maanantai 22. elokuuta 2022

Kråkö Beta Lager

Kråkö Beta Lager

Pienemmistäkin asutuskeskuksista voi tätä nykyä löytää useammankin panimotoimijan ja tämä suuntaus pätee myös Porvooseen. Kaupungin eteläpuoliseen varissaareen perustettu nimikkopanimo Kråkö Bryggeri toimii vanhassa koulumiljöössä, johon on myös seurapiiriblogisti Arde ehtinyt kesän aikana jo tutustumaan. Keskeisemmällä paikalla toimiva Vanhan Porvoon Panimo täydentää kaupungin panimotarjontaa.

Itse en etelärannikolle asti kuitenkaan ole ehtinyt, mutta kråköläisiä tuli kuitenkin vastaan Lähiruokatori Heilan takahuoneen olutkaupassa. Nappasin mukaan Beta Lagerin, europeräisillä jalohumalilla humaloidun vaalean pohjahiivaoluen.

Tarjolla onkin erittäin tasapainoista ja maistuvaa lagerosaamista kukkaisen ruohoisissa tunnelmissa. Oikeastaan aika perhanan hyvä lager. Kuin tätä kesää silmällä pitäen valmistettu.

Kråkö Beta Lager

Kevyen utuava, viljavan vaalea olut valkealla vaahdolla. Tuoksu on hieno. Jalohumalainen ruohoisuus sointuu yksiin kukkaisan tarjonnan kanssa. Vaalea maltaisuus on pehmeää, muttei lainkaan raskasta tai makeaa. Hyvältä vaikuttaa.

Kukkaisan aromaattinen, ruohoisen raikas maku kiehtoo. Maltaisuus on viljavaa, vaaleaa ja pehmyttä, hyvin humalan olemusta kannattelevaa, mutta samaan aikaan tyyliinsopivan kepeää. Nyt osuu kyllä hienosti. Varsin napakka lopetuskin tästä löytyy.

Pisteet: 36/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti