Kotiolut: Ukonmalja Köyliönjärvi Scotch Ale

Kipaisin jokin hetki sitten ämpärillisen marja-aroniaa Ukonmaljan panimolle ja sain matkaani repullisen Tommin tämän kesäisiä tuotoksia. Aloitan pakettiin tutustumisen suositusten mukaisesti Köyliönjärvi Scotch Alella, joka on kuuleman mukaan melko räjähdysherkkää tavaraa. Yksi pullo on jo ehtinyt pirstaloitumaan Tommin varastoissa, joten jakoon annetuista pulloista on jälkikäteen päästelty pahimmat paineet pois. Oluen tarinaa Tommi kuvailee seuraavasti:

Köyliönjärvi Scotch Ale sai innoituksena Skull Splitteristä. Tuosta nimestä jonkun mutkan kautta vähän sellainen suomalainen, "historiallinen" mielleyhtymä Lalliin. Tiedä nyt sitten onko heillä varsinaisesti mitään yhteistä, mutta tällainen "käännösiskelmä" tästä omassa päässä kehkeytyi.

Ensialkuun käsitin Köyliönjärven ammentaneensa innoituksensa Orkney-panimon Skull Splitter skottialesta. Periaatteessahan asia on niin, ainakin osittain, mutta saamani varmennuksen mukaan taustalla on syvempääkin tarinaa. Skull Splitter-olut saa nimensä nimittäin vuosisatojen takaa, Orkneysaaria hallinneen Thorfinn Torf-Einarssonin aka Skull Splitterin mukaan. Thorfinnin juuret olivat Norjassa ja Skotlannin pohjoispään lähisaaristo olikin viikinkien valloittamaa aluetta aina 1400-luvulle saakka. Veristä menoa on touhu tuohon aikaan ollut, joten on ymmärrettävää että melko brutaalit mielikuvat esikuvan nimi nostattaa. Tarinankäännös Lalliin onkin ihan ymmärrettävä ja oikeastaan aika kiehtovakin. Ukonmaljan versiointi tuokin mukaan kotimaisen tarinankäänteen, sillä Köyliön jäällehän piispa Henrikin taival Lallin toimesta aikanaan päättyi. Mielenkiintoisena nostona Thorfinnin tarinasta vielä kerrottakoon, että hänen pojan poikansa Sigurd Hlodvirssonin totteli lisänimeä Sigurd the Stout... Siinähän sitä ideaa jatkojalostukseen sitten piisaakin.

Täysin tyytyväinen mies ei kuitenkaan tuotokseensa ollut ja etenkin hiilihappopuoli tuntui tuottavan päänvaivaa – olut jatkoikin käymistä pullossa ja kuplia kertyi turhan runsaasti josta mainittu levähtäminenkin aiheutui. Toisaalta ilmiöhän on jo itsessään hauska vertauskuva oluen lähtökohdille – lieneekö Lalli ollut kirveinensä heilumassa Ukonmaljan varastoillakin... Mene ja tiedä, murskaavaa jälkeä joka tapauksessa. Täyttä tyrmäystä oluelle ei saatetekstissä kuitenkaan annettu ja mieluustihan sitä tällaisen oluen testiin ottaa. Skottialeja ei aivan mahdottomasti saatavilla ole, mikä on sääli, sillä nämä ovat järjestään olleet varsin hyvin maistuvia. Ukonmaljan versiointi on rakentunut useiden mallaslaatujen, kuten sahti- ja crystalmaltaan päälle, mutta saanut lisäkseen myös spelttihiutaleita kaapista puuttuneiden vehnähiutaleiden sijaan. Humaliksi valikoitui Progress katkeropuolelle ja East Kent Goldings aromipuolelle. Olut on ennen maistohetkeä kypsynyt noin puoli vuotta.

Ukonmaljan omasta blogista löytyy tarkempaa tarinaa oluen valmistuksesta, mutta myös itse tekijän mietteitä maistelun ja hiilihappopulman ääreltä.

Ukonmalja Köyliönjärvi Scotch Ale

Väriltään kuraisan ruskea, ehkä hivenen punertava olut, joka vaahtoaa sopivan runsaasti – karkuun olut ei pullosta suinkaan pyri, joten ihan hyvillä mielin voi lasiin kaadella. Tuoksu hieman yllättää, sillä se henkii skottiylänköjen sijaan pikemminkin Belgian suuntaan… Tummaa, kuivattua hedelmäisyyttä rusinan ja luumun johdattamina – myös hiven ylikypsää banaania. Imeltynyt, tumman limppuinen maltaisuus viittaa sitten jo Skotlantiin, sen seurana on pinttynyttä salmiakkia. Hieman kanervaan viittaavaa yrttisyyttä sekä kevyen kuivattavaa mausteisuutta – ohut kaiku aniksesta? Hyvä tuoksu joka tapauksessa. 

Maku on myös varsin mainio, belgiviittaus löytyy edelleen. Varoitellut hiilihapot hieman häiritsevät terävyydellään ja vievätkin parhaan terän nautinnon pehmeydestä, jota tässä tyylissä yleensä kaipailen. Aniksen sekaista salmiakkia, tummaa, imeltyneen siirappista limppua sekä kuivattuja, tuoksussa lueteltuja hedelmiä – banaaniviittaus tosin on jo haihtunut.  Täytyy myöntää, että päähän ensi alkuun pinttynyt belgiluostari estää säkkipillin sävelten kuulemisen sen suuremmin, mutta linna tai luostari, munkki tai kartanonherra, Belgia tai Skotlanti – onko sillä loppuunsa niin suurta merkitystä? Eihän tämä puhtaasti mitään Chimayta ole, eli ylämaan kutsu on kyllä selkeä – mielikuvien kanssa vain on huono lähteä kiistelemään. Hiilihappoja lukuunottamatta oikein maistuva kokonaisuus, joka jättää maistajansa pohtimaan sen ilmoille jättämiä kysymyksiä.

Jostain syystä myös Rahkoi Weizenbock tulee mieleen – pari kiloa kevyemmällä anismäärällä tosin…?

Pisteet:

• Tuoksu: 8 
• Ulkonäkö: 3 
• Maku: 7 
• Suutuntuma: 3 
• Yleisvaikutelma: 13

Yhteensä: 34/50