tiistai 1. heinäkuuta 2014

YLE: Olutkellarin romahtaminen hääti asukkaat Raaseporin linnasta

YLE uutisoi toukokuun lopulla uudesta arkistolöydöksestä, joka paljasti Raaseporin linnan uudelleen asutusyrityksen sekä lopulliseen hylkäämiseen johtaneen, traagisen tapahtumasarjan. 1370-luvulta aina 1550-luvulla läntisen Uudenmaan sotilaallisena ja hallinnollisena keskuksena toiminut linna jäi tyhjilleen Kustaa Vaasan määrättyä linnaläänin uudeksi keskuspaikaksi Tammisaaren. Nyt löydetyn tiedon mukaan uudelleen asutusta kuitenkin yritettiin kolme vuotta myöhemmin, mutta ilmeisesti vuoden 1558 vappu jää historiaan synkkänä hävityksen ja luovuttamisen hetkenä. Linnan olutkellari romahti tuhoten kymmenittäin oluttynnyreitä eikä suuresta menetyksestä enää toivuttu, vaan Raaseporin linnan muurit viilenivät lopullisesti. Kuten uutisessakin todetaan, "Olutkellarin menetys oli keskiajalla kova kolaus"

Linnan kunnostaminen kuitenkin alkoi 1800-luvun lopulla ja nykyisin paikalla järjestetään opastettuja kierroksia. Mielenkiintoisena nippelitietona todettakoon, että vaikka alapuolinen kuva paljastaa linnan nököttävän metsän siimeksessä, rakennettiin se alunperin saarelle. Maan kohoaminen on vienyt rannat kauemmaksi ja samainen ilmiö lienee osasyyllinen tapahtuneeseen tuhotyöhönkin. Kuuleman mukaan linnassa myös kummittelee, joten kannattaa pitää kierroksilla silmät auki. Liekkö tuo levoton sielu jäänyt olutkellarin raunioille vartioimaan arvokasta aarretta... Alkuperäinen uutinen on luettavissa kuvan alapuolelta - jutun lopusta löytyy vielä muutama aiheeseen liittyvä linkki.

Raaseporin linna (kuva: raseborg.fi)

”Olutkellarin romahtaminen hääti asukkaat Raaseporin linnasta

Arkistosta paljastuneet tiedot kertovat, että Raaseporin linnassa yritettiin keskiajalla uutta asutusta. Yritys päättyi parissa vuodessa, kun osa linnasta romahti. 

Tutkijat ovat löytäneet Raaseporin linnaa koskevaa uutta arkistotietoa, jonka mukaan linnan lopulliseksi kohtaloksi 1500-luvulla koitui olutkellarin romahtaminen. Kymmeniä tynnyreitä tuhoutui onnettomuudessa, joka lopetti Raaseporin linnan lyhyen renessanssin, kertoo Svenska Yle.

1370-luvulla perustetun Raaseporin linnan on oletettu autioituneen vuonna 1553. Arkistoista on kuitenkin löytynyt tietoja, joiden mukaan asukkaat palasivat kolme vuotta myöhemmin. Kaksi vuotta sen jälkeen, vapun alla, osa linnasta luhistui. 

Olutkellarin menetys oli keskiajalla kova kolaus. Länsi-Uudenmaan maakuntamuseon johtajan Dan Lindholmin mukaan linnan asukkaiden päivittäinen olutannos oli neljä ja puoli litraa. Laatu riippui juojan asemasta: linnanvouti sai täyteläisintä olutta, työläiset saivat tyytyä tämän päivän pilsnerin* vahvuiseen juomaan.

Arkeologit palaavat Raaseporiin tänä kesänä. Tällä kertaa keskitytään linnan itäpuoliseen alueeseen, ja myös harrastajat ovat tervetulleita osallistumaan kaivauksiin.

– Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus arkeologiasta kiinnostuneille. Raasepori oli keskiajalla pitkän matkan matkalaisten keskus ja paljon tärkeämpi paikka, kun nyt osaamme kuvitellakaan. Maaperää ei ole muokattu, vaan se on saanut olla suhteellisen rauhassa, Lindholm sanoo.

Länsi-Uusimaan maakuntamuseon lisäksi kaivausten järjestäjiä ovat Hangon kesäyliopisto ja Helsingin yliopisto.

Anniina Wallius Yle Uutiset”

Raaseporin linna Museoviraston sivuilla 

*Tässä yhteydessä pilsnerillä viitattaneen puhekieliseen, entisten veroluokkien mukaan ammoisina aikoina kutsuttuun ykkösolueen, eikä Tšekin Böömissä sijaitsevan Plzeňin kaupungin mukaan nimettyyn, vaaleaan pohjahiivaoluttyyliin. Tarkkuutta näihin YLE!

2 kommenttia:

  1. Erittäin tyylikäs ja tunnelmallinen kohde. Jos sattuu lähimailla olemaan, niin kannattaa ehdottomasti käydä. Paikalla on tosiaan lähinnä pelkät rauniot variksineen (?), mutta juuri tämän takia tunnelma on aivan erilainen kuin yleensä turistikohteiksi kunnostetuissa linnoissa. Kummitusta tai (romahtanutta) olutkellaria ei kyllä löytynyt. Tai ainakaan tunnistanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kyllä kuulosti mielenkiintoiselta paikalta - itselleni entuudestaan tuntematon kohde. Muutoinkin kiinnostaa nämä Suomen linnat ja rauniot (johtunee ehkä siitä, ettei Keski-Suomessa moisiin oikein törmää). Pitää kyllä piipahtaa, mikäli joskus tuonne päin eksyy.

      YLEn jutun löysin vähän vahingossa, mutta hyvän osuvuuden vuoksi otin sen "omakseni" :)

      Poista