maanantai 13. lokakuuta 2014

Valta vaihtuu, oletko valmis?!




Viikonlopun viskigate herätti kansan syvät rivit barrikadeille virkamiesjuntan mielivaltaa vastaan. Tarina lienee suurimmalle osalle tuttu, joten en lähde aihetta sen suuremmin tässä läpikäymään – hyvänä ennakkotapauksena pidän sen kuitenkin tarinassa mukana. Haluan nimittäin nostaa esiin kolikon kääntöpuolen, olutblogien yhteiskunnallisen aseman ja vuoden vaihteessa voimaan astuvan lakimuutoksen tuoman vallan valtikan!

Mikäli lakien ja säädösten tulkinta pysyy perisuomalaiselle virkamiehelle ominaisella tasolla, eli pilkkua tosiaan viilataan aina hamaan tappiin saakka, luo se meille blogisteille pohjattoman vallankäytön lähteen! Käytännössä voimaan astuva, tiukentuva alkoholimainontalaki valjastaa käyttöömme todellisen virkamiesarmeijan, jota voimme halutessamme kaitsia yhdellä enterin painalluksella… Maatamme ikeessään pitänyt virkamieskoneisto on vallan huumassaan ja lakien mahdollistaman väljän tulkinnan puitteissa kiristämässä otettaan siinä määrin, että huomaamattaan kaitsijoista tuleekin pienen joukon, olutblogistien eliitin käsikassaroita. Vapise rahvas, kohta sanani on käytännössä lakisi!

Jos kaksi yksityishenkilöiden harrastuksinaan kirjoittamaa blogia olisi voinut kaataa kokonaisen laatuviskien ja oluiden tapahtuman, niin millaisen vallan mainontakieltolain laajentaminen myös mietoihin alkoholijuomiin saakka kirjoittajille antaakaan? Bloggarin suututtaneet olut- ja viinitapahtumien järjestäjät, maahantuojat ja panimot ovat käytännössä korviaan myöten kusessa. Tarvitaan vain ylistävä kirjoitus, sen julkaisu ja jakoon laitto. Virkamies ei voi kuin alistuvasti haukahtaa ja lähteä hakemaan päitä vadille – laki on laki ja kaikessa leväperäisyydessään on sitä tulkittava tiukimman mukaan! Kieltolaki myös heikentää eri tahojen keinoja miellyttää bloggaajia, sillä lahjontakin käytännössä kielletään saman lain myötä.

Hyvä puoli asiassa kuitekin on, että lakimuutos astuu voimaan vasta kahden kuukauden kuluttua – vielä ehtii koota mieluisan joululahjapaketin arvon bloggaajille. Annetut kortit kannattaakin nyt katsoa tarkkaan, sillä muutoin kiellettyjä kehuja saattaa sadella eikä sanoissa säästellä. Ja siitähän ei Valvirassa tai AVIssa oikein pidetä… Vihdoinkin saan verorahoilleni vastinetta!

5 kommenttia:


  1. Olen kyllä totaalisen eri mieltä.

    Virkamiehiä on täysin turha syyttää siitä, että he noudattavat lakia. Muun muassa sellainen turha säädös kuin Suomen perustuslaki (11.6.1999/731) sanoo, että ” Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.”. Omasta mielestäni toiminnan lakisidonnaisuus on yksi niistä asioista, joka tässä maassa on erityisin hyvin ja josta voi, ja on syytäkin olla, iloinen. Viranomaistoiminnan lainmukaisuuteen voidaan luottaa, ainakin suhteessa muiden maiden tasoon.

    Nyt muuten tuo kohua herättänyt some-mainostusta koskeva kielto lisättiin lakiin valiokuntakäsittelyssä, eli siis puhtaasti eduskunnan lisäämä kohta! Sitä ei siis ollut hallituksen esityksessä.

    Ei siis sillä, että nämä asiat olisivat järkeviä, mutta olisi kiva, jos se kritiikki kohdistettaisiin oikeaan paikkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teksti on tarkoituksella hieman populistinen, mutta tunnistanet myös sarkasmin sen sisällöstä muutoinkin? Mitä sitten kritiikin kohdistamiseen tulee, niin se on hieman kaksipiippuinen juttu... Virkamieskoneisto toimii usein "kentän äänenä" lakeja ja ehdotuksia valmisteltaessa ja tietyillä tahoilla on usein oma ideologinen syy lobata lainsäätäjiä mielipiteillään ja "tilastoillaan". Virkamiehinähän nämä Tuomiset ja Puskatkin ovat ja olivat.

      Viskigate taas lähti elämään omaa elämäänsä juurikin virkamiesten välisistä näkemyseroista, eli toinen virasto hyväksyi tapahtuman nimen mutta toinen piti sitä laittomana ja lähetti yksityisiin blogeihin ulottuvan nootin tapahtuman järjestäjälle. Ei tässä maassa läheskään kaikki hampaiden kiristely virkamiesten syytä ole, mutta kun lakeja valmistellaan ja ennen kaikkea tulkitaan, on heillä aika suuri rooli siinä, millainen kohu saadaan aikaiseksi...

      Poista
    2. Niin oli, samoin kuin monet muut asian tiimoilta kirjoitetut tekstit. Mielestäni aika väsynyttä. Eikö olisi järkevämpää hiillostaa euskuntaa? Ja kuten äsken kirjoitin, se some-kielto otettiin lakiin vasta eduskunnassa, sitä ei edes ollut hallituksen esityksessä, jota valmistelemassa on ollut virkamiehiä.

      Yksittäistä virkamiestä ja tämän mielipiteitä (kuten vaikka Puska) on tietysti hyväksyttävää kritisoida. Ei siinä mitään. Mutta kun kritisoidaan sitä, että henkilö noudattaa lakia, ollaan pahasti metsässä.

      Eihän asia näkemyserojen suhteen ihan noin ole. Kyseiset viranomaiset valvovat eri asioita.

      Tietysti asioista keskusteleminen on hyväksi, mutta eikö olisi paljon hyödyllisempää vaikka selvittää kenen toimesta tuo "somen mainontakielto" on lakiin lisätty, kuin räksyttää tyhjänpäiväisesti, että virkamiehet on perseestä, kun joutuvat soveltamaan itseäänkin ärsyttävää säännöstä?

      Poista
    3. Näkemyseroja tai ei, tulkintatavasta riippuen tämäkin kohu olisi voitu välttää lakeja tulkitsevalla taholla, eli virkamiesten toimesta. Tämän pilke silmäkulmassa kirjoitetun tekstin tarkoitus olikin lähinnä nostaa esille kohta voimaan astuvan lain järjettömyyttä ja karrikoiden maalailla "kauhukuvia" siitä, mihin pilkun tarkka laintulkinta voi pahimmassa/parhaassa tapauksessa johtaa. Esiin nostettu näkökantahan on virkamies Ismo Tuomisen tulkintaan perustuvalta pohjalta tehty, eli sinällään ihan kuranttia tavaraa. Se, että kuinka hyvällä maulla se on tehty, lienee kiinni pitkälti pipon kireysasteesta ja kuinka hyvin tekstin edustamasta yleiskuvasta saa kiinni. Ainakin keskustelua se onnistui herättämään, eikö totta ;)

      http://www.lansivayla.fi/artikkeli/243165-olutsodassa-uusi-kaanne-ulkomainen-jakeluauto-saa-pitaa-mainokset

      Poista
    4. Mielestäni onkin hienoa, että maalaisjärkeä johtoportaastakin löytyy ja on toki ymmärrettävää, että omasta periaatteesta huolimatta on sääntöjen mukaan silti toimittava. Mutta harvinaisen "rohkeatakin" tuoda oma näkökanta esille tuossa asemassa olevalta virkamieheltä. Piristävää :)

      Tässä lisää aiheesta: http://www.hs.fi/kotimaa/a1413077845647

      Poista