tarkastelemassa Ukonmaljan blogista, josta löytyy kuvamateriaalia, selostusta ja itse resepti.


Mistä sitten nimi Atrain? Aiempien Ukonmaljan oluiden yhteydessähän tuli mainittua panimomestarin mieltymyksestä oluiden taustoihin ja niihin liitettäviin tarinoihin - eri tyylien sidonnaisuuksia historiaan ja erilaisiin ajankuviin, kulttuuriin, tapoihin sekä perinteisiin. Niinpä Atraimenkin taustalta löytyy muutakin kuin iskevä nimi. Atraimeen eli kolmikärkeen voidaan liittää mitä erilaisimpia viittauksia eri ajankuvista ja kulttuureista riippuen. Erilaiset kolmikärjen symbolit itsessään kätkevät sisäänsä valtavasti ajattomia merkityksiä eri traditioissa, kuten buddhalaisuudessa ja hindulaisuudessa, mutta meillä kotimaassa tunnetuin atraimeen liitettävä taru lienee vedenjumala Ahti. Esiintyväthän ne yhdessä mm. sillipurkin kannessa, mutta myös tarina Ahdista lienee useimmille tuttu. Tämän IPAn kohdalla ei kuitenkaan kyse ole sillistä eikä niinkään taruolennoista, vaan nimi juontaa tällä kertaa hieman konkreettisemmasta lähteestä – oluen reseptistä. Atraimen kolme kärkeä symboloivat lasissani olevan juoman kolmea makuhumalaa ja taisteluvälineen varren muodostaa katkerohumalana toimiva Target-lajike. Tokihan nimi kätkee sisäänsä myös syvällisempää mystiikkaa, mutta tuo jääköön maistajan itsensä pohdittavaksi ja mielikuvituksen varaan…

Ukonmalja Atrain IPA
Tasaisen samea, läpitunkematon, väriltään tummahko sekoitus punamultaa, tumman oranssia ja vaaleaa nahkaa. Lasiin kaadettaessa kuohuu melko runsaasti, mutta asettuu hyvin pian. Tuoksussa tuttua trooppista hedelmäisyyttä, tummahkoa ja kypsää muttei liian makeaa. Mango, aprikoosi, ehkä jopa kypsä ananas, myös raikasta sitruksista puraisua. Sivulla piilottelee kevyttä kukkaista, aavistuksen ylikypsää tunkkaisuutta joka maustaa kokonaisuutta hyvin. Mallasrunko on myös kivasti esillä huokuen sopivasti keskitummaa toffeisuutta. Ei hassumpaa, ei laisinkaan.

Maun puoleltakaan ei löydy moitteen sijaa. Se alkaa nautinnollisen hedelmäisenä, eksoottisena ja suht kypsänä. Myös karamellinen, toffeisen tumma maltaisuus on hyvässä roolissa. Hiljalleen sitrushedelmäinen, greippinen humalointi nostaa päätään saaden viimeisellä neljänneksellä mäntyistäkin tuntua kääntyen taas greippiseen karvauteen pitkän ja voimakkaan jälkimaun aikana. Moniulotteinen, melko voimakas ja hyvällä tapaa rouhea, kulmikas ja liiaksi hiomaton. Runko toimii hyvin, itse metsästän aina sitä paksumpaa suutuntumaa, jonka voisi ehkä tämänkin kohdalle listata toiveeksi, joka tuskin muita edes kiinnostaa. Oikeinkin mukava tämä on nytkin, ei valittamista. Tyyliltään erittäin mieluisa IPA – runsaan greippinen, katkera mutta sopivassa suhteessa hedelmäinen, alkuun karamellisen pehmeä muttei liiaksi pyöristetty kokonaisuus. En ymmärrä lainkaan panimomestarin empimistä, loistavaa tavaraa!

Pisteet:  
  • Tuoksu 8
  • Ulkonäkö 4
  • Maku 8
  • Suutuntuma 4
  • Yleiskuva 16
Yhteensä 40/50


Piti tosiaan kaivaa kaapista tuore Green Flashin West Coast IPA ja melko rintarinnan kyllä mentiin. Atraimen kulmikkuus ja aavistuksen tuhdimpi tuntuma veivät sitä tuossa valossa oikeinkin hyvään suuntaan. Parempi puoliskoni kääntyikin kysyttäessä Atraimen puoleen – niin taidan minäkin… Eli ei hassumpi ”keskeneräinen yritelmä”, kyllä tästä kelpaa lähteä kehittämään ja rakentamaan.

2 kommenttia:

  1. Itse olen näitä kotioloissa tehtyjä IPA- ja DIPA-tyylisiä oluita nauttiessani oppinut tuntemaan miltä se oikein tuore kunnollinen aromihumalointi tuoksuu ja maistuu. Rapakon takaa tuoduissa ei ole enää samaa fiilistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli itselleni ensimmäinen koti-IPA ja yllätyin todella positiivisesti koko paketista. Tokihan tuohon vaikutti valmistajan varoitukset, jotka jälkikäteen ajateltuna ihmettävät. Mutta olihan hyvää tavaraa.

      Poista