perjantai 20. huhtikuuta 2018

Mobiilisovellukset vs. verkon arviointisivut: Kenen arvioihin voi luottaa?


Mikä arviointialusta on kaikkein luotettavin?

Ratebeerin ja kotimaisen Olutoppaan kaltaiset perinteikkäät, netissä palvelevat sivustot ovat suurelle yleisölle ehkä ”hivenen” kankeita* alustoja verrattuna parin painalluksen mobiilisovelluksiin. Siinä missä kourallinen desin annoksia puolittelevia partajyyriä väittelee NEIPAn sameudesta OO-forumilla, on jo lähes jokaisella tutun tutullakin omat Untappd- tai Pint Please –tunnuksensa.

Sovelluspuolen tuleminen olutmarkkinoillekin on ollut odotettu ja jopa toivottava asia, joka tuo kasvavan olutkiinnostuksen tueksi taas yhden, sanoisinpa jopa että melko tärkeän, lisäelementin. Sovelluksella haetaan tietoa uusista oluista, jaetaan kokemuksia ja tutkitaan lähialueen valikoimia. Se on melko matalan kynnyksen apuväline oluiden maailmaan ja mikä parasta, kulkee aina mukana.

Verkon olutsivustoissakin on puolensa ja myönnänkin, että haen tietoni ja etenkin kotimaisen pienpanimokentän uutiseni pääsääntöisesti Olutoppaalta. Olen myös päissäni kokenut, että vähäisemmästä käyttäjämäärästään huolimatta olutarviot ja pisteytykset ovat mobiilisovelluksia tarkemmin harkittuja ja paikkansa paremmin pitäviä – mitä se nyt ikinä tarkoittaakaan. Esimerksi Olutoppaalla on edes jossain määrin vakioitunut ja yhtenäinen pisteytyslogiikka ohjeineen. Se, moniko tuota ohjenuoraa sitten oikeasti seuraa on arvoitus, mutta I want to believe.

Olen myös miettinyt, että tekeekö mobiilisovellusten sietämätön keveys olutarvioista ja pisteytyksistäkin liian kevytperusteisia ja huolettomia? Parin sanan yhteenveto, tuntumalta vielä tähdet ja voilà, sovellus ilmoittaa: ”Olet hassupipoinen IPA-valtias”. Hemmetti, eihän tämä nyt hauskaa tai rentoa saisi olla, eiku... Vastaus kysymykseen on kutakuinkin tämä: tekee ja ei välttämättä tee. Tutustuin nimittäin muutaman tarkkaan valikoidun oluen avulla eri arviopalveluiden pistekeskiarvoihin.

Otin tarkasteluun joukon eri tyyppisiä, yleensä hyvin saatavilla olevia tai muutoin pitkäikäisiä ja oletettavasti kohtalaisen paljon arvioita eri palveluissa keränneitä tuotteita. Mukana on muutama bulkkilager, hyvin yleisiä peruscraftejä sekä hivenen jyhkeämpiä klassikoita. Niille sitten katsottiin Untappdista, Pint Pleasesta, Ratebeerista ja Olutoppaasta pistekeskiarvot (RB ja OO painotettu sellainen) ja laitettiin rinnakkain. Simppeliä, mutta riittävän toimivaa. Mitä sieltä sitten selvisi?


Olutoppaan ja Ratebeerin keskiarvot ovat ns. painotettuja keskiarvoja.
  • Untappdin ja Pint Pleasen pistekeskiarvot vastaavat toisiaan hämmästyttävän hyvin. Suurin ero yksittäisen oluen kohdalla oli toki 0,42 pistettä, mutta valtaosa eroista (10/14) mahtui 0,11 pisteen sisään.
  • Myös Ratebeerin ja Olutoppaan keskiarvot ovat keskenään melko hyvin linjassa, joskin alhaisempien pisteytysten kohdalla Ratebeer hieman helläkätisempi onkin. Skaalan yläpään tuotteiden kohdalla erot tasoittuvat selvästi.
  • Kriittisimmät arvioijat löytyvätkin Olutoppaalta. Peräti kahdeksan alhaisinta pistekeskiarvoa neljästätoista oli Oppaan sivuilta.
  • Positiivisimpiä olivat taasen Untappdin käyttäjät, jotka lunastivat sekä eniten korkeimpia keskiarvoja (7/14), sekä vain yhden alhaisimman keskiarvon. Sekin Fuller’s ESB:n kohdalla, missä neljän lähteen pistekeskiarvot liikkuivat välillä 3,56-3,68.
  • Mobiilisovellusten käyttäjät ovat pääsääntöisesti verkkosivujen arvioita hövelimpiä pisteiden antajia. Ero kärjistyy alhaisia pistemääriä saavien oluiden kohdalla, mutta tasoittuu taas ”laatuoluiden” saralla selvästi.
  • Weihenstephaner on kaikkien mielestä tasaisen hyvää (3,83 - 3,83 - 3,83 – 3,79).
Mobiilisovellusten keskiarvot seuloutuvat huomattavasti Olutopasta ja Ratebeeriä suuremmista arviomääristä. Pint Pleasesta en lukuja ulos saanut, mutta ainakin Untapdd on aivan omilla lukemillaan verkkosivuihin verrattuna. Alla neljäntoista oluen arviomäärät :


Mitä tästä sitten opimme? Omakohtaisesti luottoni mobiilisovellusten pistekeskiarvoihin kasvoi selvästi – nehän ovat hyvien oluiden osalta hyvin linjassa pienempien piirien verkkosivustojen kanssa. Epätarkka tutkimukseni myös todentaa sen, ettei käytetyllä apuvälineellä ole niinkään merkitystä harrastuksen tukemisessa, vaan joukosta on helppo valita kullekin parhaiten sopiva, silti näillä mittareilla luotettava vaihtoehto tai parikin:

Untappd

Pint Please

Ratebeer

Olutopas.info


*Se, onko itselläni kamalasti varaa arvioida jonkin asian kalkkeutumisastetta onkin sitten aivan oma kysymyksensä, sillä blogikirjoittaminen jos mikä huokuu rehtiä 2000-lukua – nimenomaan sitä alkupäätä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti