torstai 17. tammikuuta 2019

Kotiolut: Vehniä Lager


Vehniä Lager
Vehniä Lager

Vehniän sanalla sanoen ”jännä” nimikkolager oli alkujaan sen laatuinen tuote, ettei sitä pitänyt julkisuuden valokeilaan edes saattaa. Omintakeinen maku keräsi kylällä kuitenkin ihan positiivisia kommentteja, joskin Mikko minua makumaailman kiemuroista hieman ennakkoon varoittelikin. Vai miltä omaan korvaan kuulostaisi vaalea lager, jota kyläläiset luonnehtivat mm. sahdin ja siman termein?

Itse oluen taustat ovat aika mielenkiinoiset. Sen runko on rakennettu PIlsner-, Vienna-, CaraMunich- ja CaraPils –maltaiden varaan, mutta humalapuoli tarjoaa vähän enemmän eksotiikkaa. Kolmannes jalokasvin määrästä on toki perusvarmaa Saazia, mutta loput onkin sitten poimittu omin pikkukätösin ihan Vehniän omalta kylältä. Maatiaishumalia ei olekaan ihan kamalasti vastaan tullut, korkeintaan muutaman kotioluen ja sahdin muassa.

Vahvuudeksi juomalle ilmoitetaan 5%, laskennallisia IBUja on 26:n yksikön verran ja olut on käynyt parin viikon ajan +10-13 –asteen lämpötilassa, jota seurasi vielä kahden viikon lagerointi viisiasteisessa kylmäkellarissa. Hiivana keitossa on ollut Kellerbieren tavoin SAFlager-kanta. Lopputulema on kieltämättä vähän erikoinen…

Vehniä Lager
Todella vuolaasti kuohuva, ruskehtava ja sameahko olut. Tuoksu on jännä. Se on jopa vaalean sahtimainen, hieman simainen ja yrttisen mausteinenkin. Taustalla hunajaista, noh, jotain.

Maku jatkaa samaa linjaa, joskin vaalean banaanisen sahtihedelmäisen tunnelman rinnalle on tullut jonkinlaista kuminan, korianterin ja aniksen sekoitukselta haiskahtavaa liuotinmaisuutta. Aika jännä. 

Sinällään juomakelpoinen tuote, mutta kyllä aika härskillä tavalla. Ei tästä ehkä Vehniän kylän lippulaivatuotteeksi ole. Aika eri luokkaa kuin mainio Kellerbier, sahdeista puhumattakaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti