sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Kotiolut: Ukonmalja Suomuhauki Gose


http://ukonmalja.blogspot.se/
Suomuhauki uiskenteli haaviini jokin aika sitten ja lasiinhan tuo lopulta sitten päätyi. Sen tarina liittyy olennaisesti aiemmin maistettuun Tulilintuun, sillä oluet on valmistettu saman vierteen pohjalta – Ukonmaljan verstaan tuotoksia kumpikin siis… Ennen Tulilinnun Amarillo-kastetta omilleen otetusta vierteen puolikkaasta valmistui lopulta maistuva, joskin aika suolainen Gose – perinteikäs oluttyyli Saksanmaalta. Ruususuolalla ja korianterinsiemenillä maustettu perinneolut saa kevyttä katkeruutta mäskäysvaiheen Saazista, minkä lisäksi se on kuivahumaloitu Nelson Sauvinilla.

Oluen käyminen on tapahtunut maitohappobakteerien voimalla, mutta prosessi on saatettu loppuun oluthiivan avustuksella. Happamuutta on säädetty kohdilleen elintarvikemaitohapon avulla… Suolaa tosiaan pääsi lipsahtamaan hieman reilunlaisesti, reseptilokin mukaan noin 1-1,5g jokaista litraa kohden ja kieltämättä tuon pystyi aika selvästi maistamaan, mutta… Erityisen puhuttelevaksi osaseksi tässä oluessa osoittautui Tommin suorittama kuivahumalointi, joka otti omakseen sopivan siivun makuprofiilista ja jotenkin se tuntui saavan lisäsävyä maustepuolen väreistä… Potentiaalia on ja itse asiassa useampaankin suuntaan:

Ukonmalja Suomuhauki Gose
Oranssisen utuinen, hienosti vaahtoava olut. Tuoksu on varsin mielenkiintoinen... Siinä parfyyminomainen sitruksisuus sekoittuu punertavaan, isokiteiseen suolaisuuteen. Aika jännä, aromaattinen ja jopa kevyen kuivakukkainen vire. Hieman pehmeää maitohappoa, kevyen makeaa mallasta.

Maultaan hieman tujumpi, vähän päällekäyvän suolainen - sillä ruususuolan punertavalla sävyllä taasen. Kohtalaisen voimaisat maitohapot, lopussa kevyempi sitruksen tuulahdus, ehkä vähän yrttinenkin. Loppuliuku lienee huono termi pitkää, suolan ja maitohappojen kuivuutta henkivää tunnelmaa kuvaamaan mutta sellainen se kuitenkin on. Muutoin ilmoilla on sellaista aromikkaan hopfenweizenin sielua ja moninaisia todella herkullisen raikkaan kesäoluen viitteitä. Takerrun ehkä liikaa siihen ja tuumin josko toimisi ilman suolaa ja jopa maitohappoja paremmin. Mutta eihän se sitten olisi enää Gose. Ja gosenahan tämä on mainio, ehkä vähän hiomaton, mutta hyvä. Taustatunnelma vain viriää potentiaalia muihinki tyyleihin. Ei se huono asia varmastikaan ole.

Summarumsumsum... Suolaa voisi tosiaan hieman säästellä mutta muutoin ollaan herkun äärellä. Humalointi tosiaan tekee tepposensa ajatusmaailmalle mutta tarjoaa Goseen mukavan lähestymiskulman. Oikein hyvä!

Pisteet

  • Tuoksu: 8/10
  • Ulkonäkö: 4/5
  • Maku: 7/3
  • Suutuntuma: 3/5
  • Yleisvaikutelma: 13/20
Yhteensä: 35/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti