keskiviikko 14. huhtikuuta 2021

Mahr's Pils

Mahr's Pils

Palokkaan saatiin pääsiäisen alla lisää Mahr’s Bräun maltaisia juomia. Aiemmin jo hienoksi olueksi todetun aU:n lisäksi hyllyyn oli nostettu panimon kehuttua Pilsiä, joka osoittautuikin kehut erinomaisesti lunastavaksi tuotteeksi. Mukavan rapea, tasapainoinen ja lajiinkuuluvan raikas Pils on humaloitu Hallertauer Herkules ja -Mittelfrüh -lajikkein, jotka levittäytyvät kauniista vaalean maltaisen rungon ylle.

Bambergilaispanimoltahan löytyy linjastoltaan muutama muukin kauppavahvuuksiimme istuva tuote, joita saisi näiden kahden maiston perusteella tuoda tarjolle laajemminkin. Muun muassa vehnäolut sekä vaalea- että tumma lagerkin kuulostaisivat mainioilta tuttavuuksilta, runsaammista Heller Bockista ja Weisser Bockista nyt puhumattakaan.

Mahr's Pils

Oljenkeltainen, kirkas ja valkeavaahtoinen olut on hyvin kutsuva ilmestys. Tuoksu on upea, vahvan ruohikkoinen, vaalean maltainen ja hieman voinen.

Maku on hieno. Todella puhdas, raikas ja puhutteleva. Ruohoinen puristus nousee esiin jo maun alkumetreillä. Vaalea, viljava maltaisuus ei tunge tielle, mutta levittäytyy pohjalle varsin laajana. Kaikin puolin upea Pils. Ei epäilystäkään.

Pisteet: 37/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti