sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Alkutahdit oluen verkkokaupalle - Haastattelussa Papabeersin Tuomas Pere!


Papabeers tuo pienpanimo-oluet kansan koteihin...

Viime keskiviikkona oluen ystävät saivat vihdoin ottaa kaivatun askeleen kohti läntistä sivistystä ja nykyaikaa ainaisen itäänpäin katsomisen ja Neuvostoajattelun sijaan. Kansalaisaktiviisuus, kyllästyminen ja muutoshalukkuus tiivistyi Suomenlahden eteläpuolelle, jonneka epäonnistunut veropolitiikkamme sekä tiukentuva holhous ajaa tuhansia suomalaisia viikottain hyödyntämään EU:n mukanaan tuomaa rajatonta liikkuvuutta. Oluen verkkokauppa, tuo muualla Euroopassa Zalandon kaltaisiin itsestäänselvyyksiin lukeutuva, nykyaikainen liiketoimintamuoto on toki Suomessa edelleen kiellettyjen toimintojen listalla, mutta asiaa helpottamaan aukeni Virossa operoiva verkkokauppa Papabeers. Meillä oli tuona kauniina syysiltana Jaskan kanssa linjat auki verkkokaupan pyörittäjän, Tuomas Peren suuntaan ja porukalla seurasimme kuinka kauppa lähti pyörimään. Hyvältähän tuo tuoreeltaan vaikutti!

Kauppaa on nyt käyty jo muutamia päiviä, joten kyselin Tuomakselta hieman, miltä kaupanteko on maistunut ja kuinka hyvin odotukset verkkokaupan osalta ovat täyttyneet. Jaskahan tiedusteli hieman ennakkotuntemuksia aiheen tiimoilta jo keskiviikkona – tuon haastattelun löydät Jaskan blogista:

Klikkaa itsesi ostoksille:
http://www.papabeers.com/
papabeers.com
Katsotaanpa sitten millaisia mietteitä Tuomakselle on parin päivän aikana herännyt:


Kuinka verkkokauppa on lähtenyt käyntiin?
Uskomattoman hienosti. Kuudeksi viikkoa varattu myyntikapasiteetti väheni puoleen kahden ekan vuorokauden aikana.

Onko lähtö sujunut odotetusti?
Käsistähän tuo lähti. Laskujen lähetys menee ensi viikolle. Todennäköisesti siis ei pystytä pitämään kamppista käynnissä kuutta viikkoa.

Millaista palautetta uusi konsepti on tuoreeltaan kerännyt? Onko mieliä pahoitettu?
Palaute ollut tsemppaavaa ja toimintaa tukevaa. Sivuston tyyli jakanut aika hienosti mielipiteet. Sopivasti siis mieliä pahoitettu taas. Leikkari muuttuu jossain kohtaa hieman murrosikäisestä aikuisemmaksi.

Onko media herännyt aiheeseen toivotulla tavalla?
Sosiaalisessa mediassa saatu valtava huomio. Sivustolla kävijöitä mieletön määrä muutamassa päivässä.

Onko jonkin tuotteen kysyntä noussut muita suuremmaksi?
Vahvaportteri ykkönen, loput aika tasaisesti.

Oluen kierrätys Viron kautta takaisin suomalaisille kuluttajille on työlästä ja maalaisjärjellä hölmöäkin. Olisiko oluen verkkokaupalle tilausta Suomen maaperällä?
Onhan tämä hölmöä. Tilausta olisi taatusti. Vaan ei taida tässä maassa olla mahkua muuta kuin Albanian valtiohistoriatieteen hyväksynnälle lastemme pakko-opinnoiksi jo ala-asteelle.

Millaisena näet Papabeersin lähitulevaisuuden?
Tuntuu siltä että jatko voisi sujua samalla tyylillä. Tehdään esim. X kertaa vuodessa uusi setti jota tilata ennakkoon. Myös muiden projektien myynti kiinnostaa. Tallinnaan avataan sataman liepeille oma myymälä asap. Myös oheistuotteiden myynti kiinnostaa. Tulossa on mm. Pyynikin oluesta valmistettuja grillaus- ja glaseerauskastike ja panimolimppu.

Onko valikoimaan tulossa lisäväriä lähiaikoina?
Vieraissa Pyynikillä on seuraava setti. Vierailijapanijat ovat antaneet mielikuvituksen räiskyä. Tämän ennakkomyynti avataan vuodenvaihteessa. Mukaan otetaan myös muita kuin oluentekijöitä. Kiinnostaisi saada mukaan esim. kotipanimoita, olutbloggareita jne mukaan. En ole vielä varma että muodostuuko perustoiminto minkälaiseksi. Siihen saadaan vastauksia myös tulevissa asiakaskyselyvastauksissa.


Millaista kiinnostusta kaupan avautuminen on ulkomailla herättänyt?
Ei vielä paljoakaan lukuunottamatta Viroa ja muita aiempia kontakteja. Ulkomaita ei tosin vielä ole informoitukaan. In english on vielä myös täysin vaiheessa.

Tempauksen yksi päämäärä oli herättää keskustelua ja antaa näpäytys Suomen lainsäätäjille. Onko tässä mielestäsi onnistuttu?
Ainakin kotimaista somenäkyvyyttä on tullut runsaasti ja siitä keskustelua. Kiitos siitä kuuluu tiätty samanmielisille holhousta vastustaville. Mutta näkyvyyttä varmaan tulee vielä lisää kun saamme julkaistua toiminnasta lehdistötiedotteen.
---

Eli hulinaa on avajaisten jälkimainingeissa varmasti riittänyt ja hyvä niin! Olutkellari toivottaa konseptille hyvää jatkoa ja pitkää ikää - toivottavasti ääni kuullaan myös lakien kanssa säätävällä portaalla. Pidetäämpä ääntä ja nautitaan hyvää olutta.

Kippis!
J-P

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen haastattelu, tämä on dokumentoinnin arvoinen tapaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Tietyllä tapaa erittäin historiallinen tapaus ja mukavaa, että kansa otti sen heti omakseen. Jaska kartoitti ansiokkaasti ennakkotunnelmat, itse päätin pureutua myynnin aloittamisen jälkeisiin tuntemuksiin.

      Poista