 |
| Pilsner Urquell |
Aika nostaa kissa pöydälle. Pilsner Urquell, tsekkipilsin
kaikkien tuntema ilmentymä, arvostettu ja kehuttu lagerolut, joka on kuulunut
lähikauppojemme valikoimiin ties kuinka kauan. Maistoin joskus, ei iskenyt.
Olutharrastus alkoi, maistoin uudestaan. Vieläkään ei tunteita mukana. Urkkia
on sen jälkeen mennyt satunnaisia purkkeja silloin tällöin, mutta silti sen
hienous on jäänyt sisäistämättä. Maun hienous, tarkennettakoon. ”Perushyvä pils, mistä moinen melu?”
Antipatioihini lienee monta syytä. Tai no oikeastaan mistään
vihasuhteesta ei ole kyse, eikä aihetta useinkaan ole tullut edes pohdittua.
Maistokokemus on kuitenkin aina päättynyt vähän sellaiseen näh-olotilaan kaudesta riippumatta. Ennen harrastuneisuutta Urkin
humalointi oli liian terävää. Olutkiinnostuksen kasvaessa vaaleat lagerit,
etenkin nämä ”lähes joka kaupassa aina
tarjolla olevat”, jäivät nopeasti no
go –vyöhykkeelle ja kun tuli perusasioiden äärelle paluun aika, oli
takaraivooni jäänyt soimaan taru ylivertaisesta ja jotenkin käänteen tekevästä
klassikosta, jonka jälkeen mikään muu ei maistuisi enää miltään. Loin siis itse
oman kuplani, josta tänä kesänä pääsin ehkä lopullisesti ulos, eikä tarvinnut
edes Tsekeissä käydä.
 |
| Pilsner Urquell |
Kävi nimittäin niin, että valtaosa lomasta vietettiin
mökillä heinäkuun seksihelteiden tehdessä kotikartanon pihasta infernaalisen
pätsin. Kivennäisvesivarannot hupenivat maaseudullakin nopeaa tahtia, mutta
myös mallastasapainon ylläpitoon kaivattiin apua pikkukunnan ainoan kyläkaupan
suunnalta. ”Jospa minä nyt kuitenkin
tuota Urquelia tuosta…” Ja ei kun tuumasta toimeen. Parin viikon
megahelteet, iltapuolella maaseudun pikkuteitä ja metsäpolkuja pitkin heitetty
juoksulenkki, pulahdus järveen ja ilta-auringon tuijottelua saunamökin
terassilla, vain kuikat, rantasipit ja YLE Puhe taustahälynä.
Joko nyt? Jo vain!
 |
| Pilsner Urquell |
Viiksiä hyväilevän pehmyt ja kuohkea vaahto antaa hienon
ensikosketuksen tähän klassikkoon. Ruohikkoinen tuoksu tuottaa kuitenkin saman ”pettymyksen”
kuin aina ennenkin. Se on hyvin tasapainoinen, jopa liian kanssa, eikä tuo niin
kaunis ja tuore ruohikkoisuus saa arvoistaan huomiota. Tai saa, mutta saisi
saada enemmänkin.
Ennakkolatautuneen klassikon osa on kiittämätön, sillä minkä
tahansa muun tuotteen kohdalla kehuisin tuoksua – en ehkä vuolaasti, mutta
rennommin kumminkin, etenkin jos se kotimaisen pienpanimon tekemää olisi. Hassu
juttu, mutta varmaankin totta. Myönnetään.
Maku sen sijaan iskee. Janolla on osuutta asiaan, mutta
perhanan hienosti se joka tapauksessa kolahtaa. Syvää ruohoa, joka jatkuu
syvälle nieluun saakka, vaaleaa, tasapainoista mutta maistuvaa mallasta. Hento
voi, ruohoa tukeva yrttisyys. Tältähän tämä aina on maistunut, mutta kenties
nyt tilanne ja olosuhteet on kerrankin saatu optimoitua, sillä olut suorastaan
vaatii syventymistä äärelleen, vaikka jano kalvaa nielua.
Yksinkertainen, linjakas ja niin kaunis. Näin heinäkuun
helteissä, maaseudun viljamaiden keskellä tämä on olut paikallaan. Sen mausta aistii
tulevan sadonkorjuun ja kenties nyt, ehkä ensikerran, ymmärrän sen hienouden,
vain unohtaakseni sen syksyn tullen. Kai. Siksi siitä pitää nauttia nyt. Tämä
hetki on kaunis.
Ja niin, ei Urkki kuitenkaan parasta Pilsiä makuuni
vieläkään ole, mutten minä sitä ehkä enää niin ylihypetettynä pidä. Kehnoahan
se ei koskaan ole ollut, en vain ole ymmärtänyt kaikkea. Tokko ymmärrän
vieläkään. Josko toinen kierros selventäisi asiaa?
”Urkki ei petä koskaan”
– takkini on käännetty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti