torstai 26. elokuuta 2021

Oso Nature

Oso Nature

  • Tyyli: New England Pale Ale
  • Alk.% 4,2
  • Panimo: Oso Brew Co., Madrid, Espanja

Bierkkala oli yksi ensimmäisistä ja harvoista osoitteista, mistä tässä maassa sai mukaansa madridilaispanimo Oson humalamehua. Kuuleman mukaan Espanjan reittaustilastojen kärkipäähän sijoittuvan panimon tekemiset vaikuttivat ennakkosuitsutuksissa sen verran kutkuttavilta, että tartuin purkkin empimättä puhtaasti hypen (ja vähän etiketinkin) vuoksi. Myönnän toki, että ihan ensalkuun luulin kyseessä olevan menneiltä vuosilta Alkostakin tutun O’so Brewingin tavaraa, mutta äkkiäpä homman juoni selventyi. Kova juttuhan wisconsinlaistenkin uusi maahantuleminen olisi varmasti ollut.

Madridista on joka tapauksessa puskettu Suomeen sopuisan kevytvolttista, silti runsaan mehukasta tropiikin taikaa samean newengland-tyylisen Pale Alen muodossa. Humaloven portfolioon kuuluvan panimon oluita on levinnyt myös ravintolamyyntiin, joskin aika tuoreesta, elokuussa ensi kertaa pohjolassa tavatusta tekijästä onkin kyse.

Nature on osa panimon Fundamental-sarjaa, johon kuuluu myös 6,5% prosenttinen Science IPA. Oluen pääväristä eli trooppishedelmäisestä värähtelystä vastaavat Mosaic-, Idaho#7- ja Citra Cryo -humalat, joita tuntuu olevan matkassa ihan hyvänlainen lastillinen. Hiivakantana näkyy toimivan kohupanimo Verdantin kruununjalokivi, joten homma ei siihen ainakaan kaadu.

Oso Nature

Mehukkaan samea, hedelmäisen keltainen ja nätin vaahdonkin nostava olut. Tuoksu on hurjan trooppinen. Kypsän mangoinen, mehukas ja passionista aprikoosiin sävyjä tarjoileva.

Eikä maku jää jälkeen. Mehukas mango, runsas passion ja pirteä sitrus. On myös limen kuorta, aprikoosia sekä muita herkkuja. Hyvin runsas, suussakin muhevan tuntuinen ja hyvinkin omaan makuun soviteltu herkkupala.

Pisteet: 39/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti