![]() |
Vehniän Kellerbier |
Vehniän kylältä on aiemmin ollut maistossa iso liuta
erilaisia sahteja ja vähän siideriäkin, mutta nyt päästään ensikerran ihan
oluen ääreen. Vaikka meikäläisen ensikosketus perinteisen Kellerbieren äärellä
tapahtuukin, on poikain oluttuotanto painottunut vielä toistaiseksi enempi
IPA-APA –linjalle, jollei sahdin itseoikeutettua dominointia lasketa lukuun.
Vehniän Kellerbier on valmistettu Pilsner-, Cara Munich- ja
CaraPIls –rungon päälle, Magnumin ja Hallertau Perlen viitoittaessa humalaista
polkua. Samea, noin viisiprosenttinen lagerolut kävi kaksi viikkoa +13°C:ssa,
jonka jälkeen sitä lageroitiin kylmäkellarissa (+5°C) toinen samanmoinen pätkä. Hiivana on käytetty Saflager-kantaa, jonka
myötävaikutuksella syntyi myös toinen, tällä kertaa vehniäläisin humalin
ryyditety lager, joka odottaa kaapissa vielä korkkaamista.
Alkujaan tästä Kellebierestä piti tulla Pilsiä, mutta
keittoon lisättiinkin myös tuota Cara Munichia, jonka myötä lopputulemasta tuli
hieman muhkeamman maltainen ja samea kellariolut. Se, kuten vehniäläisten muutkin kotioluterät on myös gluteeniton. Oluiden valmistuksessa käytetään White Labsin kirkastusainetta (WLN4000 clarity Ferm), joka poistaa oluesta gluteiinia. Mikko itse tarkentaa ominaisuutta seuraavasti:
Täyttä taettahan kotioluen gluteenittomuudestahan ei ole, koska sitä ei millään testata. Käyttämällä maltaita, joilla saa vähägluteenista olutta tehtyä ja lisäämällä tuota clarity fermiä saadaan tehtyä olutta, jota keliaakikkokin uskaltaa ainakin maistaa.
![]() |
Vehniän Kellerbier |
Samea, vaaleankeltainen, kinuskinen ja aika kaunis olut. Tuoksu
on hieno. Vaalean maltainen, paahtoleipäinen, hieman hunajainen ja yrttinen.
Maku on kuivempi, viljavan maltainen, vaalean leipäinen ja
edelleen hivenen hunajainenkin. Yrttisyys on läsnä läpi maun ja tarjoaa lopussa
mukavaa purevuuttakin. Taustalta löytyy olkista mausteisuutta. Makumaailma on
aika runsas, eikä valittamisen sijaa löydy. Pidemmän päälle meno kuivuu ehkä
liiaksi, mutta pikkuvian äärellä tuossa lopulta ollaan. Nyt on osuttu
lagermaailmassa nappiin.
Pisteet: 36/50
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti