 |
| Ukonmalja Rahkoi Weizenbock 2013 |
Kellarin perukoilta paljastui jokunen sinne unohtunut
arvopullo, joista mm. tämä paikallisen Ukonmaljan aniksinnen, vahvaa
belgityylin alea tuoreeltaan muistuttanut Rahkoi Weizenbock oli mieluisaa
löydettävää. Aikaa edellisestä arviosta on vierähtänyt jo neljä ja puoli vuotta,
mutta sain olutta matkan varrella muutaman ekstrapullonkin, kun itselleni se
upposi, appivanhemmat kehuivat ja Tommi itse ei siitä juurikaan välittänyt.
Win-win –tilanne siis.
Tämä pullo lienee lajinsa viimeinen, mikä on sääli. Lähes
viiden vuoden ikään ehtinyt Weizenbock-vanhus vaikutti lasiin kaadettaessa
menetetyltä tapaukselta colamaisen ulkomuotonsa ja etenkin nopeasti alas
kahisevan vaahtonsa puolesta. Mutta vielä mitä! Ensinuuhkaisu herätteli jo
vähän toiveita ja kun makukin näytti vihreää, nousi hymy taas huulille. Ajan
myötä meno vain paranee lämmön tuodessa lisävivahteita esiin.
Rahkoihan on tosiaan jonkinlainen TAP6:n kopio, jonka Tommi
hetken mielijohteessa maustoi aniksella ja kanelilla. Näistä ensimmäinen
dominoikin makumaailmaa melko kovalla kädellä ja loi yhdessä tiukan maltaisen
rungon kanssa aika vahvan belgiviban. Samaa menoa oli tarjolla vielä vuosienkin
päästä, mutta nyt myös kaneli ilmoitteli itsestään ja makumaailma oli saanut
mukavaa jämäkkyyttä osakseen – ehkä vähän lisää tasapainoakin…
 |
| Ukonmalja Rahkoi Weizenbock 2013 |
Tummanpuhuva, aluksi runsaan vaahdon nostava olut. Vaahto
onkin jännä, sillä se alkaa yht’äkkiä huveta valtaisan kohinan saattelemana.
Kokonaisuus näyttääkin pian kokikselta. Tuoksu hurmaa. Anis on läsnä vahvana,
mutta myös kaneli ilmoittelee itsestään. Lämpöä ja runsautta uhkuva tuoksu
harhauttaa mielikuvat Saksan sijasta Belgiaan – taas. Tummaa, ylikypsää kuivahedelmää,
kuten rusinaa ja luumua liköörimäistä tiiveyttä muistuttavassa paketissa.
Paahtunutta limppua, imeltynyttä siirappisuutta. Ai että.
Ja maku... Se itseasiassa on edelleen aika yskänlääkemäinen.
Nyt ehkä vähän jouluisempi tuon kanelin kaikuessa mukavasti taustalla. Tiivistä
belgitunnelmaa tarjoillaan täälläkin, vaikka ehkä sieltä semmoista pientä
TAP6-tyyppistä vibaakin voi löytää. Tiivis, silti runsas kypsänä kuivattujen
hedelmien ja ylisiirapoidun, pinnasta paahtuneen mallaslimpun liitto on kaunis,
taustoiltaan takkamaisen lämmin eli tunnelmallisesti ja arvokkaasti hohkaava.
Huulet tahmaantuvat, mutta suutuntuma on edelleen vain
keskirunsas, joskin tässä kohtaa hienosti toimiva. Jälkimakuun jää paahtuneen
siirappisen maltaisuuden, aniksen, kuivan mausteisuuden ja nielua hitusen
korventavan lämmön hieno ja pitkälle kantava kombinaatio.
Tätä kun saisi marraskuun iltoihin pullon-pari jemmaan...
Pisteet:
40/50
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti