sunnuntai 12. syyskuuta 2021

HIISI Jumi Juicy IPA

HIISI Jumi Juicy IPA

  • Tyyli: New England IPA
  • Alk.%: 6,2
  • Panimo: HIISI, Jyväskylä, Suomi

HIISIn syksyinen Alko-uutuus soittelee välittömästi menneiden muistojen kelloja. Juicy IPAksi alityylitetty Jumi on nimittäin tuttu nimi parin vuoden takaiselta ajalta. Tuolloin niinikään pitkäripaisestakin löytynyt olut edusti kotimaan ensimmäistä Brut IPA -aaltoa, mutta kuten lajia seuranneet ovat huomanneet, ei tuosta tyylistä kovinkaan pitkäkestoista tai edes järin vahvaa trendiä koskaan lopulta tullut. Ei vaikka Jumikin varsin mainio olut itsessään olikin.

Tuohon Brut IPA -aikaan ei kuitenkaan kannata tämän uutuuden kanssa jäädän jumiin, sillä kyseessä on aivan eri tuote. Jumi Juicy IPA on 6,2-prosenttinen, esittelytekstin mukaan ”dänkki ja hedelmäinen IPA”.

Kaikkein sameinta tai aromihumuinta NEIPA-esitystä se ei kuitenkaan tarjoile, vaikka nautintoastiaan valutettu paikallistuote tosissaan mehukasta hedelmäisyyttä mukanaan kantaakin. Omassa suussa oluessa on kaikuja myös selkeälinjaisempien jenkki-IPOjen aikakaudelta ja vaikkei katkeruus ihan siellä tapissaan ole, löytyy Jumista purevuutta useimpia lajiserkkujaan selkeämmin. Hyvin hiisimäinen ja maistuva toteutus.

Jumi valvoo tuolillansa,
huiskii, ampuu nuolillansa,
kuiskii kansaan hävyttömät
paheet, aikeet älyttömät.

Jumi on dänkki ja hedelmäinen IPA – oikein pahuksen raikas!

HIISI Jumi Juicy IPA

Utuinen, oranssisenkeltainen olut kohtalaisella vaahdolla. Tuoksu on mukavan hedelmäinen. Melko kypsää aprikoosia, varsin runsasta trooppisuutta aina sitrusta myöten.

Maku on hyvä. Mehukkaan trooppinen, hieman maltainen ja mukavan katkeran, sitruksisen ja yrttisen lopetuksen saava olut. Tuntumassa on pyöreyttä, mikä tuntuu myös maussa. Ei mennä ehkä sinne sakeimpaan NEIPA-suuntaan, vaan asiaa lähestytään ennemminkin vähän tuolta jenkki-IPAnkin kautta, joskin selkeällä ja mukavan mehevällä hedelmäisyydellä tuunattuja. HIISI hoitaa nämä, on hyvä!

Pisteet: 38/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti