torstai 13. tammikuuta 2022

Lowtide NEIPA the Cosmic Turtle & West Coast Hop Lock

Lowtide NEIPA the Cosmic Turtle

Holittomien vaihtoehtojen skaala kasvaa kasvamistaan, mikä ilahduttaa myös tällaista oluiden sekakäyttäjää. Suomalaistenkin kauppojen hyllyistä alkaa myös löytymään jo merkkejä taiteenlajin trendipanimoiksi halajavista tekijöistä. Se on ollut vain ajan kysymys ja tulee vääjäämättä tapahtuvaksi, joskin omakohtaisesti suhtaudun aiheeseen enemmän tarkkailevalla kulmalla kuin kuun nousua odotellen. 

Yleinen kehityshän alalla on ollut huimaa viimeisten vuosien aikana, jona tarjonta on kasvanut paitsi nimikkeiden ja tekijöiden myös valittavien oluttyylien muodossa. Joitain vuosia sitten Heineken 0,0 edusti kauppojemme parasta antia puhtaasti sillä verukkeella, että siitä puuttui ylimääräiset sivumaut ja olemus oli varsin raikas ja virkistävä. Ja on se sitä kyllä edelleen.

Kasvaneen kiinnostuksen myötä alalla on keskitytty nyt kattamaan lagerin ja kevytvehnän lisäksi myös muita tyylejä ja samalla saattamaan valikoimiin hyvänmakuisia vaihtoehtoja. Tässä onkin onnistuttu jo varsin hyvin ja ainakin itse olen jo vakioituneet suosikkini sekä silmällä pidettävät, uutuuspotentiaalia omaavat tekijät löytänyt. Hiljalleen tasalaatuisuuden ja hyvänmakuisuuden rinnalle on ehkä alettu kaipaamaan myös sumukaljamaailmasta jo tutun tapaisia trenditekijöitä, alkoholittomien makujen hypepanimoita. 

Lowtide West Coast Hop Lock

Yksi vahva ehdokas tämänlaiseksi tekijäksi on kuumista lähteistään tunnetun kylpyläkaupungin Lowtide Brewing. Englannin Bathissa toimivan panimon koko tuotelinja on vihitty hiomaan purkkiin toinen toistaan harkitumpia alkoholittomien oluiden sarjaa. Näitä edesottamuksia pääsemme me härmäläisetkin nyt maistelemaan Pien-konsernin otettua holittomat brittihelmet jakeluunsa.

Hainkin joulun alla testiin pari erilaista IPA-tulkintaa, joiden ohella hyllyyn jäi vielä aprikoosinen blonde ale (jos muistan oikein). NEIPA the Cosmic Turtle lienee ensimmäinen alkoholiton NEIPA-tyylin edustaja, jonka olen lasiini kaatanut, kun West Coast Hop Lock taasen edustaa rapeampien IPA-näkemysten kirjoa.

Lowtide NEIPA the Cosmic Turtle

Cosmic Turtle on Citralla, Mosaicilla, Amarillolla ja El Doradolla humaloitu, yllättäen hyvin epäsamea sumu-IPA. Makumaailma kuitenkin paljastaa tutumpia, aromirikkaita tropiikin sävyjä etenkin passionhedelmän muodossa. Tunnelmasta välittyy jännän humalavesinen kaiku, vaikka mallastakin mausta on löydettävissä. Varsin hyvänmakuinen toteutus, jolla ei kuitenkaan vielä haippijuniin ole asiaa. Hinta kipuaa viiteen euroon purkilta, joten odotuksiin ei kyllä nyt päästä läheskään vastaamaan.

A journey through space and time… complete and utter inner peace… an inter-dimensional cosmic turtle; what do these three things have in common? Nope, it’s not Jeff Bezos, but our AF NEIPA, which is absolutely out of this world. This New England IPA has a beautifully pillowy mouthfeel accompanied by a phenomenal fruity aroma and taste, all owed to the truckload of hops that went into it - we’re talking Citra, Mosaic, Amarillo and El Dorado....see truck loads. If you can’t afford to fly yourself into the great beyond on a rocket ship, take yourselves on a cosmic journey with our NEIPA instead, it’s incredible.

Kirkas NEIPA. Näitä ei olekaan hetkeen tullut vastaan. Nätin vaaleankeltainen ja valkeavaahtoinen olut joka tapauksessa. Tuoksu on raikas, aika suoraviivainen. Taustalla vähän holittomia vaivaavaa makeutta, mutta hyvin miedosti. Yleistä hedelmäisyyttä, sitrusta ja kukkaisuutta.

Maku on melko mieto, mutta raikas. Sitrusta ja sekalaista hedelmäisyyttä. Passion korostuu ajan mittaan. Ei hassumpi, vähän vaisu odotuksiin nähden. Paikoin tulee mieleen myös humalavedet, mutta on tässä kuitenkin maltaisuuttakin matkassa.

---

West Coast Hop Lock on näistä selkeästi se heikompi tapaus, joskin molemmat antavat hyviä lupauksia panimon suunnasta. Ei sivumakuja tai muita epämiellyttäviä elementtejä. Jotenkin vain vaisua ja etenkin tämän Citralla ja Azaccalla humaloidun oluen kohdalla myös liian köykäistä menoa. Lowtidesta kuultaneen vielä, mutta vielä en usko, että keksisin itselleni syytä uusintaostoihin näiden oluiden kohdalla. Se kuitenkin on jo selvää, että kisa kohutuottajiksi halajavien kesken on jo käynnissä. Se. kuinka Lowtide juoksussa pärjää, jää nähtäväksi ja ainakin näiden perusteella runsautta kaivataan makuihin lisää, joskaan sivuvireet eivät tunnu riesana olevan.

Word on the street is, California knows how to party. We thought we’d take a page out of their book and throw a party of our own - in a can. We invited our best friends, Eukanot, Citra & Azacca, and introduced them to Vienna Malt, Windor Yeast, and a few others to see what would happen. Needless to say, it popped off. Our West Coast Hop Lock is a perfectly balanced pale ale loaded with heavy hoppy aromas that leave you with a subtle but lingering bitterness. Reminiscent of the good ol’ days, this pale is the party we didn’t know we needed, but we all certainly deserve.

Lowtide West Coast Hop Lock

Kullankeltainen, suht kirkas olut valkealla vaahdolla. Tuoksussa sitruksista humalaa, vaaleaa mallasta ja vierteistä makeutta. Aika raikas, muttei isommin kutsuva.

Maku on aika mieto ja vetinen. Sitrus pitää pintansa suhteessa tuoksuun, vierteisyys laimenee suussa lähes olemattomiin. Sanoisin, että vetisyydestä huolimatta kehityssuunta on mieluisa. Sitrus on aika yksinäinen, toki raikas elementti. Jotain pientä maltaisuutta löytyy, samoin vaaleaa hedelmää sekä selvempää yrttisyyttä. Nyansseja on jonkin verran ja vetisyys jopa hieman ajan myötä hälvenee.

Ihan jees, mutta edelleen turhan vaisu. Vähän mitäänsanomaton, joskin myös suht vapaa holittomien perinteisistä sivumauistakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti