keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Uinta Hop Nosh IPA

Uinta Hop Nosh IPA

Olympiakylä Salt Lake Citystä pinnistävä Uinta Brewing Company ponkaisi Alkon tilausvalikoimaan useammankin oluen voimin. Kaupungin itäpuoliselta Uinta-vuoristolta nimensä lainaavan panimon voisi eksoottisen värikkään ulkoasunsa ja vähän eksoottiselta kalskahtavan nimensäkin puolesta sijaita vaikka Havaijilla tai Uudessa-Seelannissa, mutta nämä pienet yleissivitykseni puutokset johdattelivat minut hämmästyksen valtaan lukiessani, että panimohan sijaitseekin ”lumenvalkeassa ja pakkaskeleissä riutuvan Salt Lake Cityn suolan kyllästämässä, jopa merimäisessä ilmastossa”. No siellähän se on nököttänyt aina vuodesta 1993 lähtien!

Uinta Hop Nosh IPA
Panimon taival alkoi vanhasta, aiemmin autokorjaamona toimineesta rakennuksesta. Ensimmäiset toimintakuukaudet menivät hätistellessä autojaan huoltoon tuovia asiakkaita matkoihinsa, mutta jo todellinen oluttuotanto pääsi vihdoin käyntiin seuraavan vuoden puolella. Fasiliteetit alkoivat pian käydä ahtaiksi ja olympiahuuman noustessa vuonna 2000 työnalla olikin jo tyystin uusi panimorakennus. 

Muutto toi mukaan myös ekonäkökulman Uintan ollessa osavaltion ensimmäinen täysin tuulivoimaan siirtynyt yritys. Nykyisin mukaan on astunut myös aurinkoenergia eli kehitys kehittyy jatkuvasti. Mielenkiintoisena yksityiskohtana panimon historiassa voidaan pitää vuoden 2012 päätöstä laajentaa tiluksia naapurissa sijainneen kirkon tontille. Hengellinen pyhättö revittiin tuhannen palasiksi laajempien pakkaamotilojen tieltä, mikä sinällään saadaan kuulostamaan hyvin mutkattomalta, ottaen huomioon kaupungin melko vahva kirkollinen elämä. Kehitys näemmä kehittyy silläkin saralla ja oluestahan ne luostaritkin ovat kautta aikojen eläneet.

Uintan lippulaiva-IPA eli Hop Nosh sai toimia allekirjoittaneen ensikosketuksena utahilaisten tuotoksiin. Aiemmin nimellä Hop Notch tunnettu olut on panimon myydyin tuote ja kuuluu luonnollisestikin sen vakiovalikoimaan. Uintalla on muiden jenkkien tapaan oma tynnyrikypsytysohjelma ja muutoinkin ilmeisen nykyaikainen konsepti paikallisen pienpanimotoiminnan tapojen mukaisesti, eikä tämän ensikosketuksen myötä vaikuta lainkaan hassumalta tuttavuudelta.

Uinta Hop Nosh IPA
Punertavan oranssi, kauniisti vaahtoava olut. Tuoksu on hyvin greippinen ja havuinen, kevyemmin hedelmäinen sekä hempeän keksinen.

Maultaan purevan greippinen, havuisen raikas ja hedelmäinen. Lopussa pihkeän greippinen, voikukanvartinen ja rapea. Rungossa keksimäistä mallasta, mutta aromikkuus jää varsin pidättäytyneeksi. Yksinkertaisuudessaan kuitenkin mukavan pureva ja suoraviivainen. Hyvä, ehkä jo hieman latistunut IPA. 

Tuomio: Greipin ja havun nimeen vannova, pureva ja puhutteleva IPA.


Pisteet: 37/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti