tiistai 6. lokakuuta 2015

Sori Brewing Investor IPA

  • Tyyli: India Pale Ale
  • Alk.%: 6,9
  • Panimo: Sori Brewing, Tallinna, Viro
Tallinnaan tukevasti asettautunut Sori Brewing on saanut koneensa hyvin käyntiin ja katseet onkin jo suunnattu pitkälle eteenpäin. Viron ja Suomen markkinoiden lisäksi oluita on saatavilla myös Hollannissa ja Englannissa mutta nälkää tuntuu riittävän vielä runsaasti. Uusi osakeanti onkin ollut käynnissä jo hetken aikaa ja eilen (5.10) se aukeni myös suurelle yleisölle. ”Isoja juttuja” on kuuleman mukaan tulossa ja mikäs siinä – ainakin sivustaseuraajan silmään tekemisessä tuntuu olevan kova hööki päällä mikä näkyy niin maustuvien oluiden kuin innovatiivisen kehitystyön ja eteenpäin tähtäävän filosofian työstämisen muodossa.

Investorien olutta...
#beervestment
Otetaanpa silti hieman takapakkia kaiken eteenpäin menon keskellä. Sori Brewing on ollut kansan huulilla jo hyvän aikaa, mutta konkreettiset kosketukset sen oluttarjontaan ovat jääneet kellarissa viihtyvän kirjoittajan kohdalla melko vähiin. Valoa tähänkin risukasaan saatiin kuitenkin jokin aika sitten postin toimittaman pahvilaatikon muodossa – ”korruptionäytteitä” lahden takaa siis. Pakettia avatessani ei ensimmäinen maistettava jäänyt epäselväksi; Investor IPA on Sorin vanhin olutresepti ja panimon mukaan tuote, josta ”rakkaus olueen alkoi”.  Eteenpäin meneminen on aina hienoa, mutta välillä on mukava istua aloilleen ja palata ikään kuin juurille…

Rehti West Coast IPA on humaloitu perusvarmoilla Magnum-, Amarillo-, Cascade- ja Simcoe-lajikkeilla. Siitä on matkan varrella ollut levityksessä pariakin eri versiota. 2013 Investoria valmistui Kuninkaankartanon laitteistolla ja vuotta myöhemmin sitä keiteltiin Lahdessa Teerenpelin kattiloilla. Sittemmin kyseiset Teerenpelin padat on rahdattu lauttakyydillä Tallinnan puolelle, missä sorilaiset ovat jatkaneet oluen keittelyä samoilla vehkeillä. Tämä on ensikosketus Investor IPAan, mutta samalla myös ensimmäinen ”vahvempi” Sorin olut allekirjoittaneen lasissa…

Sori Brewing Investor IPA
Meripihkainen, kaunisvaahtoinen ja näyttävä olut. Tuoksu on odotetun hedelmäinen, runsaan trooppinen ja sopivan sitrusmainen. Mukana on mäntyisempääkin otetta, mutta myös makean keksimäistä mallasta.

Maultaan varsin toimiva, ei aivan tuoksun runsauteen yltävä mutta sitäkin syvempi ja vivahteikkaampi. Greippinen purevuus on miellyttävän terävällä tasolla ja pitääkin otteessaan pitkälle jälkimakuun. Trooppinen hedelmäisyys on hieman tummaa, keksimäiseen maltaisuuteen hyvin yhtyvää. Lopussa on hyvä lisä mäntyistä puristusta... Makeutta löytyy, muttei missään nimessä liikaa - maltaan tukeva taustavoima antaa kokonaisuudelle hyvän ja toimivan pohjan.

Tuntumaltaan olut on hieman soljuva, paljon viitteitä eilen nautitusta Nøgne 100:sta ottava, joskin kevyempi.

Tuomio: Laadukas, tasapainoinen, syvä ja sopivasti näykkivä IPA trooppisella mäntymetsä-tunnelmalla varustettuna.

Pisteet: 38/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti