maanantai 14. joulukuuta 2015

Omnipollo / Buxton Yellow Belly Peanut Butter Biscuit Stout

Kantaa ottava olut...

Nyt täytyy sanoa, että onhan kerrassaan mainio olut kirjoituksen kohteena! Kahden tällä hetkellä vakuuttavaa jälkeä tekevän panimon yhteistyön tulos on kantaaottava, sitä myöten näyttävä mutta ennen kaikkea maultaan todella onnistunut olut. Yellow Belly sanaparina toi itselleni ensimmäisenä mieleen viskaalirasvan, mutta osasyyllisenä tähän mielleyhtymään lienee oluen nimessäkin mainittu Peanut Butter Biscuit Stout –rimpsu, jossa on kieltämättä vähän herkkurasvainen kaiku.

Rasvamaksasta ei siis suoranaisesti ole tämän oluen nimen kohdalla kuitenkaan kyse, vaan nimi viittaa englanninkieliseen raukkamaisuuteen yhdistettävään idiomiin. Käytännössä keltamasu on raukkamaisia tekoja ryhmän suojissa tai anonyymisti tekevä pelkuri, jolla tämän oluen kohdalla viitataan ennen kaikkea institutionalisoituneeseen rasismiin.

Sysimusta olut on symbolisesti puettu valkoiseen, varmasti tuntemuksia herättävää kaapua muistuttavaan paperiin. Jyhkeä imperial stout onkin valmistettu levittämään kehityksen ja avoimuuden ilosanomaa uskomuspohjaisiin käytäntöihin jämähtämisen sijaan. Kannanotto on toteutettu tyylillä ja siihen liitetty oluen kuvaus nostaa viimeisen lauseensa myötä hymyn huulille…
Yellow Belly — a person who is without courage, fortitude, or nerve; a coward.

To us, one of the most cowardly deeds is to act anonymously, hiding behind a group. A signifying trait of institutionalised racism.

This beer is brewed to celebrate all things new, open minded and progressive. A peanut butter biscuit stout with no biscuits, butter or nuts.

Omnipollo / Buxton Yellow Belly Peanut Butter Biscuit Stout
Yellow Belly — A peanut butter biscuit stout with no biscuits, butter or nuts.
Sysimusta, ronskin ruskealla vaahdolla koristeltu olut. Melko jyhkeä näky. Tuoksu on jotain todella koukuttavaa. Intensiivinen, syvä ja monimuotoinen tuoksu tarjoilee ronskin annoksen hasselpähkinälikööristä tunnelmaa pehmeän suklaisuuden saattelemana. Kaurakeksiä, yllättävän piilottelevaa paahtomaltaisuutta ja pyöreitä, tumman ruskeita sävyjä.

Maussa aimo annos suklaista maapähkinävoilevitettä, makeaa kaurakeksiä ja lopussa kevyttä lakritsia. Soljuva, syvä ja monipuolisen intensiivinen. Kevyttä puumaisuutta, pähkinäistä kuivuutta ja ohutta vaniljan katkua. Mukana on myös kypsää hedelmäisyyttä sekä keskirunsasta katkeruutta joka puhdistaa hieman ylituhdin tuntuista kokonaisuutta leikkaavan vaikutuksensa myötä. Onhan tämä aika pervo, mutta hemmetin hyvällä tapaa!

Tuomio: ehkä yksi miellyttävimpiä olutkokemuksia ikinä. Kuin maapähkinävoilevite joka ikäänkuin sulaa suklaisena kaurakeksiselle pinnalle. Soljuva, runsas ja pehmyt... Oijoi!

Pisteet: 47/50

4 kommenttia:

  1. UIUIUI!!!! Mistäs tätä onnistuit saamaa! Ehdottomasti paras maistamani olut OlutExpossa! Tätä pitäisi saada kotiinkin.

    VastaaPoista
  2. Ainakin Saveur Bièrestä löytyy vielä pari kappaletta: https://www.saveur-biere.com/en/bottled-beer/7542-yellow-belly-peanut-butter-biscuit-stout.html

    VastaaPoista
  3. Tätä tuli maistettua expossa. Heittämällä expon paras olut. Uskomatonta tavaraa!

    VastaaPoista
  4. Saveurista tosiaan tilasin. Oli kait Firmassakin ainakin jossain vaiheessa :) tää on kova!

    VastaaPoista