perjantai 7. joulukuuta 2018

Alchemist Crusher

Alchemist Crusher
  • Tyyli: Imperial / Double IPA
  • Alk.%: 8,0
  • Panimo: The Alchemist, Stowe, Vermont, USA

Ei kahta ilman kolmatta eli pitihän se Crusherikin The Alchemistin oluista testiin ottaa. Ja hyvä että otinkin, sillä tämä 8,0-prosenttinen DIPA oli kolmikosta se selvästi parhaiten itselleni maistunut. NEIPA-kulttuuria käynnistelemässä olleen Alchemistin oluet ovat tosiaan olleet varsin haluttua tavaraa jo pidemmän aikaa, mutta nyt niitä on näkynyt jo jokusen kerran eurooppalaisissakin verkkokaupoissa.

Vaikka lajin pioneerit ovat pitäneet nykymyllerryksessä pintansa todella hyvin, on tämä mielestäni hivenen myöhäinen aika tarttua tölkkiin – ainakin vasta ensi kerran. Pari vuotta sitten kokemus olisi ollut varmasti aivan toisenlainen, ilmiömäinen ja hurmaannuttava, mutta nyt sameuden taidon ovat oppineet jo monet trendikkäät europanimotkin – jotka tekevät homman vielä todella hyvin –, jolloin erottautuminen on melko hankalaa. Etenkin kun Alchemistien uraauurtava reseptiikka on kaukaa, reilun kymmenen vuoden takaa. Toki makukirjon osuvuutta nykypäivän vaatimuksiin voi kääntäen ajateltuna vain ihastella, eikä aikomus olekaan ottaa mitään pois tästä maineesta ja tavoiteltavuuden jalustasta, minkä panimo on oluilleen onnistunut rakentamaan.

Ja Crusherhan lopulta sen kuuluisan potin sitten räjäyttikin… Tässä oli sitä jotain. Koko kolmikko on muuten purkitettu 5.11.2018 eli ikää kaikilla maistetuilla oli reilusti alle kuukauden verran. Yksi kutakin jäi vielä jääkaappiin odottamaan lähiaikoijen uusintakierrosta.
The Crusher is an American Double IPA that I started making years ago at the old pub.
Hop heads were constantly asking for more hops. So, in the words of Frank Zappa, "Did you say you want some more? Well here's some more."
While I enjoy hops with the rest of them, I still try to maintain some semblance of balance and drinkability.
This beer is oozing with hop flavor and aroma with a very dry finish. Enjoy responsibly, this one can sneak up on you.
John Kimmich
100  Cottage Club Rd
Stowe, VT

Alchemist Crusher

Sameahko eli ei nykytrendin syvimpään päähän sukeltava näky. Väritys on perusvaalea, vaahtokin nätin valkea. Tuoksu on kypsähkön hedelmäinen, sitruksinen, kukkainen ja hennon yrttinen. Mallastakin löytyy, keksimäistä makeutta antavana. Aika jämäkkä, solidi, ei niinkään raikastunnelmainen. Pihkaakin tuntuu olevan.

Maku on tuoksun tavoin runsas, tuhti ja syvälle ulottuva. Raskaaksi en luonnehtisi, mutta ei tästä janojuomaksi ainakaan ole. Keksimäinen maltaisuus on hyvin esillä. Pyöreä hedelmäisyys ja pihka syventävät tunnelmaa, sitrus ja sen raikas, raastettu kuori tarjoavat vastapainoa yhdessä yrttisyyden ja havuisuuden kanssa. Lopusta löytyy melko napakkaa greipin purentaa, joka jatkuu myös pitkän jälkimaun puolella.

Homma kyllä toimii aika hienosti ja tämmöisestä mallastakin esittelevästä, runsaasta humalapommista onkin jo vähän aikaa. Kolmikon paras? Kyllä minusta.

Pisteet: 40/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti