Pieni suuri olutilta

Illan kattaus...

Yksinkertaisimmat asiat osoittautuvat usein kaikkein hankalimmiksi järjestää... Tästäkin oli puhuttu jo pitkään, ei ehkä vuosia, mutta pitkälti toista vuotta kuitenkin. Eli olutillasta Olutkellarin ja Hop Hunters-kaksikon kesken. Sama kaupunki, sama kiinnostuksen kohde, samat kaverit, samat festarit, samat illanistujaiset... Ei vaan ole saatu aikaiseksi. Nyt kuitenkin saatiin härkää sarvista kiinni, vihdoinkin.

Hop Hunters eli härmäläisittäin Jesse ja Joona. Suurelle yleisölle tuttu parivaljakko suosiota nauttivan HopHunters-instagramtilin takaa, joulusta lähtien myös oman verkkoportaalin onnelliset isännät... Tuttuja naamoja myös monista muista kuvioista. Sinällään hassua onkin, että etenkin Jessen kanssa on useampaan otteeseen "olutta juotu", mutta harrastuksellinen hifistely on aiemmin jäänyt illan vieton varjoon. No, taitaa tuosta edellisestä kerrastakin olla jo useita vuosia aikaakin.

Nyt pidetyn illan teemaksi valikoitui rento fiilistely, eikä sen suurempia paineita tapahtumien kulusta otettu. Oluita otettiin tarjolle runsas määrä, joista sitten hetken mukaan valittiin eniten kiinnostava maistettava. Joona joutui viime metreillä jättäytymään illan vietosta pois, minkä vuoksi "urakasta" muodostui odotettua "raskaampi" mutta erittäin antoisa kaikessa suhteessa. Sauna päälle, Michael Jackson-dokkari pyörimään ja loppuillasta Pink Floydia levylautaselle... Laseissa pyörähti illan aikana seuraavanlaisia oluita:

Traquair Jacobite Ale

Traquair House, Innerleithen, Skotlanti / Old Ale / 8,0%

Traquairin Jacobite Ale on olut, joka kokoaa ison nipun menneiden aikojen oppeja sekä oluen valmistuksen perinteitä yhden korkin alle. Panimo sijaitsee Skotlannin vanhimman asuinrakennuksen pihapiirissä, joskaan aivan yhtä iäkästä sen toiminta ei olekaan. Traquairin maalaiskartanon tarina vie meidät aina 900:n vuoden taakse, mutta kaupallista oluen valmistusta on nykyisellään harjoitettu vasta vuodesta 1965. Olutta tiluksilla on kuitenkin tavattu valmistaa jo paljon aiemminkin. Alkujaan maltaiset aromit täyttivät kartanon keittiön, sittemmin toiminta siirtyi kappelin alle tehtyyn panimotilaan yli sadan vuoden ajaksi ennen 1800-luvun alusta alkanutta unohduksen aikakautta. Vanha laitteisto kuitenkin selvisi ajanhampaan käsittelystä ja vuonna 1738 hankittu keittolaitteisto on edelleen käytössä – halkolämmityksestä on tosin siirrytty kaasuliekkiin. Panimo käyttää osin myös yli 200 vuotta vanhoja käymisastioita ja kun tähän liitetään vielä Jacobite Alen 1800-lukuun pohjautuva reseptiikka, voidaan sanoa että nyt ollaan perinteiden äärellä. Etiketissä kerrottu tarina kartanon maita vartioivasta portista on niin ikään kiehtova:

The famous Bear Gates guarding the approach to Traquair House, near Pebbles, have been closed since 1745 - when the last person to pass through them was Bonnie Prince Charlie.

Ilmeisesti portit oli aikomus avata Bonnien palatessa vierailulle, mutta näin ei tiettävästi koskaan käynyt. Käytössä portit ehtivät olla vain kuuden vuoden ajan… Mutta palataanpa sitten oluen pariin. Se, onko Jacobite ale sitten old ale, traditional ale vai jonkin tyyppinen strong ale-variointi, jää kunkin itse päätettäväksi… Olut on maustettu korianterilla ja päällimmäiset mietteet sen tarjonnasta olivat seuraavat:

Traquair Jacobite Ale

Miellyttävä olut kaiken kaikkiaan… Lakritsia, tumman paahtunutta limppua, palanutta sokeria ja kypsää, tummaa hedelmäisyyttä – myös kuivatumpaa luumua ja rusinaakin… Lopussa mukavaa mausteisuutta, kevyttä purevuutta sekä lämmetessään myös aniskaikuista yrttisyyttä ja muussattua banaaniakin. Tahmaava, syvä ja maistuva tuttavuus!

Pisteet: 41/50
---

Chimay Blue Grande Reserve 2009 Vintage

Chimay, Baileux, Belgia / Belgian Strong Ale / 9,0%

Tsimey blyy, ”sininen Chimay” ja mitä näitä nyt on. Trappistipanimon tuotebrändi lienee tuttu lähes kaikille ja varsin moni on värikolmikosta jotain maistanutkin. Chimay Bleue on myös omakohtaisesti tärkeä olut, olihan se ensimmäisiä todella kolahteneita belgejä harrastuksen alkaessa. Maisteluiltaan kaiveltiin kuitenkin hieman spesiaalimpaa tavaraa, vuoden 2009 vuosikertaa nimittäin. Kuusivuotias pullo on kiehtonut jo pidemmän aikaa ja nyt se vihdoin laitettiin testiin – rinnalle otettiin vielä verrokiksi viimevuotista erää...

Chimay Blue Grande Reserve 2009 Vintage sekä tuoreempi verrokki.

Mitä tähän nyt sanoisi? Ikä tuo mukanaan  varmuutta ja nuorempi  verrokki jää auttamatta jalkoihin. Siinä missä nuoruuden innolla painava, tuoreempi versio on enemmän naamalle hyökkäävä, liuotinmainen ja terävähiilihappoinen, on kuusivuotias ikääntynyt todella kauniisti. Kuivattu hedelmäisyys on saanut lisää syvyyttä sekä rusinaisen tummaa sävykkyyttä eikä tasapainoakaan voi kuin ihastella. Tuntuma on pehmennyt hiilihappojen karistessa matkasta ja lopussa nouseva kuivuus tuo mukavaa särmää kaiken pehmeyden keskelle. Silkkaa arvokkuutta, puhdasta nautintoa. Huikea olut!

Pisteet: 44/50 (verrokki: 38/50)
---

BrewDog Paradox Jura vs. BrewDog Paradox Heaven Hill

BrewDog, Ellon, Aberdeenshire, Skotlanti / Imperial Stout / 15,0%

Ruokailun jälkeen palattiin takaisin Skotlantiin. Jälkiruuaksi valikoitui kaksi BrewDogin tynnyrikypsytettyjen imperial stoutien Paradox-sarjaan kuuluvaa tuttavuutta: Jura sekä Heaven Hill. Jura on kaksikosta selvästi vanhempaa sarjaa ja edustaakin koko Paradox-idean alkuperäistä henkevyyttä: skotlantilaisten viskitislaamoiden tammitynnyreissä kypsytettyä imperial stoutia. Pullolla on ikää noin kolme vuotta uudempia tuulia tarjoilevan Heaven Hill-versioinnin ollessa viime vuoden tuotoksia. Siinä missä Jura on tynnyröity Juran saarella sijaitsevan Jura Distilleryn tynnyreissä, on Heaven Hill nimensä mukaan kylpenyt Atlantin takaa tulleissa, Kentuckyssä majaansa pitävän Heaven Hill-tislaamon bourbontynnyreissä vuoden verran. Eli single malt ja bourbon sekä Skotlanti ja USA vastakkain tällä kertaa. Tästä ei jälkiruoka oletettavasti voi parantua.

BrewDog Paradox Jura vs. BrewDog Paradox Heaven Hill

Jura: Maun alkupuoli tarjoilee jopa suklaiseksikin luonnehdittavaa pehmeyttä ja paahdetta, mutta varsin nopeasti tupakkainen turpeisuus nousee omiin sfääreihinsä. Alkoholi on läsnä niin lämpönä kuin pienenä makuvivahteenakin – jälkimausta jää suuhun hyvinkin viskinen aromimaailma. Hentoa salmiakkia, hyvää kahvisuutta, yrttistä purua sekä paahduneen siirappista leipäisyyttä. Yleisesti juralainen on kaksikosta selvästi kuivempi ja huomattavasti särmikkäämpi – suoraan sanottuna tässä on enemmän munaa! Parin vuoden odottelu on loiventanut imelyyttä, jota toki edelleen löytyy… Turpeen seassa on myös vaniljaa, yleisesti kaunista arvokkuutta…

Heaven Hill: Kaksikosta selvästi ”pehmeämpi” tapaus – mikäli näin jyhkeästä ja runsaasti tursuavasta näin voidaan sanoa. Makeutta löytyy piilevän siirappisessa muodossa, myös imeltynyttä leipäisyyttä voi kaivaa paahteen takaa. Bourbonaromi on esillä vahvana ja sen kietoutuessa yhteen toffeemaisen verhon kanssa on lopputuloksena pehmeän makea, syvä ja runsas jälkiruoka. ”Toffeekarkkia bourbontynnyristä”, kuuluu toteamus ja näinhän se oikeastaan onkin – vaniljaista tuulahdusta on nautinnossa myös mukana. Lopussa luonnetta nostattaa heleästi tuntuva, pureva kuivuus sekä läpi maun tuntuva lämmittävyys – alkoholi on Juraa paremmin piilossa.

Kaksi aivan eri olutta… Kaksi vakuuttavaa nautintoa…

Pisteet: 

BrewDog Paradox Jura: 43/50

BrewDog Paradox Heaven Hill: 41/50
---

Rodenbach Caractère Rouge

Brouwerij Rodenbach (Palm), Roeselare, Belgia / Sour Red/Brown / 7,0%

Illan todellinen päätähti tuli kuitenkin Belgiasta. Pullo on matkannut Suomeen Jessen Euroopan vaelluksilta – ehkä hienoisen sattumuksenkin kautta.

Tapahtumapaikka: olutmatkailijan mekka, Gentin De Hopduvel-olutkauppa*. Utelias oluenystävä silmäilee mykistyneenä loputtomiin jatkuvia hyllyrivejä täynnä toinen toistaan mielenkiintoisempia oluita. Askel on hidas, pohdiskeleva ja hieman empiväkin. Takaa kuuluva ”Attention!” havahduttaa kulkijan ja kylkeen osuva töytäisy aiheuttaa refleksimäisen väistöliikkeen… Harmaa, ranskaa mutiseva herrasmies kiilaa kärryineen Jessen ohitse ja syöksyy päätyhyllyä kohti. Alkaa vimmattu tavaran lappaaminen hyllystä kärryssä odottaviin laatikoihin ja vain tuotekohtainen ostolimitti estää miestä tyhjentämästä koko hyllykköä… Vain yksi pullo säästyy, se on Rodenbach Caractère Rouge. Tässä vaiheessa lienee enää turha miettiä, kannattaako hyllyn viimeiseen pulloon tarttua - suositukset puhuivat puolestaan...

Olut on Flanders red alea, Länsi-Landerin alueen himoittua hapanolutta. Caractère Rouge käy läpi hitaan kypsytyksen, joka koostuu kolmesta osasta. Ensimmäinen vaihe on kahden vuoden odottelu Rodenbach-panimolle tyypillisissä tammitynnyreissä. Tämän jälkeen kypsyttely jatkuu vielä puolen vuoden ajan, mutta sekaan lisätään makua antavia marjoja: kirsikoita, vadelmia ja karpaloita. Viimeinen silaus tapahtuu pulloissa, joissa olut ikääntyy niin pitkään, kuin omistaja malttaa sitä säilyttää… Alkujaan olutta valmistettiin vain 900 pulloa, mutta nähtävästi uudempiakin eriä on laskettu liikkeelle. Erityisherkkua tarjolla joka tapauksessa…

*=Hopduvel löytyy myös Google Street Viewistä…

Rodenbach Caractère Rouge

Ota kourallinen vattuja, lisää hieman pihlajanmarjaa, valkeakuulas-omenalajiketta ja käytä hieman makujen aukaisemiseksi. Lusikoi suuhun ja nauti! Makumaailma on uskomattoman kauniisti tasapainossa, se on elegantti, viettelevä ja joka suhteessa toimiva. Marjaisa happamuus henkii kotipuutarhan tuoreutta ja omenainen vihreys antaa sille entisestään lisäpotkua. Kevyenlainen, silti runsas – virkistävä mutta täydellisen juhlava. Kirsikan luonne jää hieman piiloon, sitä löytyy lähinnä hieman tiivistyneenä makeutena. Ehkä pientä nostetta se kaipaisi, mutta ei auta valittaa. Viinietikkaista rouheutta, kevyttä puumaisuutta. Onhan kerrassaan kaunis olut!

Pisteet: 44/50
---

Anchor Old Foghorn

Anchor Brewing Company, San Francisco, Kalifornia, USA / Barley Wine / 8,8%

Perinteikäs barley wine on vielä toistaiseksi jäänyt itseltäni maistamatta, vaikka pari pulloa kellarista löytyykin. Old Foghornia on valmistettu vuodesta 1975 lähtien ja onkin eräänlainen klassikko nykyisellään - vaan mikäpä Anchorin olut ei sitä sitten olisi? Oluen ystävä-blogisti teki jokunen vuosi sitten mielenkiintoisen havainnon: etikettiin on painettu ”Barleywine”…yhteen kirjoitettuna siis. Syy tähän on kuulemma siinä, että kun olut aikanaan lanseerattiin,  oli joissain osavaltioissa kielletty ”wine”-sanan käyttö mikäli juoma ei sisältänyt rypäleitä… Mielenkiintoinen yksityiskohta. Old Foghorn on humaloitu ainoastaan Cascadella, jota pitäisi kuulemma löytyä runsain mitoin vähän joka puolelta – aina kuivahumalointia myöten… 

Anchor Old Foghorn

Sinällään tämä hyvin maistuva barley wine joutui Rodenbachin jälkimainingeissa melko hankalaan saumaan, eikä noussut oikein odotettuihin sfääreihin. Oikein hieno olut, mutta tällä kertaa en sitä ”suurten oluiden” joukoon nostaisi. Hyvää barley wine-makumaailmaa runsaan maltaisen tunnelman saattelemana. Alkuun kuivattu, kypsä hedelmäisyys henkii odottamatonta vaaleutta, mutta toffeisemmat, ruskeat sävyt paikkaavat nopeasti tilanteen. Karamellisoitunutta rusinaa, hienoisesti kuivaa yrttisyyttä sekä melko kevyeksi jäävää, sitrusvivahteista purentaa – aromaattinen tropiikin sitrus hieman hukkuu maltaan alle. Hieno barley wine, muttei suinkaan lajinsa kärkeä. Viimeinen potku jää puuttumaan, voi toki johtua aiempien oluiden vaikutuksestakin…

Pisteet: 38/50

---

Struise Pannepeut 2009 & 2010

De Struise Brouwers, Oostvleteren, Belgia / Belgian Strong Ale / 10,0%

Yömyssyksi valikoitui Struisen Pannepeutin jo kohtalaisen kypsynyttä vuosikertaa. Raskas, mutta antoisa ilta saikin onnistuneen päätöksen, mutta tuhti kattaus myös hieman söi vireyttä viimeisten oluiden kohdalla. Pannepeut, alun perin Pannepøt sai alkunsa keväällä 2006 Struisen valmistaessa erikoiserän olutta Kööpenhaminassa pidetyille olutfestivaaleille - Kobenhavnske Oldage 2006:lle. Se nautti odottamattoman kovaa suosiota myös kotoisassa Belgiassa, joten erikoiseräksi aioittu olut päätettiin pitää tuotannossa jatkossakin. Hyvä niin, se on samaisen panimon Pannepot-oluen kanssa todella herkullista nautittavaa…

Nämä illan viimeiset oluet menivät kuitenkin jo enemmän puhtaan nautiskelun piikkiin, eikä suurempia eroavaisuuksia kaksikon väliltä tuntunut löytyvän. Ei niitä sen suuremmin kyllä tullut enää etsittyäkään. Hieman yllättäenkin ikääntynyt Chimay vei vuosikertabelgeistä pisimmän korren, joskin erittäin hyvän jälkiruuan Struisen kaksikko tarjosikin.

Struise Pannepeut 2009 & 2010

2009 oli yleisilmeeltään hieman kuivempi ja siksipä muhevamman tunnelman omannut 2010-erä oli hieman enemmän omaan makuuni. Sen miellyttävä pyöreys teki nautinnosta runsaamman kuin kuivemman, suoraviivaistuneen kanssakumppanin. Hienoja makuja löytyi kummastakin – Pannepeut on vuosikerrastaan riippumatta loistava olut!

Kuivuutta toki löytyy molemmista, samoin kevyehköä happamuuttakin mutta yleisvaikutelma jää kuitenkin hieman makean ja tahmaavan puolelle. Paahtunutta kandisokeria, yleistä paahteisuutta sekä tumman hedelmäistä, kuivakakkuista makeutta. Kuivuutta ruokkivaa mausteisuutta, sopuisan hillittyä yrtin purua sekä hienoinen alkoholin henkäys. Monivivahteinen olut, jota pitäisi tutkia lisää ajan kanssa. Pisteet jääkööt tästä antamatta, yli 40/50 niitä kummallekin olisi kuitenkin tullut...

---

Kattaus oli kova, yleisesti ottaen erittäin tuhti ja kautta linjan maistuva. Rodenbach Caractère Rougen jälkeen tulleet oluet joutuivat tiukkaan paikkaan eivätkä onnistuneet enää nousemaan flaamilaisen taidonnäytteen tasolle - hyvistä suorituksistaan huolimatta. 

Ilta oli onnistunut, maistuva ja antoisa - kolmas suu ei tosin näille oluille pahitteeksi olisi ollut, mutta saipahan makustella itse enemmän! Kiitokset illan isäntänä toimineelle Jesselle, tästä on hyvä jatkaa ja ottaa uusiksi!

J-P

Hop Hunters