lauantai 10. lokakuuta 2020

Paulaner Oktoberfest Bier

Paulaner Oktoberfest Bier

Kulunut kesä oli vahva NEIPA-kesä ja jonkinasteista sameutta on ollut aistittavissa vielä tässä syksynkin pimeydessä. Se ei haittaa, sillä kyseessä on ihan oma päätös, mutta hiljalleen makunystyrät ovat alkaneet virittäytymään myös kohti hieman maltaisempia syksyn makuja. Verkkokauppojen doppelbock- ja dunkel-hyllyjä on tullut selailtua vesi kielellä jo pidemmän tovin ja parin luotto-Fuller’sin jättämän aukon paikkuuta on suunniteltu ruokakauppojen brittihyllyjen edessä.

Käväisin myös pitkästä aikaa pitkäripaisessa, sillä päätin kalibroida makunystyröitäni vaaleaan ja tasalaatuisen lageroluen voimin. En yleisesti ole tunnustaunut suureksi Oktoberfest-oluiden ystäväksi, mutta viime vuosina niiden pariin on tullut ajauduttua vähän kuin sattumalta ja samalla myös sitä yhteistä humppasäveltä on alkanut löytymään. Senpä vuoksi ajattelin uusia seitsemän vuoden takaisen arvioni Paulanerin Oktoberfest Bierestä, jonka tuolloin totesin melko mitäänsanomattomaksi ”raakalaiseksi”, jolle ei suurempaa käyttöä oikein löytynyt.

On toki edelleen totta, ettei reilu kuusiprosenttinen, vaalea märzen sinne omien Saksa-suosikkieni joukkoon vieläkään nouse, mutta lajin henki on kuitenkin alkanut avautumaan. Vaikken NEIPA-vaellustani suuremmin koe uusimpien trendien harjalla hiihtäväni, on tropiikin tuulahdukset aina aika ajoin mukava pyyhkiä pois mielestä hieman perinteisempien, suoraviivaisempien makujen voimin. Oktoberfest-sikermä on siinä lajissa kyllä varsin vahvoilla, eikä nykyisin syksy ole vuoden parasta aikaa, ellei parina iltana saa täyttä märzentuoppia kouraansa.

Tänä vuonna Oktoberfest on ymmärrettävästi peruttu, mutta teema-oluita tuli Alkoon tarjolle useampaakin sorttia. Aika näyttää, tuleeko niitä ihmeteltyä blogissa sen laajemmin, mutta aiheeseen palataan tulevaisuudessa takuuvarmasti uudestaan.

Ja tiesitkö muuten: Koronasyksy ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun perinteikäs kansanjuhla jää järjestämättä. Oktoberfest on peruttu aikojen saatossa muutamia kertoja mm. sodan takia, mutta välivuosia on koettu myös epidemian takia. Kolera nimittäin laittoi kapuloita rattaisiin kahteen kertaan 1800-luvulla (1854 & 1873), mutta toivotaan, ettei tämänkertainen vitsaus enää ensi vuonna jylläisi.

Paulaner Oktoberfest Bier

Olkisenkeltainen, kirkas ja valkeavaahtoinen olut. Tuoksu on hieno. Hunajainen, vaalean maltainen, yrttinen, ruohoinen ja hieman sitruksinen. Runsas mutta raikas.

Maku toistaa tuoksu. Nyt humaloinnissa on myös hienoista kukkaisuuden sävyä, joskin yritin, ruohon ja sitruksisemman pirteyden kanssa enenmälti pelataankin. Runko on kivan runsas, muttei raskas. Varsin mainio lager.

Pisteet: 34/50

Meni siis muutaman vuoden takainen mielipide romukoppaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti