Islannin vahvin: Borg Surtur Nr. 8.2

Viskitynnyröity Imperial Stout: Borg Surtur Nr. 8.2

• Tyyli: Imperial Stout
• Alk.%: 14,5
• Panimo: Borg Brugghús, Reykjavik, Islanti
• Pantu: Ölgerðin Egill Skallagrímsson, Reykjavik, Islanti

Suomalaisilla pientislaamotuotteilla menee tällä hetkellä lujaa ja vähän samanlaista surinaa kuuluu myös muualta pohjolasta. Islantilainen pienpanimotuotanto on alkanut herättää kiinnostusta entistä laajemmin ja aiemmin ”melko usein” vastaan tullut Einstök Ölgerð on saanut kaverikseen mm. olutpiirejä kiehtovan Borg Bryghúsin tuotteet. Näitähän on rantautunut viime aikoina mukavasti Suomeenkin. Välihuomiona on sanottava, että odotan innolla sitä päivää, kun Suomessa rekisteröidään olutnimikkeeksi tai brändiksi suussa soljuva ”ölgerö”. Mutta niin…

Reykjavikilainen Borg on saanut mainetta mm. saarivaltiossa ilmeisen perinteisen savustustekniikan hyödyntämisen ansiosta. Kukapa ei lampaan lantakasasta kyhätyn nuotion yllä savustettuja ruokatuotteita halajaisi maistaakseen, saati sitten lantasavussa heleästi paahdetuista maltaista valmistettua savuolutta juotavakseen haikailisi. Itseäni ainakin kiinnostaisi. Panimon lantasavuinen Fenrir Nr. 26 onkin saanut ausseilta tittelin ”World’s Wackiest Beer”. No mikä jottei.

Ja sitten sitä surinaa. Nimikkeiden valossa varsin tuottelias panimo on koetellut asiakaskunnan mielikuvien ohella myös oluen valmistuksen rajoja – ainakin Islannin mittakaavassa. Sen keväällä julkaisemat Surtur 8.1 ja 8.2 -oluet ovat saaripahasen vahvimmat koskaan valmistetut oluet 14,5-prosentin voimakkuudessaan. Surinamittelua on harjoitettu useamman erän voimin, mutta muissa numeroyhdistelmissä vahvuudet on säädetty mainittua kaksikkoa maltillisemmiksi, hieman reiluun kymmeneen prosenttiin. Oluet valmistetaan nähtävästi naapruissa toimivan, Egil-lagereistaan tunnetun Ölgerðin Egill Skallagrímssonin laitteilla - ainakin Ratebeerin mukaan.

Nappasin maistoon Jyväskylän Harry’sin kaapista löytyneen Surtur 8.2:n. Nimessä esiintyvän numeron perusteella luulin saavani maltillista ja pehmyttä, nimenomaan reilut kahdeksanprosenttista paahdeherkkua, mutta ensisiemauksen jälkeen suoritettu etiketin selaus paljasti karun totuuden. Tai no kyllähän sen jo mausta huomasi, että aika korkealla kuljetaan. Tämän olutkokemuksen myötä ymmärrän hyvin, että panimo on pitänyt alkoholilukeman maltillisena muiden Surturien kohdalla. Liika on joskus liikaa.

Puoli vuotta bourbon-tynnyreissä kypsynyt olut saa panimon muiden imperial stoutien tapaan nimensä skandimytologian Surturilta eli Surtilta, yhdeltä Muspelia vartioneelta tulijättiläiseltä. Jätti vaelsi ragnarökin aikana ympäri maailmoja sytyttäen ne tuleen palavalla miekallaan, mikä aiemman lantanuotiotarinoinnin jälkeen pistää kieltämättä hymyilyttämään. Tähän olueen ei tuota menetelmää ole kuitenkaan käytetty. Se olisikin voinut antaa oman lisäsävynsä vähän yksioikoiseksi kääntyvään elämykseen. 

Surtur viittaa myös Islannissa käytettyyn, mustaa tarkoittavaan sanaan, mikä kuvastaakin tummanpuhuvaa kokonaisuutta hyvin. Nimi aiheutti pientä hämmennystä ensimmäisten Surturien tullessa markkinoille vuonna 2012 ilmeisesti rasistiseksikin koetun kaikunsa vuoksi. Ehkä islantilaisten Suomeakin järjettömämpi historia oluen poliittisen sorsimisen suhteen on jättänyt painavan jälkensä jaloilleen urheasti pyrkivän panimokulttuurin niskaan monessa mielessä.

Borg Surtur Nr. 8.2

Musta, houkuttelevan näköinen olut. Tuoksussa runsasta vaniljaisuutta mokkaista paahteisuutta vasten. Salmiakki nousee myös esiin.

Maultaan ihan hyvä, joskin kärkäs ja ehkä vähän hervoton. Vahvuus ei tunnu paksuutena ja terävä, alkoholinen salmiakkisuus pääseekin pistämään vähän - aika reilun - ärhäkkäästi. Ajan mukaan homma tasapainottuu, muttei riittävästi. Loppuun iskee vielä lajityypille ominainen, melko runsas humalointi, joka pelaa yhteen salmiakin ja lopulta suhteessa harmillisen ohueksi jäävän paahteen kanssa. Myös alkoholin katkua on lämmön kanssa ilmoilla. Tynnyrin bourbontunnelma ei omassa muhkeudessaan kanna riittävän pitkälle ja vahvan oluen tunnelma jää yllättävän ohkaiseksi, koruttomaksi ja raa’aksi.

Ehkä 14,5-prosenttinen tuote on jo lähtökohtaisesti tehty liian vahvaksi, eikä useamman prosentin poisleikkaaminen varmasti tilannetta pahentaisi alkoholin maun ja sen tuoman kuivuuden oletettavasti harvetessa siinä samalla. Muhkeutta siis toivoisin, niin makuun, suutuntumaan kuin tunnelmaankin. Tasapainoa voi näissä vahvuuksissa olla ehkä vähän turhakin peräänkuuluttaa, mutta kivahan jonkinlainen balanssi kuitenkin olisi. Ei susi, mutta ei vallattomia kehujakaan ansaitseva imperial stout.

Tuomio: Kärkäs, tynnyröinnistä liiaksi kärkevyyttä saanut, alkujaankin ehkä turhan voimakkaaksi tavoiteltu imperial stout.

Pisteet: 34/50