maanantai 26. syyskuuta 2022

Deya Do We Have A 3D Asset For the Croc?


Deya Do We Have A 3D Asset For the Croc?

Trendipanimo Deyan hieman tyyriinpuoleinen NEIPA lähti mukaan eräänlaisena heräteostoksena. Unohdin purkin kohdalla sen kultaisen viisauden eli tavallista skarpimpana olemisen, kun Alkon hyllyväliköistä sumu-IPAa etsiskelee. Kätevä ranneliike jäi siis tällä kertaa tekemättä ja vasta maistellessa huomasin oluen tölkitetyn jo huhtikuun lopulla (29.04.2022). Puolivuotisen BBE-elinkaaren pää häämöttää siis jo ensi kuun puolella.

No ei viisikuinen NEIPAkaan automaattisesti ikäloppu ole, vaikkei se varmaankaan aivan iloisimmassa iskussa aromiensa puolesta olekaan. Hopeareunukseksi laskettakoon se, että huomasin tölkin pohjaan painetut päivämäärätiedot vasta maistelun loppupuolella, joten pahin kurttuotsaisuus jäi makukuvailun koostohetkistä pois.

Mosaicilla, Galaxylla ja Enigmalla humaloitu Do We Have A 3D Asset For the Croc? on kuusi-ja-puoli -pinnainen New England -tyylin IPA. Runsas ja mehukas makukokemus ei hengi ikääntymisen merkkejä eli olueen on ladattu tuttuun Deyan tyyliin ”ihan riittävästi” humalasadon hedelmiä, jolloin pieni iän myötä tapahtunut aromikato ei makumaailmaan suuremmin vaikuta. Hyvin siis maittaa ja jotenkin tuo muutamien aallonharjan brittipanimoiden kyky loihtia humalmyssyjen makumaailmaan niin monikerroksellista tai ainakin syväluotaavaa tunnelmaa ilman turhaa tunkkaisuuden sivujuonnetta jaksaa ihastuttaa kerta toisensa jälkeen. Ryhdikäs, aromikas ja mehukas olut, jossa juotavuus varsin mainion mutkattomalla tasolla.

Päivämäärä ei siis ollut kaikki kaikessa, mutta tähän hintaan (11,12/0,5l) olisin saattanut jäädä empimään ostopäätöksen kanssa, mikäli en olisi erheellisesti muistellut oluen olevan suht tuore tulokas hyllyssä. Toisaalta niiden uutuuksienkin päivämäärät on yleensä ollut ihan hyvä tarkistaa, kun etenkään tuontitavaran hyllyyntuleminen ei aina sitä suorinta reittiä tapahdu.

Deya Do We Have A 3D Asset For the Croc?

Samea, hedelmäisen keltainen, vaalea olut kestävällä vaahdolla. Tuoksu on runsaan trooppinen, selkeästi sitrusvetoinen. Mukana ananasta, mustaviinimarjapensaan lehteä, mangoa ja mandariinin kuorta. Varsin railakas meno, vaikka keväällä onkin jo tölkitetty.

Maku on hyvä ja monipuolinen. Mehukasta menoa, jossa sitrussävyt hallitsevat, mutta mahtuu mukaan myös mandariinin kuorta, ananasta, kevyttä mangoa ja herukkapensasta. Runsasmakuinen meno ei juotavuutta karsi, vaan varsin vedettävää tavaraahan tämä on. On hyvää!

Pisteet: 39/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti