Rothaus Alkoholfrei Tannenzäpfle

Rothaus Alkoholfrei Tannenzäpfle

• Tyyli: Alkoholiton olut (Pils)
• Alk.%: 0,4
• Panimo: Badische Staatsbrauerei Rothaus, Grafenhausen-Rothaus, Saksa

Hankittu Palokan Citymarketista.

Alkoholittomien oluiden kohdalla kuulee usein mainostettavan, ettei eroa ”oikeaan” olueen edes huomaa. Mehevä luonnehdinta pitää kuitenkin aika harvoin paikkansa, vaikka muutoin varsin hyviä yritelmiä on vastaan tullutkin - ei kovin voittopuolisesti kuitenkaan. Alkoholittomien ja todella-vähä-alkoholisten oluiden alati kasvavaa tarjontaa tulee joka tapauksessa kahlattua läpi, vaikkei odotusarvo usein korkealla olekaan.

Onhan haaviin toki jäänyt jokunen luottovakiokin, kuten Laitilan alkoholittomien Kukkojen kova kolmikko – tai oikeastaan nelikko, mutta lienee kai rehtiä myöntää, ettei sille tummalle lagerille tyylin vuoksi kovin paljon käyttöä ole ollut, kun näitä holittomia tulee suosittua virkistyskäytössä ja janojuomina. Pils, Lager ja IPA sen sijaan kuuluvat kaapin vakiovarantoon.

Ja sinne vakiovarantoon ottaisin kovin mieluusti myös Mustametsän nektarin, Baden-Württembergin voimajuoman – niin holillisena kuin holittomanakin. Rothausin maailmankuulu Tannenzäpfle PIls nimittäin kuuluu jalojen lagerjuomien suosikkeihini ja olutta on alkanut näkymään nyt ilhaduttavasti myös kotimaan marketeissa. Rothaus Pils -nimisenä kylläkin. Samaa tavaraa, isompi pullo ja sitä kautta isompi nautinto vain.

Rothaus Alkoholfrei Tannenzäpfle

Tannenzäpflestä on nykymenoon sopivasti tehty ja myös maahantuotu alkoholitontakin versiota, johon tartuin varsin ylevin ennakko-odotuksin.. Rothausilaisten etuna tässä alkoholittomassa versiossa on valmistustekniikka, jossa luontaiseen vahvuuteen luontaisella prosessilla valmistetusta oluesta poistetaan loppuvaiheessa alkoholi. Ilmeisesti sama metodi kuin Laitilassakin on käytössä siis. Ausseista asti tätä tekniikkaa on kuulemma lähdetty Saksasta etsimään, joten ihan tosissaan näiden kanssa ollaan siis liikenteessä, aivan kuten pitääkin.

Menetelmä on laitteiston hinnakkuudesta huolimatta erittäin kuluttajaystävällinen, sillä se ei tuota olueen ikäviä ja tarpeettomia sivumakuja, kuten vierremäistä makeutta tai pahvista tunkkaisuutta. Paketti tuntuu pysyvän hämmästyttävän pitkälle alkuperäisen kaltaisena, minkä pääsin nyt toteamaan Tannenzäpflen 0,4-prosenttisen versioinnin äärellä. Väitän, että sokkotestissä tämä peittoaisi heittämällä melko mittavankin joukon ”oikean vahvuisia” pilssejä – joskaan ei das echte Tannenzäpfleä kuitenkaan.

Alkoholiton Tannenzäpfle ei ilmeisesti ole aivan esikuvansa kopio, vaan se valmistetaan kantavierteeltään hieman vahvemman peruspohjan sekä kevyemmän katkeruuden varaan. Alkoholi poistetaan todetusti vasta luontaisen käymisprosessin jälkeen, minkä myötä makumaailma on vaalean maltainen ja ruohoisen pureva, ilman makeuden tuntemuksia tai muitakaan ylimääräisiä palasia. Olut on humaloitu Tettnang- ja Hallertau-lajikkein, maltaat tulevat panimon lähialueilta.

Tarkempaa taustaa panimosta ja Tannenzäpflen nimestä, etiketistä ja voimaannuttavasta sanaleikistäkin löytyy alkuperäisen Pils-arvion yhteydestä.:

Rothaus Tannenzäpfle

Rothaus Alkoholfrei Tannenzäpfle

Kaunis, oljenkeltainen ja kirkas Pils runsaalla vaahdolla. Tuoksuhan on hieno. Viljavan maltainen, ruohoisen pureva... siinäpä se eli ihan rehti Pils.

Maku sointuu tuoksun tavoin erittäin hyvin esikuvaansa kunnioittaen. Maltaisuus on vaaleaa, kepeää ja suht eleetöntä, eikä ruohoista purentaa kevyeksi voi kuvailla. Onpas mainio esitys ja menisi monen "oikean" Pilsin ohi heittämällä sokkotestissäkin. Eipä tätä lasissa nytkään holittomaksi mahda uskoa.

Joonan Kotisiideri 2020

Joonan Kotisiideri 2020

HopHunters-duon Joona laitteli myös yhden bonuspullon maisteluun kotiolutkaksikon mallasjuomien muassa: oman pihan omenoista puristetusta mehusta ilman lisäaineita tai hiivoja valmistettu siideri. Aitoa menoa siis ilman ylimääräisiä lisiä. Vahvuutta siiderille kertyy n. 4,8% ja se on pullotettu viime vuoden lokakuussa, jokunen hetki sadonkorjuun jälkeen.

Aika kirpakkaa ja etenkin alkuosiltaan varsin railakasta menoa tarjoileva kokemus, jonka takakiekka jää kaipailemaan lisäpontta panosten karistessa lähtösuoran varrelle. Kokonaisuutena raikas ja ehkä alkua lukuunottamatta kepeäkin esitys, jossa rapea omena saa ansaitun pääroolin. Ei pöllömpi, vaikka loppu jättikin seuraavalle sadolle parantamisen varaa.

Joonan Kotisiideri 2020

Tosi iloisesti heti avaamisen jälkeen sihisevä ja poreileva siideri asettuu melko nopeasti. Ei kovinkaan samea, hieman utuinen vain kun varovasti kaataa. Tuoksu on tosi omenainen, vehreä ja valkeakuulasmaisen kirpeän tuntuinen.

Maku on kirpakka, viheromenainen mutta myös terhakan alun jälkeen nopeasti katoava. Hiilihappoja on runsaasti, mikä tehostaa kirpeyttä, mistä itse pidän kovasti. Jälkimaku jää tosiaan kuitenkin aika tyhjäksi. Lisään ensimaiston perään pulloon vielä jättämääni pohjaa, josta mukaan saadaan kammettua kaivattua lisäpontta. Selkeää makujen tiivistymistä on havaittavissa ja yleistulema vaikuttaa alkutilannetta toimivammalta.

Kotiolut: HopHunters Dark Ale w. Caramel Coffee

HopHunters Dark Ale w. Caramel Coffee

HopHuntersin kolmas ja tummasävyisin maistiainen oli valikoitu kellaristin paahdehammas hienosti huomioiden. Kaksikon 7,4-prosenttisesta Dark Alesta tehtiin nimittäin kaksi versiota jakamalla keitto kahteen osaan. Sain maisteluun oluen kahvilla maustettua osaa, mikä omaan kahvioluiden suuntaan kalibroituun makuhermoon hienosti osuikin.

Dark Alen ajatuksena on ollut valmistaa olut, josta ei löydy lainkaan Pale- tai Pilsner -maltaita. Sen runko koostuukin vehnä- ja kauramaltaan ohella kaikkiaan kahdeksasta erikoismaltaasta ja tämä omaan lasiini kaatunut erän puolikas on vielä maustettu Pentikin karamellikahvilla.

HopHunters Dark Ale w. Caramel Coffee

Tummanpuhuva, hyvin runsasvaahtoinen olut. Varsin kaunis ilmestys. Tuoksu on hyvin kahvinen, muutoinkin pehmeän paahteinen ja kevyen suklainen. Erittäin hyvä.

Maku nojaa tuoksun huomioihin. Kahvisuus dominoi, mikä omaan makuun sopii hienosti. Paahtunut maltaisuus on myös hienoisen makeaa, toffeisen pyöreää. Tummaa suklaata ja kypsää hedelmääkin löytyy, mutta molempia lähinnä taustalla. Jälkimaku on vähän kitkerä, mutta ehkä lopulta kahvimarjan sävyjä se vain henkii. Kahvintäyteinen esitys, tykkään.

Prairie Screenshot

Prairie Screenshot

• Tyyli: Imperial Pastry Stout
• Alk.%: 11,0
• Panimo: Prairie Artisan Ales, Tulsa, Oklahoma, USA
• Pantu: Krebs Brewing Co. / Pete’s Place / Choc Beer, Krebs, Oklahoma, USA

Prairien Screenshot päätti melko pitkän tauon tulsalaistoimijan oluiden kohdalla. Menneinä vuosina näitä on tullut jokunen nautittua aina silloin tällöin ja kyllähän tähän kahvistouttiinkin ihan mielellään tarttui. Imperial stout with Hazelnut roasted coffee, kertoo meille pullon vähäinen infoteksti eli paahdetta, lämpöä ja kenties pähkinäisiä aromeita on odotettavissa. Pastryhommiksi näemmä myös menee, mutta melko vähällä makeudella tästä lopulta selvitään ja tunnelma on oikeastaan varsin nautinnollinen. Runsaudesta ei myöskään ole pulaa, sillä vahvuuslukemaksi on merkattu 11,0%.  Sen pidemmittä puheitta sitten itse tuotteen kimppuun. Etikettikuvituksessa riittikin tutkailtavaa hitaasti huvenneen arvojuoman ratoksi.

Prairie Screenshot

Sysimusta, hidas ja hennon, ruskean vaahtorenkaan kruunaama olut. Paahtunut, tummanpuhuva ja runsas tuoksu on päällystetty hasselpähkinäisellä leivosmaisuudella. Omnipollon pahimpiin esanssisuuksiin ei silti ylletä eli turhan äitelää, tai edes kovinkaan makeaa se ei tunnu olevan.

Maku on monipuolinen, Nutellalla sivelty, mutta myös kivan kahvinen. Paahteisuutta löytyy takaa kivasti muutenkin, kevyttä vohvelimaisuutta myös. Vaikka varoituksen merkit etikettiin oli painettukin, odotin silti enemmän kahvisuuteen nojaavaa kokemusta. Runsas makumaailma on "pettymyksestä" huolimatta varsin puhuttelevaa mallia, joten mikäs tässä hidasta olutta rauhassa hörpötellessä. Hyvää Prairien laatua, tuttuun tapaan.

Pisteet: 39/50

Shepherd Neame Spitfire Golden Ale

Shepherd Neame Spitfire Golden Ale

• Tyyli: Golden Ale
• Alk.%: 4,3
• Panimo: Shepherd Neame, Faversham, Englanti

Sepi Niemen maut osuvat usein sinne tunnelmalliseen brittimakuhermoon, mutta on panimon tarjonnassa poikkeuksiakin. Spitfirejä, kuten useita muitakaan kepeän ohuita ja turhan mietoja bittereitä (huom. yleisnimenä tässä) en oikein ole oppinut ymmärtämään, mutta toisaalta niiden maistelu onkin useiden takavuosien pettymysten jälkeen jäänytkin vähille.

Voisin ehkä salaa myöntääkin, etten ole ihan varma, olenko edes kaikkia Spitfire-nimikkeitä edes lasissani pyöritellyt, mutta mieleeni ei joka tapauksessa nouse yhtään ihastuksen hetkeä ko. olutmerkin äärellä - eikä vastaavien kilpailijoidenkaan kohdalla. Pääsin taannoin ottamaan aiheesta revanssia, joskin melko puhtaasti olosuhteiden pakosta, kun Tahkonkauppatarjonnastaa ei viimereissulla oikein makrolageria kummempaa vaihtoehdoksi löytynyt.

Spitfire-oluen, kuten monen muunkin pitkäikäisen brittiklassikon tarina tosin on kiehtova. Shepherd Neamehan on iäkkäin edelleen toiminnassa oleva brittipanimo, joten se on nähnyt maailmansodat ja monta muutakin mullistusta. Spitfire Amber Ale onkin tehty Ison-Britannian ilmasodan 50-vuotismuisteloiden kunniaksi ja nimensä se luonnollisesti lainaa ilmateitä hallinneelta Spitfire-konetyypiltä. Alkuperäistä Spitfireä oli tarkoitus valmistaa vuonna 1990 vain kertaerän verran, mutta oluen suuri suosio sementoi sen aseman pysyväksi tuotteeksi. Sittemmin sen rinnalle on tullut muutama muukin variaatio, kuten nyt käsiteltävä Spitfire Golden Ale.

Shepherd Neame Spitfire Golden Ale

Spitfiren valikoituminen kanaalin ja Etelä-Englannin yllä käydyn taiston muistoa kunnioittavan oluen nimeksi ei suinkaan ole sattumaa. Toki koneet olivat osa brittien saavuttamaa tärkeää voittoa, mutta tarinasta löytyy myös suora olutyhteyskin: ne kuljettivat sota-aikaan olutta Normandian etulinjaan. Varsinaisista olutlennoista ei toimituksissa tietenkään ollut kysymys, vaan kanaalin yli tehtiin todella paljon erityyppisiä huolto- ja viestiliikennelentoja.  Myös jo itse ilmatilan herruus vaati aktiivista lentotoimintaa, joka piti taivaan täytenä ja vihulaisille uhkaavan näköisenä. Lisäksi Normandian rannikon satamien puute piti tarvikevirran ilmatilassa niiltä osin, kuin se oli mahdollista.

Spitfiret sahasivat kahden maan väliä muun muassa kuriiripostia ja kiireellistä pientavaraa kuljettaen. Myös huolto keskitettiin Englantiin, muun muassa Biggin Hillin tukikohtaan. Biggin Hillissä, kuten muutamassa muussakin tukikohdassa keksittiin hyötykäyttöä Spitfire-konetyypin toimintasädettä laajentaneiden lisätankkien ripustuksille. Huoltoreissuilla lisätankeille ei ollut tarvetta, joten tyhjänpanttina seisseisiin ripustuksiin alettiin kiinnittämään oluttynnyreitä rintamalle kuskattavaksi. Biggin Hillin naapurissa toimivan Westerhamin panimon ohella moni muukin saarivaltion oluttehtailija yhtyi ”tukemaan” sotilaita rintamalla.

Koneisiin sai nippanappa kiinnitettyä 18 gallonaisen tynnyrin, jolloin siiven alle ei jäänyt liikkumavaraa juuri nimeksikään. Englannista saapuvia ”olutlentoja” jännitettiinkin Normandian puolen lentotukikohdissa suurella mielenkiinnolla, sillä pienikin töyssy laskeutumisen yhteydessä saattoi aiheuttaa oluttynnyrille kohtalokkaan maakosketuksen. Sivuhuomiona kerrottakoon, että Britannian tullilaitos ei tästä toiminnasta ollut lainkaan mielissään ja koetti kääntää myös valtiovallan katsetta laittomien oluttoimitusten suitsimiseen. Spitfire-lennoista kun ei tullimaksuja valtion kirstuun tavattu toimittaa…

Shepherd Neame julkaisi ensimmäisen lentokoneoluensa vuonna 1990. Tahkolta paikantamani Spitfire Golden Ale on sen sijaan tuoreempi, ilmasodan 75-vuotisjuhlan kunniaksi vuonna 2015 julkaistu olut. Vaalea, mieto brittiale on humaloitu sarjan teema huomioiden ehkä hieman erikoisestikin Centennialilla ja Saazilla. Toki kotoperäistä Challengeriakin löytyy. Oli mitä oli, ei tämä omaan suuhun kyllä edelleenkään oikein istu.

Shepherd Neame Spitfire Golden Ale

Kullankeltainen olut nätillä, mutta katoavaisella vaahdolla. Tuoksu on aika mieto ja tympeäkin. Karamellinen, toffeinen maltaisuus tulee ensimmäisenä vastaan, mutta melko riisuttuna esityksenä. Kevyttä hedelmäisyyttä, sitruksen tuntua ja kukkaista yrttisyyttä. Jotain puisen kuivakkaa omena-appelsiini-hillokkeisuutta myös. Se on elementti, jonka miellän näissä joissain briteissä jotenkin metsämättäiseksi piirteeksi. Siitä en pidä.

Maku on miellyttävämpi. Toffeinen, keksinen maltaisuus avautuu ja makeutuu tuoksua pehmeämmäksi. Mukaan nousee vahvempaa yrttisyyttä, mutta myös sitrus ja greippisyys pitävät pintansa. Kukkaisuutta löytyy, samoin hedelmäisyyttä sekä tuoreessa että kuivatussakin muodossa. Puumaisuutta, tuoksussa mainittua appelsiinimarmeladiakin. Aika helposti juotavaa toki, mutta omaan suuhun yleisesti jotenkin laimean haalea. Mielikuvallisesti kädenlämpöistä ja kuivaa. Ei kuulu brittisuosikkieni joukkoon. 

Pisteet: 25/50

Tornio x Maistila Routa Oak Aged Imperial Stout

Tornio x Maistila Routa Oak Aged Imperial Stout

• Tyyli: Imperial Stout
• Alk.%: 9,5
• Panimot: Tornion Panimo, Tornio, Suomi / Maistila, Oulu, Suomi

Perämeren rantojen tumma kollabo-olut saapui kellaristin ihmeteltäväksi näytepaketin kruununa. Tornion Panimon ja Maistilan yhteistuumin juonima Routahan löytyy tätänykyä myös Alkon valikoimista ja oluthan omaa varsin mielenkiintoisen taustatarinan kannattelevan mausteensa, minkä vuoksi lasin ääreen istahtaminen nostatti varsin odottelevaa tunnelmaa kotisohvan nurkassa.

Tornion Panimohan on alkujaan perustettu alkujaan oululaisen OPR Polarmaltaan osakekannan, laitteiston ja oheistuotteiden sun muun irtaimiston kauppojen varaan. Yrityskaupoissa torniolaisten käsiin kulkeutui myös varaston kätkemiä, epämääräisen oloisia lasipulloja, joiden sisältämän tummanruskean juoman taustat olivat alkujaan hämärän peitossa. Selvitystyö tuotti kuitenkin tulosta ja nuhjaantuneiden pahvilaatikoiden kätkemän aarteen todellinen arvo alkoi paljastumaan. Rommiahan ne pitivät sisällään.

Mysteerijuoman tie pohjoisen taivaan alle on ollut mielenkiintoinen. Suomeen juoma on tuotu Liverpoolin kautta, josta kolme lappilaismiestä oli kukin ostanut tynnyrillisen guyanalaisrommia kotiin vietäväksi. Tynnyrit päätyivät lopulta erääseen inarilaiseen kellariin, jonne ne jäivät vuosiksi lepäämään. Rommierä on tislattu puisella pannutislaimella Enmore Distilleryssä vuonna 1988 ja nyt osa tuosta iäkkäästä arvojuomasta on päässyt osaksi suomalaista pienpanimo-olutta – pääosa toki myydään ihan sinä ihtenään. Rommitarinan arvoa nostaa myös se tosiseikka, että juoman tislannut yritys on lopettunut toimintansa jo vuonna 1996, eikä vastaavaa juomaa ole sen myötä valmistettu enää neljännesvuosisataan.

Mainittu alkutuote Routa Premium – Guyana Pure Rum 1988 kuuluu Alkon valikoimiin, missä sen hinta on komeat 197,53€ per pullo. Olueen rommin vivahteikkuutta on saatu rommilla kyllästettyjen tammilastujen avulla – itse tynnyrit eivät kuulemma nestettä enää sisällään pitäneet eli varsinaista barrel aged -kamaa ei kuitenkaan ole tarjolla.

Oululaisen Maistilan kaverit on tosiaan otettu mukaan tätä arvojuomaa mestaroimaan ja sehän sopii, sillä maistilalaisten edesottamuksiin pääsee syventymään harmillisen harvoin. Oluen rungosta löytyy kuutta eri mallaslaatua aina Pale Ale- ja kauramaltaista Crisp Blackiin ja -Roasted Barleyhin. Humalina on käytetty East Kent Goldingsia ja Magnumia, eikä kokonaisuus pöllömmältä vaikuta, vaikka omaan makuun vähän makean tuntuinen ja pöyheä, röyhkeyttä kaipaava ehkä lopulta onkin.

Tornio x Maistila Routa Oak Aged Imperial Stout

Tummanpuhuva, beigen vaahdon kruunaama olut kaatuu lasiin aika pehmeästi. Tuoksu on odotetun paahteinen, mutta sitäkin runsaammin pehmeän tumman suklainen. Myös kypsää, tummaa hedelmäisyyttä nousee esiin.

Maku noudattaa tuoksun havaintoja. Paahtunut, tummasävyinen ja pehmeä maku on syvän mokkainen, tumman suklainen ja kypsän hedelmäinen. Jälkimaussa on kevyttä salmiakkia ja mukana koko ajan kulkevaa tummaa hedelmää, mistä muotoutuu aika hauska yhdistelmä. Ehkä jotain ryhtiä meno kaipaisi, aika pehmyt ja pöyheä maisema hyötyisi pienestä ravistelusta. Vahvuuskin jää aikalailla piiloon.

Mutta eipä pöllömpi.

Pisteet: 37/50