tiistai 23. lokakuuta 2018

Kanavan Panimo x Kahiwa Roasters x Ant Farm Telakka Kahvistout

Kanavan Panimon kahvinen Telakka palautti vääksyläispanimon maut pitkästa aikaa huulilleni. Pienpanimoita on nykyään jo siinä määrin, ettei tasaista blogistilähtöistä laaduntarkkailua yksinkertaisesti pysty kaikkien, jos kenenkään, kohdalla harjoittamaan.

Telakka ei vissiinkään ole mikään uutuustuote, vaan ollut esillä jo viime vuoden puolella. Sen syntytarinassa ovat mukana lahtelainen paahtimo Kahiwa Roasters sekä saman kaupungin olutkollektiivi Ant Farm, olla on vyöllään useampikin kaupallinen yhteistyöolut. Tehtävänjako tämän oluen kohdalla lienee kutakuinkin seuraava: mausteena käytetty kahvi tulee Kahiwalta, idea ja visio Ant Farmilta panimon hoitaessa itse tuotantoprosessin.

Telakkaan käytetty kahvi on bourbon-lajikkeesta kylmäuutettua laatukamaa ja vaikka oluen vahvuus vanhaa kaupparajaa myötäileekin, sopii se meikäläisen kahvihampaan kolotukseen mainiosti. Tokihan näistä kahvisista Stouteista maistelisi mielummin vähän rungokkaampiakin versiointeja, muttei tässä onneksi suurempaa hätää vaikuta olevan. Makua löytyy ja tunnelmakin tukevoituu pienen lämpenemisen myötä. Kahvi dominoi, mikä toimii aina.

Kanavan Panimo x Kahiwa Roasters x Ant Farm Telakka Kahvistout
Kanavan Panimo x Kahiwa Roasters x Ant Farm Telakka Kahvistout
Tummanpuhuva, kevyen vaahdon nostava kahviolut. Tuoksu on hyvin kahvinen, kuivan suklainen ja kaakaoinen. Kahvi dominoi tuoksua, eikä paahtuneen maltainen, ihan hyvältä vaikuttava runko hirveästi tässä vahvuudessa jalansijaa saa. Onneksi pidän kahvipainotteisista kahvioluista.

Maku on tuoksua vivahteikkaampi, mutta edelleen hyvin kahvinen, espressomainenkin jopa. Paahteen seassa on mukavaa suklaisuutta, mokkaa ja kaikkea muuta tummasävyistä mitä cold brewstä yleensä löytyy. Mallasrunko on arvatenkin paahdepainotteinen ja vahvuuden myötä hieman kevyt, mutta tuo on vain arvailua, sillä kahvi on tämän pullotteen herra ja hidalgo.

Onnistunut tekele jo ihan siinäkin mielessä, ettei aukkoja saati vetisyyttä löydy ja makumaailmakin on aika runsasmittainen. Aika ja lämpö tuo hiljalleen esiin paahtomaltaista runkoa, mikä hieman tukevoittaa tuntumaakin. On aika kiva.

Siispä: Mainio kauppavahvuinen kahviolut, josta tietty tuhdimmankin version mieluusti maistelisi.

Pisteet: 34/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti