maanantai 28. marraskuuta 2016

Kneitinger Bock

Kneitinger Bock

Perinteikkään regensburgialaispanimon kaksi tumman puhuvaa lageria ovat palvelleet oivallisesti viileämpien säiden sulostuttajan roolissa. Maistuva ja varmaotteinen Dunkel tuli käsiteltyä jo kevätpuoliskolla ja nyt laatikon huvettua ajattelin nostaa esiin kaksikosta vahvemman eli Kneitinger Bockin. Ratebeerin tyylilajipersentiileissä täyttä pottia havitteleva (97/100) Bock onkin oivallinen esitys maltaisten dunkler bockien suvusta, mutta jää hieman kevyemmän Dunkelin varjoon. Tästä huolimatta saksalainen osaaminen näkyy ja ennen kaikkea maistuu puolilitraista olutta siemaillessa ja niinhän sen pitää ollakin.

Kneitinger Bock
Ruskea, hivenen punertava olut kauniilla vaahtokerroksella. Tuoksu on muhkean maltainen, pääosin  imeltyneen limppuinen, kevyen paahteinen ja ohuen yrttinen. Paahtuneen siirappista makeutta löytyy, samoin vastapainona toimivaa hienoista mausteisuutta. Kokonaisuutena kuitenkin enemmän ”maltainen” kuin ”makea”.

Maultaan erittäin toimiva, laatuluokan bock jolle kuitenkin löytyy hyviä haastajia tyylilajin sisältä. Pätevää tekemistä joka tapauksessa… Mallasta löytyy. Se on rusehtavaa, hieman paahtunutta ja leipäisen tunnelmaista. Jälkiliukuun nousee paahtuneen siirappista makeutta, ehkä kevyttä suklaatakin mutta myös sopivasti tietä tasoittavaa yrttistä katkeroakin. Tuntumaltaan olut voisi olla vähän jämäkämpi, mutta tuo lienee tässä tapauksessa makuasia. Kohtalaisen rungokas, tasapainoinen ja kevyesti huulia tahmaava kokonaisuus on kutenkin varsin kehuttava ilmestys. Pitäisin silti panimon Dunkelia hieman onnistuneempana kaikessa suklaisuudessaan.

Tuomio: Toimiva, laadukas ja rehdin maltainen bock. Kyllä tätä kannattaa lasiin kaivella…

Pisteet: 35/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti