lauantai 10. huhtikuuta 2021

Gänstaller 04 Kellerbier & 02 Kellerpils

Gänstaller 04 Kellerbier

Palokan Citymarketista löytyi myös mielenkiintoisen Gänstallerin oluita. Bambergin nurkilla vaikuttava perheyritys ei lukeudu maansa pitkäikäisimpien toimijoiden joukkoon, mutta se ei suinkaan tarkoita, etteikö taustalta näkemystä ja kokemusta löytyisi. Vuonna 2007 perustetun panimon takaa nimittäin löytyy pitkän oluturan omaava, mm. Mahr’s Bräulla vaikuttanut Andreas Gänstaller.

Tie on käynyt matkan varrella aina Kiinaan asti, mutta lopulta kokonaan oman projektin pariin syventymisen houkutus kävi liian suureksi. Oman panimon pyörittämiseen lähti mukaan myös Andreasin vaimo Manuela. Suuntaa haettiin ensin Trabelsdorfin kylästä, mistä käyttöön vuokrattiin Beck Bräun tilat ja laitteet. Ilmeisesti nämä Trabelsdorfin vuodet käytettiin Beck Bräun brändiä ja olutta tarjoiltiin muun muassa panimon omassa Zoiglstubessa.

Tarina Trabelsdorfissa tuli kuitenkin päätökseen vuokrasopimuksen umpeuduttua 2011, jolloin oli aika etsiä uusi sijainta toiminnan jatkamiseksi. Uusia toimipisteitä perustettiinkin muutoksen myötä kaksin kappalein. Ensimmäinen osoite löytyy pienestä Schnaidin kyläkeskuksesta, entisen, vastaremontoidun Friedel Braun sisuksista ja samalla panimon nimikin muuntautui Gänstaller Brauksi. Zoiglstube-konsepti sen sijaan löysi lyhyrikäisen kodin Straßgiechin kylästä, entisen Drei Kronen -panimon tiloista. Toiminta Straßgiechissä kuitenkin lopetettiin jo kahden vuoden jälkeen.

Panimo herätti kiinnostusta aivan Trabelsdorfin  ajoista lähtien ja toiminta noteerattiin myös olutharrastajien taholta: Gänstaller oli mm. Ratebeerin listausten mukaan maansa paras panimo vuonna 2016 ja se oli toki kerännyt erinäisiä mainintoja jo aiemminkin.

Gänstaller 02 Kellerpils

Pariskunnan tytär Daniela lyöttäityi mukaan panimon toimintaan vuonna 2016 ja muodostaakin tänä päivänä panimon virallisen tutkaparin isänsä kanssa. Noihin aikoihin Gänstallerit kartoittivat myös vientimarkkinoita, olihan panimon tekemiset noteerattu myös harrastajien forumeilla. Yhteistyökumppaniksi valikoitui hollantilainen De Molen, joka panimotoiminnan ohella pyöritti Gänstallerin tuotteita ulkomaailmaan. Yhteistyö kuitenkin kaatui De Molenin valitettavaan omistajanvaihdokseen, mikä aiheutti suurta päänvaivaa Gänstallereille: hankintaketjun laskut kasaantuivat, mutta aiemmin voimavarana ollutta vientiä ei enää ollut ollenkaan. Panimo keikkuikin konkurssin partaalla vuosien 2019-2020 vaihteessa, mutta lopulta toiminta saatiin vakautettua sijoittajavoimin.

Yrityksen nimi muuntautui järjestelyjen myötä muotoon Gänstaller Braumanufaktur. Toiminta Schnaidissa jatkui entiseen tapaan. Oluiden levikin suhteen otettiin aiempaa paikallisempi linja ja lähialueen ohella katsetta kohdistettiin aiempaa enemmän Saksan rajojen sisäpuolelle. Tuotantoon haettiin myös lisäleveyttä naapurikylästä vuokrattujen tilojen kautta. Röbersdorfilaisen Weber Bräun toiminta oli ajettu alas omistajan menehtymisen jälkeen vuonna 2017, joten tilat valjastettiin Andreasin ja Danielan käyttöön, mikä kolminkertaisti tuotantokapasiteetin. Olutta tuotetaan myös edesmenneen Friedrich Weberin vaimon ylläpitämän ravintolan hanoihin.

Gänstallerin vuosituotannoksi ilmoitetaan noin puolimiljoonaa litraa. Perheyrityksen tuotantolinja nojaa perinteisten saksalaistyylien varaan, mutta rivien välistä tuntuisi löytyvän myös hillittyä kokeilunhaluisuuttakin. Nyt pääpaino on kuitenkin visusti muun muassa Kellerbierin ja Hellesin suunnalla. "Perinteisiä makuja modernein ottein" oli muistaakseni sananparsi, jolla ensikerran panimoa kuulin luonnehdittavan. Pitää varmasti paikkansa, joskin Schnaidin panimolla onkin käytössä vuodelta 1956 peräisin olevan, kuparinen ja avomallinen allas, koelship.

Koska alustus venähti sen verta pitkäksi, otetaan vastapainoksi kaksikin virkistävää olutkokemusta. Palokasta löytyi panimon Kellerbier, Kellerpils sekä Rauch Märzen, joista otin mukaani kaksi ensimmäistä.

Gänstaller 04 Kellerbier

5,2% / Gänstaller Braufaktum


Gänstaller Kellerbier on 5,2-prosenttinen, suodattamaton ilmeisesti sitten Schnaidin vanhoissa olutkellareissa kypsynyt lagerolut. Matured in franconian Cellar tradition, kertoo oluen kuvaus.

---

Sameanlainen, kypsän keltainen ja tiiviin, joskin kestävän vaahdon kattama olut. Tuoksu on pehmeän maltainen, aika leipäinen, kevyesti hunajainen, mutta myös mausteisen kuiva. Yrttisyyttä löytyy humalpuolelta, samoin tuoretta ruohoisuutta.

Maku vastaa tuoksua ja on varsin runsas. Maltaisuus on vaaleahkoa, pehmeää ja leipäisää. Hunajaista makeutta ei tuoksua mitassa enää löydy, mausteista kuivuutta sen sijaan on. Lämpö tosin tuo jälkimakuun hienoista, vaaleaa imeltyneisyyttä. Olkisuutta, ruohoisuutta sekä yrttisyyttä. Keskirunsas katkerotaso toimii hyvin, eikä kokonaisuutta voi kuin kehaista. Hienoa tekemistä.

Pisteet: 37/50

Gänstaller 02 Kellerpils

Kellerpilsiä luonnehditaan edellistä olutta hieman runsaampimakuiseksi ja luonnollisesti purevammaksi tapaukseksi. Suodattamaton olut on tämäkin eli peruspilssiä muhevampi runko kohtaa iloisen rapeaa katkerovastarintaa.

---

Kaunis, vaaleankeltainen ja hieman utuinen, varsin runsasvaahtoinen olut. Tuoksu on kauniin jalohumalainen, hyvin ruohoinen, yrttinen ja myös pehmeästi vaalean maltainen.

Mausta löytyy napakkaa ruohoista purentaa, yrttisyyttä ja hentoa mausteisuutta. Vaalea maltaisuus on myös hieman leipämäistä, pääosin aika pehmeää ja katkerolle vastapainoa antavaa, joskaan ei humaltanssia lannistavaa kuitenkaan. 

Peruspilssiä pehmeämmän maltainen, rehdin napakka kokonaisuus ihastuttaa runsaalla makumaailmallaan.

Pisteet: 37/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti