perjantai 7. lokakuuta 2016

Mathildedalin Kyläpanimo Seppä

Harva olut on Seppä syntyessään...
Kyläyhteisön voimasta tarinaansa ammentavan Mathildedalin Kyläpanimon maistuva stout iskeytyi syksyn tullen Alkon valikoimiin. Bourbon-lastuilla ryyditetty olut henkii panimolle tuttuun tapaan idyllisen ruukkikylän tunnelmia, ottaen tällä kertaa innoituksekseen perinteisenä kädentaitajana tunnetun kyläsepän roolin. Seppä on oluensa kyllä ansainnut. 

Tyylikkään linjakas, valkoisen suoraviivainen ja selkeä etiketti on koristeltu sepän työskentelyä esittevän kuvan voimin ja jotenkin tämä paketti vain toimii niin hyvin syksyisen kolean illan tunnelmoinnissa. Vaikka tumman puhuvien lagereiden puolesta näin syksyisin on tullut meuhkattuakin, alkavat myös paahteisemmat nautinnot kasvattamaan taas kiinnostustaan lehtien kadotessa puista kiihtyvällä tahdilla. Seppä on tähän saumaan erinomainen valinta.

Käsityön voimaa niin etiketissä kuin sisällössäkin.
Mathildedalin Kyläpanimo Seppä
Musta, kaunis ja syysiltaan istuva olut. Tuoksu on runsaan paahteinen, tumman maltainen ja hivenen kahvinen. Voi johtua päivällä heitetetystä savusaunailoittelustakin, mutta etäinen savunkatku nousee myös miellyttämään nenätuntumaa. Ehkä vähän nahkaa, mutta myös selvää bourbonaromia, sellaisessa arvokkaan kartanokirjaston jylhässä, rauhaisassa ja pysähtyneessä tunnelmassa. Toimii…

Maultaan tuoksua myötäilevä eli runsaan paahteinen, yleisesti tummanpuhuva ja elegantin bourbonmainen. Hieman tummaa suklaata, edelleen hentoa savuisuutta ja maalaiskartanon kirjastohuoneen nahkatuolin pintaa. Hyvin tunnelmallinen, kutsuva ja puhutteleva kokonaisuus. Tuntumaltaan olut on keskirunsas, yllättäenkin todella hyvin toimiva, vaikka yleensä vähän soljuvampaa runkoa näihin kaipaisinkin. Takaa löytyy mukavasti purevaa katkeroa sekä kevyttä mausteisuutta savun paljastuessa jo viilentyneen sikarin ilmoille jätättämään, hienovaraiseen katkuun. Toimii edelleen…

Tuomio: Syksyyn oivallisesti sopiva, mielikuvissa takomotiloista pikemminkin ruukkikartanon suljettuun rauhaan vievä porterelämys.

Pisteet: 37/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti