tiistai 26. elokuuta 2014

Kotiolut: Voetto Milk Stout



Sain Voetto-panimon Topilta uutta maisteltavaa ennen Helsingin SOPPia ja lykkäsin vaihdossa kassillisen tyhjiä patenttipulloja kotiolutkäyttöön. Kun illat näyttävät nyt pysyvästi viilentyneen, päätin kaivella testiin ensin pullollisen Milk Stouttia – Wit vielä odottelee uutta lämpöaaltoa, mutta näin mattimyöhäisenä lienee tyytyminen enää satunnaiseen auringon paisteeseen. Mutta Wittistä sitten jahka korkki on napsaistu auki, sukelletaan sitä odotellessa Milk Stoutin maailmaan…

Voetto Milk Stout
Tummuutta uhkuva olut meinaa purkautua pullon suusta välittömästi korkin naksautuksen jälkeen. Tahti on kuitenkin sen verran verkkainen, että olut kaatuu nopealla ranneliikkeellä lasin syövereihin, eikä edes runsaaksi kohoava, ruskean värinen vaahto joudu hukkateille. Komea olut loppukesän hämärtyvässä illassa…

Tuoksultaan olut suht mieto, silti miellyttävää paahteisuutta sekä suklaata tarjoileva. Kevyt turvemainen nahkakin nousee esiin, yleiskuvaa voisi luonnehtia hieman kuivaksi – kovinkaan runsaasti makeutta ei löydy ja paahteisuuskin on hieman kahvimaista. Ei hassumpi. 

Maultaan voettolainen on mainio, alkuun ehkä enemmän dry stoutin suuntainen, suklaisen paahteinen ja yleisesti sävyiltään tumma. Hivenen jopa korventunut paahteen sivallus tarraa terhakasti kiinni kitalakeen heti kättelyssä nostaen muassaan esiin myös hillitympää ja tasapainoisempaakin paahteisuutta. Aiemmin mainittu suklaakin saa roolia melko nopeasti ja alun kuivahkomman ilmeen takaa alkaa hiljalleen löytymään myös kevyttä makeutta. Aluksi makeutta alkaakin löytymään lähinnä suklaan puolelta, myös orastavaa hedelmää piipahtaa jossain välissä kielen päällä. Maku kuitenkin elää ja lopulta varsin monipuolisen kokonaisuuden sisältä alkaa löytyä myös etsittyä laktoosin tuntua…

Tähän väliin kuitenkin nostetaan esiin oluen suutuntuma. Se ei aivan yllä niihin syvyyksiin mitä maku antaisi odottaa, mutta kohtalaisen hyvin tuonkin osuuden saappaat saadaan täytettyä. Kokonaisuudessa mennään eteenpäin suklaan sekä paahteen niin iskevän korventuneen kuin kokonaisvaltaisemman tasapainoisen tunnelman johdattamina. Lopun kruunaa suklaan joukkoon piiloutuneen vaniljaisen tuulahduksen esiintulo – mielleyhtymä  jäätelön kanssa syntyy samalla hetkellä ja laktoosin läheisyys alkaa hiljalleen tuntua aiempaa voimakkaammalta. Seassa on myös orastavaa, jälkimakua halkovaa savun tuiverrusta…

Tuomio: Osin intensiivinen, silti syvä, nautittava ja runsaskin milk stout, joka drystoutmaisen alun kautta lämpenee kohti lopun makeahkoa, vaniljaista soinnukkuutta. Tumma suklaa, runsas paahde… Maistuva kokonaisuus.

Pisteet:  
  • Tuoksu: 7
  • Ulkonäkö: 4
  • Maku: 8
  • Suutuntuma: 3
  • Kokonaisuus: 14
 Yhteensä: 36/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti