torstai 4. lokakuuta 2018

Hartwall Lahden Erikois Oktoberfest

Hartwall Lahden Erikois Oktoberfest
No niin. Taas on yksi periaatepäätös syöty. Tai oikeastaan juotu. Kun Hartwall pari vuotta sitten otti Brewcatsien Laitilalla valmistaman mustekalaoluen silmätikukseen, ajattelin etten kuuna päivänä tule lahtelaisten Oktoberfest-oluita maistamaan. Kyse ei ollut niinkään pelkästä solidaarisuuspäätöksestä Brewcatseja kohtaan, vaan liittyi pidemmälti Hartwallin vuonna 1990 rekisteröimän Oktoberfest-termin omimiseen Suomen markkinoilla.

Eikä pelkkä termin rekisteröiminenkään niin kamalaa ehkä olisi ollut. Enhän ennen kohua edes tiennyt sen olevan yksityistä omaisuutta maaperällämme. Eniten toiminnassa korpesi alkuperämaassa tarkoin varjellun termin rekisteröiminen, yksinvaltiudesta kynsin hampain kiinni pitäminen ja pienempiä kyykyttäminen ilman, että itse sanaa tuotteiden nimissä tai markkinoinnissa juurikaan käyttää. Teemaolutta kun ei lahtelaistehtaalta ole markkinoille puskettu kuin pari hassua kertaa ja erätkin ovat kai olleet sen verran maltillisia, etten itse ole tätä edes aiemmin huomannut.

Tänä syksynä Hartwallin Oktoberfest-olut on kuitenkin laitettu vähän lennokkaammin esille ja se on sulautettu uudelleen herätettyyn Lahden Erikois –olutsarjaan. Olutta on näkynyt kaupoissa melko laajalla rintamalla, mutta omani korkkasin pari viikkoa sitten kavereideni häissä. Juomalippua vastaan toki eli periaatepäätös on osittain pitänyt eikä omaa rahaa tuotteeseen ole tullut vaihdettua. Saanko synninpäästön? Tuskin.

Lisätään vettä myllyyn ja paljastetaan, että oluen sessioitavuuskin tuli siinä samalla todettua ja maku noin yleensäkin hyväksi havaittua. Suosittelin sitä myös muulle juhlakansalle ja miksipä en, kun aika miellyttävän makuinen lagerhan tämä nimittäin on.
Lahden Erikois Oktoberfest on suodatettu, vaalean meripihkan värinen ja pehmeän maltainen täysmallasolut. Tasapainoinen lagerolut on saatavilla vain syksyn ajan. Uuden sadon juurekset ja mehevät liharuuat, kuten haudutettu possu ja rapeaksi paistettu kananpoika saavat Lahden Erikois Oktoberfest -oluesta mainion kaverin, unohtamatta hapankaalia, lihaisia makkaroita, kuten Bratwurstia sekä erilaisia leikkeleitä ja salaattia. Prost!
Hartwall Lahden Erikois Oktoberfest
Hivenen tummankeltainen olut valkealla vaahdolla. Tuoksu on kevyesti karamellisen maltainen, tasapainoisen leipäinen ja voikukkaisen yrttinen. Aika miellyttävä.

Makukin toimii. Mallasta löytyy aika paljon. Se on kevyesti paahdetun leipäistä, hienoisen karamellista. Mukana on kukkaisaa, yrttistä ja kevyen voista tunnelmaa vasten keskirunsasta suutuntumaa. Aika miellyttävä, toistoja kestävä lagerolut kaiken kaikkiaan.

Pisteet: 33/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti