torstai 12. huhtikuuta 2018

Baltika 6 Porter

Baltika 6 Porter

Pietarilaispanimon ”kutonen” eli Baltika 6 Porter teki jokin aika sitten paluun Alkon valikoimiin. Olut tuli hyvinkin tutuksi harrastuksen alkuaikoina suuren paahdebuumin sekä opiskelijaystävällisen hinnoittelun ansiosta eikä itse olutkaan pöllömpi tuohon aikaan ollut. Parin vuoden tauon jälkeen on mukava palata taas ”juurille” ja todeta, ettei Baltikan taika ole kadonnut minnekään. Hintakin on sopivanlainen, edelleen.

Baltika Breweryhän on osa Carlsbergin konsernia ja kyseinen balttityylin portteri yksi sen arvostetuimmista tuotoksista. Se nojaa vahvasti brittiosaamiseen ja –vaikutteisiin, eli taustalta löytyy aika paljon yhtäläisyyksiä kotoisamman Sinebrychoff Porterin kanssa.

Baltika 6 Porter
Tummanlainen, syvänruskea ja kaunisvaahtoinen olut. Tuoksu on varsin siirappinen, paahtuneen limppuinen, mallasleipäinen ja kevyelti kuivan mausteinen. Moniulotteinen, paikoin tiivis, toimiva.

Maku toistaa tuoksun teesejä. Aika siirappinen on tuo limpun huntu, sellainen uunissa hitaasti paahtuneen tiivis ja tervahenkinenkin. Paahtunutta mallasta limpun muodossa, leivosmaisempaa pehmeyttä, lopussa kohtalaista katkeroa sekä siihen sopivaa mausteista kuivuutta. Tunnelma tahmaa huulia, jälkimaku on limppuisen siirappinen ja paahtunut, ehkä mausteinenkin. Mieluisa paluumuuttaja ja hintakin on kohdillaan. Baltika 6 tuo paikoin mieleen tummanpuhuvat doppelbockit ennemmin kuin paahteisen synkät brittiportterit. Molemmille on paikkansa.

Tuomio: Limppuinen balttiporter itänaapurista.

Pisteet: 36/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti