torstai 10. tammikuuta 2019

Miljoona rikki - Olutkellarin matka lukuina


Miljoona rikki, kiitos kaikille!

Olutkellari-blogi on juuri tulossa kuuden vuoden ikään, mutta yksi suuri, joskaan ei sinällään koskaan tavoiteltu, rajapyykki saavutettiin jo hieman aikaisemmin. Milljoona blogivierailua. Miljoona, se on aika paljon. Ainakin näin keskivertoisen olutblogistin kohdalla. Kiitos!

Katselin kävijämääriä joskus alkusyksystä ja tuumailin, josko tuo haamuraja ennen pääsiäistä rikkoutuisi. Mitään suurempaa pakkomiellettä tai tavoitetta ei kävijäliikenteen määrän suhteen ole koskaan asetettu, mutta kyllähän tämä kieltämättä hyvältä silti tuntuu, etenkin kun se tuli tällä tapaa pyytämättä ja yllättäen.

Olutkellarihan ei missään nimessä ole maamme luetuin olutblogi, vaan veikkaisin sen kuuluvan sinne turvalliseen keskikastiin. Aiheestahan ei olutblogien kohdalla ole juurikaan kirjoitettu, joten ajattelin näin juhlan kunniaksi avata blogin tarinaa kaavioin ja numeroin:

Olutkellarissa käsitellyt tyylit sekä panimot maittain ja juttumäärinssä tarkasteltuna.

Blogin kävijämäärät kuukausittain.

Kun nuo kävijämäärätkin on tuossa nyt avattu, niin listataan vielä blogin suosituimmat artikkelit*. Perusarvioiden klikkimäärä pyörii aika tasaiseen 150-400 kappaleen välimaastossa, mutta mukaan mahtuu myös iloisia poikkeuksia. Eniten ihmetellyt tarinat painottuvat kuitenkin arvioiden ulkopuolelle eli listauksiin ja sen semmoisiin.


1. Alkoholilaki: He pyörsivät lupauksensa

(26 386)

2. Suomen pienpanimot kartalla

(20 259)

3, Alkon Pienpanimo-oluet 2018

(6 504)


4. Kevätuutuuksia: Olvi APA ja KOFF APA

(5 614)

5. Enemmistö kansanedustajista puoltaa: Viinit ja vahvat oluetkauppoihin!

(5 297)

*Top5-juttujen kävijämäärät otettu ylös 9.1.2019 aamusta

Tästä on hyvä jatkaa ja isompia muutoksia tekemiseen tuskin on tulossa. Arvioiden ulkopuolisia juttuja tekisi mieli kirjoittaa enemmänkin, mutta niitä tehdään muiden aikataulujen ohjauksessa. Ideoita kyllä piisaisi ihan riittämiin.

Kiitos vielä kaikille lukijoille ja sivuille muuten vain eksyneille. Sameaa alkanutta vuotta 2019!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti