tiistai 25. lokakuuta 2016

Wanha kunnon Nøgne Ø Saison?

Nøgne Ø Saison

Pääsin elokuussa käväisemään hyvin, hyvin pikaisesti olutostoksilla Helsingin keskustassa ja tasapuolisuuden nimissä koko erikoisvalikomansa yhteen Helsingin myymälään keskittävä Alko oli sopivasti lätkäissyt lapun Arkadian liikkeen luukulle kyseisen kesäkuukauden ajaksi. Meinasi maalaiselta jäädä siis oluet ostamatta – se on sitä vastuullisuutta. Erikoisvalikoiman rippeet oli kuitenkin lakaistu – ainakin oluen osalta – Stockmannin kellariin, mistä kipaisin talteen ”vanhan tutun” eli Nøgnen Saisonin.

Reilut kahdeksan euroa muistikuvien perusteella kelposaisonista on toki melko kova pyynti, mutta harvoinpa grimstadilaispanimon tavaraa halvalla on saanut. Jälkikäteen jäi kuitenkin harmittamaan, etten oluen päiväyksiä huomannut tarkastaa, sillä olut oli pullotettu jo syyskuussa 2015. Ei vain tullut mieleen.

Nøgne Ø Saison kuuluu panimon vakiovalikoimaan ja sitä on valmistettu jo marraskuusta 2005 lähtien. Olen kirjannut edellisen arvioni vajaat viisi vuotta sitten ja tuolloin olut on tömähtänyt tajuntaan pisteiden 40/50 arvioisesti. Kerran tai kaksi olen tuttavuutta oluen kanssa hieronut myöhemminkin, mutta tämänkertainen kokemus tuli aika puskista – ei oikein napannut nimittäin.

Nøgne Ø Saison
Kauniin keltainen, runsaasti vaahtoava ja samea olut. Tuoksu on kukkainen, hitusen sitruksinen, yrttinen ja hennosti hunajaisen maltainen. Myös ruohikkoista, pippurisen mausteista ja kohtalaisen hapanta otetta löytyy.

Maultaan hienoinen pettymys. Sitrusmaista happamuutta, mausteista hiivaisuutta ja kukkaista yrttisyyttä. Kevyesti vaaleaa hedelmää, lopussa melko purevaa katkeruutta mallaspuolen ollessa vaaleaa, viljavaa sekä hienoisen hunajaista. Vähän tasapaksu, typistetyn aromaattinen ja ehkä vaisukin... Jotenkin muistelin eloisammaksi, runsaammaksi ja herkullisemmaksi. Vaikuttaako vuoden seisottaminen sitten jo sen verran, vai onko aika kullannut muistot näinkin tehokkaasti?

Tuomio: Saison, jonka muistin paljon paremmaksi.

Pisteet: 31/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti