Mestarin oppipoikana: Strong Scotch Alen valmistus

Sateinen keskiviikkoilta näytti syksyn märemmän puolen ja normitilanteessa kotisohva olisi vienyt heittämällä voiton arjen askereista. Tällä kertaa mielessä oli kuitenkin jotain aivan muuta, sillä olin sopinut paikallisen olut- ja siideriharrastajan kanssa lähteväni seuraamaan oluen tekoa kotioloissa. CideErikinäkin tunnettu Leevi toimitti minulle viime syksynä pienerän siidereitään maisteluun ja tuolloin jutustelimme josko minua kiinnostaisi tulla seuraamaan kuinka olut valmistuu. Luonnollisesti idea kiehtoi ja varsin nopeassa aikataulussa homma sitten lähti etenemään, sillä vain vuotta myöhemmin aikataulut saatiin sovitettua yhteen. Aika oli sinälläänkin melko otollinen, sillä kyseessä lienee ainakin vähäksi aikaa viimeinen kotiolutsatsi Leevin toimesta miehen keskittäessä voimavaransa siiderireseptien ja –valmistusprosessin hiomiseen. Nyt tai ei ainakaan pariin vuoteen-tilanne siis…

Illan missio...

Valmistettava olut oli tyyliltään Strong Scotch Ale, ns. wee heavy, jonka resepti myötäilee Brewing Classic Styles-kirjasta (Jamil Zainasheff & John J. Palmer) löytyvää McZainasheff’s Ween esimerkkiä. Ajatuksena olikin valmistaa todellinen winter warmer, noin kymmenen prosenttinen mallasherkku – ehkä tahattomasti hienoisella savunvivahteella terästettynä. Tästä lisää edempänä... Uteliaana lähdin matkaan, sillä kotioluen kanssa olen aiemmin ollut tekemisissä vain maistajan roolissa. Kamera kävi ja uteliaat kysymykset lentelivät – Leevi niihin pitkäpinnaisena oluen teon yhteydessä vastailikin. Mutta katsotaanpa sitten, kuinka ilta oikein eteni. (Itse olin pitkälti sivustaseuraajana, vaikka passiivia jutussa käytänkin…)

Saavuin paikalle hieman ennen iltakuutta. Tilusten esittelykierroksen jälkeen jalkauduimme alakerran panimotilaan, jossa Leevi oli jo lämmitellyt mäskäysveden sopivaan lämpötilaan. Maltaat sekaan, lämpötilan tarkastus (n. 68°C) ja tunnin odottelu. Mäskäys- ja myöhemmin keittokattilan virkaa toimitti 38,5-litrainen, eristetty Edelstahlin Thermoport Thermobehälter-teräskattila, joka kuuleman mukaan ylläpitää lämpötilan yllä noin puolen asteen tuntilaskulla.

Maltaat kattilaan...

Rosteri kiiltää...

Ja vielä viimeinen mittaus ennen kannen sulkemista...

Kun kattilan hana tunnin kuluttua aukaistiin, täyttyi huoneen ilma miellyttävällä maltaan aromilla. Vierre valui kauniin kirkkaana jo alusta lähtien ja se siirrettiin välivarastona toimineeseen 30-litraiseen muoviastiaan odottamaan kattilan tyhjäämistä ja pesemistä. Putsauksen ajan vierrettä pidettiin lämpimänä erillisen vastuksen avulla, mutta eihän se mennyt ihan kuin kuuluisassa Strömsössä. Suurta olutta valmistettaessa nousee vierteen ominaispaino kohtalaisen korkeisiin lukemiin eli käymiskelpoisia sokereita löytyy ihan mukava määrä. Mäskäyksen jälkeen jäähdytetty näyte kohotti mittarin lukemiin 1.068 ja samalla astiassa lämmityksessä ollut vierre alkoi imeltymään vastuksen pinnalle nostaen ilmoille lopulta palaneen sokerin katkun – vähän kuin ruisleipää olisi grillattu hieman kärähtäneiden vaahtokarkkien kanssa. Ehkäpä tapahtunut antaa hienoista lisävivahdetta lopputulokseen, ehkä ei. Homma kuitenkin jatkui ilman lämmityslaitetta, joka putsattiin puhtaassa vedessä kiehauttamalla.

Vierrettä talteen...

Ja vähän vielä yläkautta läpi...

Astian koko vain kasvaa...

Sokeripitoisuus oli tehokkaalle vastukselle liikaa..-

Lämpöä tuottava viritys

Melko nopeasti vierre oli liruteltu talteen, mäskit lapattu biojätteisiin ja kattila huuhdottu puhtaaksi. Tästä eteenpäin olinkin vähän pihalla – panimotila nimittäin jatkui autotallin edustan kongiin, jossa vierteen keitto suoritettiin. ”Onko tämä nyt sitä kuuluisaa ulosmäskäystä?” ajattelin nokkelana poikana, mutta tuo vaihe kuulemma jätettiin pois ja siirryttiin suoraan keittoon. Kieltämättä ensikertalaiselle mielenkiintoinen kokemus kuunnella vierteen pöhinää syyssateen samanaikaisesti kastellessa viereistä katua. Talviaikaan tätä oluen ulkovalmistusta kannattaisi varmasti markkinoida kaukaa tuleville turisteille vaihtoehtoisena kokemuksena järven jäällä makoilun ja taivaan tuijottelun sijaan… Viileän ja jo valmiiksi kostean ulkoilman ansiosta kattilasta noussut kuuma höyry nosti RH:n pilviin ja melko töpäkkää höyryä pihapiirissä leijailikin. Mahtaa olla näky ulkopuolisen ohikulkijan silmissä, mutta naapurit ovat varmaan tähän pössyttelyyn jo tottuneet. Keittoaikaa muuten viilattiin reseptistä poiketen hieman lyhemmäksi ja kahden kolmevarttisen sijaan toimenpide suoritettiin tunnissa.

Leevin panimolla on kaksi työtilaa...

Syysillan taikaa...

Janohan tässä tulee...

Humalatarjonnan tarkastus...

Humalaksi valittiin reseptin mukaisesti East Kent Goldings, josta ensimmäinen osa (46g) lisättiin keittoon vartin kohdalla. Loput 15g sai odotella vielä puolisen tuntia ja päästettiin irti viimeiseksi vartiksi. Porinaa kuunnellessa maistoimme paria Leevin tämänvuotista siiderierää ja täytimme kuvettamme pikkupurtavan voimin – kiitoksia vain talon emännälle tarjoiluista! Siidereistä etenkin jälkimmäinen ihastutti makunsa tasapainoisuudella ja sopivalla runsaudella. Hyvältä vaikuttaa.

Tunti hupeni pikavauhtia ja lopulta jäljellä oli jäähdytys, astian vaihto ja hiivaus. Keittoastia raahattiin takaisin sisätiloihin ja sisältö jäähdytettiin pariin kymppiin vesikiertoisen järjestelmän avulla. Pieni erä talteen mitattavaksi, jäähtynyt vierre astiaan, hiiva perään, kansi kiinni ja lukko paikoilleen. Nyt mitattu ominaispaino kohosi lukemiin 1.082… Ajatuksena oli aiemmin, että mäskäyksestä ylijääneitä, laimeampia vierteenliruja olisi voitu vielä keittää mukaan käymisastiaan, mutta lopulta päädyttiin antamaan oluen jatkaa matkaa sellaisenaan. Kerrottakoon vielä, että yön aikana vesilukko oli alkanut jo iloisesti pulputtelemaan eli toivotaan parasta ja odotetaan priimaa…

Jäähdytystä...

Ja kevyt ilmaus matkalla käymisastiaan...

Viimeiset mittaukset...

17 litraa lämmikettä...

Vesilukko sinetöi homman...

Ja välineet odottelemaan pesua...

Puolisen vuotta oluen kannattaisi kuulemma antaa tekeytyä, mutta aikomuksena olisi tasaisin väliajoin tarkastaa tuotteen kunto ja kirjoittaa ylös tuntemuksia ihan vertailun vuoksi. Esimerkiksi Ukonmaljan Tommihan tätä harrastaa ja jutuista näkee hyvin kuinka olut kehittyy eri vaiheissa…

Yhteenveto

Kyseessä oli tosiaan allekirjoittaneen ensikosketus kotioluen valmistukseen. Paria keittoa olen Hiisin päämajassa käynyt seuraamassa joten oli mielenkiintoista nähdä kuinka tai’at kotioloissa tehdään. Ilta onnistui yli odotusten ja voin hyvillä mielin todeta taas oppineeni uutta. Erityisesti ulkona tapahtunut keittovaihe jäi elävästi mieleen, mutta myös Leevin varmuus toimia hieman vauhdistakin sävelletyssä työjärjestyksessä. Hyvää oppia ja mainiota ajanvietettä.

Entäs millä fiiliksin kotiolutharrastuksesta yleensä? Innostuinko yhtään? No ehdottomasti, vaikka mukana olikin se oluen teon glamourimpi puoli ilman pullojen ja välineiden pesuja, kuulostaa ajatus oikein kutkuttavalta – ja onhan se sitä jo pidemmän aikaa ollutkin. Hiekkaa saa tiimalasissa huveta kuitenkin puolen Saharan verran, ennen kuin Olutkellarissa omat oluet alkavat virtaamaan, mutta aihe kiinnostaa myös pelkän nauttimisen ulkopuolella.

Kiitokset Leeville audienssista!

J-P

Valpas olutvahtimme Onni...

Tällainenkin löytyi hyllystä...